Metsien huminasta
Puun arvo vain kasvaa. Metsien huminasta syntyvien elinkeinojen arvo on 32 miljardin euron luokkaa vuodessa. Maanteitse liikkuu noin 65 miljoonaa
Puun arvo vain kasvaa. Metsien huminasta syntyvien elinkeinojen arvo on 32 miljardin euron luokkaa vuodessa. Maanteitse liikkuu noin 65 miljoonaa
SKAL julkaisi kesäkuussa liittokokouksen kynnyksellä tavoiteohjelmansa lähivuosille. Se kokoaa yhteen ajamamme asiat ja perustelut niiden takana. Ohjelmassa käsitellään yhteiskunnan ja
Olemme pitäneet EU:n FF55-lakipakettia esillä siitä asti, kun sen ensimmäiset luonnokset saatiin nähtäväksi. Pakettiin liittyvien lakialoitteiden yksityiskohdat ovat nyt ehtineet
Kuljetusyrittäjät tietävät omakohtaisesti, millainen merkitys SKALin ajamalla jakeluvelvoitteen alentamisella on ollut päättyvänä kesänä. Dieselin hintaan on toki vaikuttamassa muitakin tekijöitä,
SKAL on ajanut ammattidieseljärjestelmää kuljetusalalle jo vuosia. Viime talvena lisäsimme kierroksia ja tammikuussa tulimme näyttävästi ulos painokkaalla vaatimuksella: ammattidiesel on
Tilanne tiestöllä on hälyttävä – tiestön korjausvelan kasvu on pysäytettävä, sanoo toimitusjohtaja Anssi Kujala. Suomen maantieverkkoa pystytään kuluvana vuonna päällystämään
Brysselin koneisto on käynnistymässä kesälomien jälkeen. EU-edunvalvontatoimistomme FinMobilityn väki kuvaa syksyä haastavaksi. Kaikilla on huolenaiheena Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, nousevat hinnat
Vuoden 2022 SKAL Kuljetusyritystä Huhtala Logistics Oy:tä johtaa puheenjohtajan ja toimitusjohtajan muodostama tiivis kaksikko. Jani Huhtalaa ja Tero Mattilaa yhdistää
SKAL ja Logistiikkayritysten Liitto näkevät hyötyjä mutta myös riskejä EU:n komissio järjesti julkisen kuulemisen liikenteen kasvihuonepäästöjen laskennan ja raportoinnin yhdenmukaistamisesta.
Oman Suomi liikkeessä -ohjelmansa lisäksi SKAL on mukana useammissa kumppanikampanjoissa. Yksi laajimmista on LiikenneSuomi-kampanja, jossa rinnallamme ovat Linja-autoliitto ja Suomen
Oman Suomi liikkeessä -ohjelmansa lisäksi SKAL on mukana useammissa kumppanikampanjoissa. Yksi laajimmista on LiikenneSuomi-kampanja, jossa rinnallamme ovat Linja-autoliitto ja Suomen
Vuodesta 2022 voisi sanoa edesmenneen kuningatar Elisabetin kuuluisin sanoin, että se oli annus horribilis, kamala vuosi. Venäjän käynnistämää järjetöntä sotaa