Se on moro!
Kun on täyttänyt 64 vuotta, on jo kyllin vanha eläkkeelle. Näin pähkäilin viime vuonna. Nyt olen ottanut yhteyden Ilmariseen ja
Kun on täyttänyt 64 vuotta, on jo kyllin vanha eläkkeelle. Näin pähkäilin viime vuonna. Nyt olen ottanut yhteyden Ilmariseen ja
SKAL:n viestintä tutki tänä kesänä SKAL:n näkyvyyttä. Selvitettävänä oli medianäkyvyytemme sähköisissä julkaisuissa ja kanavissa aikajaksolla 1.6.2020–31.5.2021. Tarvitsimme pohjaluvut medioittain, jotta
Kaikkea on koettu: lamat, koronat, laittomat kabotaasit ja taivasta hipovat polttoaineverot. Odottaa sopii, että kurjuuksien kautta kulkemiselle vihdoin tulisi loppu.
Nyt on syytä keskustella liikenteen verotuksesta. Kokonaisuudistusta on valtiovarainministeriössä valmisteltu jo syksystä 2019 asti. Työtä tehdään sekä ilmastotavoitteiden että valtiontalouden
SKAL esitti syksyllä yhdessä muiden liikenteen järjestöjen kanssa eriävän mielipiteen LVM:n fossiilisen liikenteen tiekarttaluonnokseen, jonka keinoilla on tarkoitus puolittaa liikenteen
Parhaillaan linjataan, mihin EU:ssa käytetään 750 miljardin euron elvytyspotti. Rahat komissio lainaa pankeilta, ja rahat jaetaan jäsenmaille avustuksina sekä lainoina,
SKAL on tämän vuoden kampanjoinut reilujen kuljetusten ja terveiden kuljetusmarkkinoiden toteuttamiseksi. Yhdessä Autoliikenteen Työnantajaliiton kanssa laadimme Reilu kuljetus -oppaan, jolla
Jätimme lokakuussa eriävän mielipiteen fossiilittoman liikenteen työryhmän raporttiin, jota liikenneministeriössä on valmisteltu. Raportti linjaa lisäkeinoja liikenteen päästöjen puolittamiseksi vuoteen 2030.
SKAL Strategia 2030 hyväksyttiin Turun liittokokouksessa viitoittamaan järjestön kehitystä vuosikymmen eteenpäin. Minkälainen SKAL siellä meitä odottaa, mitä kohti ponnistelemme? Nämä
EU:ssa kolme vuotta valmisteltu laaja lakipaketti on vihdoin valmis. Se linjaa maanteiden tavaraliikenteen ja linja-autoliikenteen ajo- ja lepoaikoja, liikennelupia, kuljettajien
Asukasjätteiden osalta kunta on viimeiset 40 vuotta voinut päättää, kilpailutetaanko jätteenkuljetus kunnan johdolla vai annetaanko kiinteistönhaltijoiden tehdä kuljetussopimukset. Valtaosassa kuntia
Pian tulee Suomessa kuluneeksi kaksi kuukautta koronan vastaisissa toimissa. Olemme toimineet kriisiajan ehdoilla ja vältelleet tartuntaa noudattamalla annettuja määräyksiä. Yllättäen