Murroksessa
Seurasin paneelikeskustelua, jossa sanottiin, että tekoäly on yhtä suuri mullistus kuin aikanaan internetin tulo. Nykyisessä tietoyhteiskunnan murroksessa joudumme tottumaan siihen,
Seurasin paneelikeskustelua, jossa sanottiin, että tekoäly on yhtä suuri mullistus kuin aikanaan internetin tulo. Nykyisessä tietoyhteiskunnan murroksessa joudumme tottumaan siihen,
Väylävirasto järjesti sidosryhmilleen jo perinteisen tulevaa vuotta koskevan tilaisuuden ”Millaisella väyläverkolla liikut ja kuljetat vuonna 2024 – budjetti ja toimenpiteet!”
Hallitus säilyttää SKALin esityksen mukaisesti liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteen alemmalla tasolla myös ensi vuonna. Lisäksi polttoaineveroa alennetaan. Polttoaineen hintaan kohdistuu maailmanmarkkinoista ja
Moni varmasti katsoi syyskuussa Ylen MOT-ohjelman, jossa jäljitettiin Venäjälle laittomasti kuljetettavia henkilöautoja. Ne ovat ikävä ilmiö, sillä rajan yli virtaavat
Muistan, kun saavuin tapaamaan Timo Käsnästä ja muita silloisen Nilsiän Kuorma-autoilijoiden jäseniä Tahkolle syksyllä 2011. Käsnänen oli vielä keltanokka järjestötehtävissä
Kuljetuskaluston käyttövoima oli tärkein tulevaisuuden teema jäsenten mielestä syyskuisessa strategiakyselyssämme. SKAL julkaisi alkuvuodesta käyttövoimaraportin ja teki jäsenkyselyn vaihtoehtoisista käyttövoimista. Käyttövoimakysymys
Valtakunnallisena Yrittäjän päivänä tiistaina 5. syyskuuta eduskuntatalolla kävi kuhina, kun Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kummiyrittäjät toivat lähes neljäkymmentä
Missä olit, kun Lehmanin veljesten perustama investointipankki romahti ja suisti globaalin talouden taantumaan? Se oli syksyä 2008 ja olin edellisessä
SKALin ja kumppanijärjestöjen yhteinen EU-edunvalvontatoimisto Brysselissä, FinMobility, järjesti keskustelutilaisuuden EU-vaikuttamisesta ja tulevista europarlamenttivaaleista Helsingissä 21.8.2023. Tupa oli täynnä, kun kansanedustaja,
Haluamme tarjota kuljetusyrityksille vastauksia kysymyksiin, joita he eivät ole vielä osanneet kysyä. Siksi olemme perustaneet valtakunnallisen neuvonantajapaneelin, johon kutsuimme liikenteen,
Dieselin räjähdysmäinen hinnannousu ja ammattidieselin valmistelun käynnistäminen ovat SKALin edunvalvonnan keskiössä tänä vuonna. Kokosimme teemasta selkeän kysymys- ja vastauslistan keskustelun
SKAL ei tee mitään, sanovat jotkut. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta meillä on myös oikeus todistaa päinvastaista. Me nimittäin