Lakot eivät saa estää kriittisiä kuljetuksia – alalla on myös hyviä uutisia
Poliittisten lakkojen toinen viikko on käynnissä. On tietenkin selvää, että lakot vaikuttavat tavoitteidensa mukaisesti monien yritysten toimintakykyyn, niin myös kuljetus-
Poliittisten lakkojen toinen viikko on käynnissä. On tietenkin selvää, että lakot vaikuttavat tavoitteidensa mukaisesti monien yritysten toimintakykyyn, niin myös kuljetus-
Lainaan otsikossa Timo Soinin puheenpartta, joka jäi elämään moneen tarinaan. Se tuli mieleen, kun vuodenvaihteen pyhien aikaan viimeistelin SKALin EU-vaaliohjelman
Viime vuonna SKALin hallituksessa päätettiin, että järjestölle laaditaan uusi strategia. Se on tarkoitus hyväksyä järjestön ylimmässä päättävässä toimielimessä kesäkuun 2024
Eduskunta hyväksyi tällä viikolla valtion ensi vuoden budjetin. Samalla meni maaliin moni ajamamme asia. Lähdimme vuoteen 2023 Suomi liikkeessä –
Olin syksyllä puhumassa Logy ry:n seminaarissa logistiikan digitalisaatiosta. En väitä olevani aiheen huippuasiantuntija, mutta perusteet ovat hallussa. Viimeisen kahden vuoden
Viime lehdessämme käsittelimme infrarakentamista ja tämän lehden teemana näkyy kansainväliset kuljetukset. Aihe on todella ajankohtainen, kun Euroopassa myllertää sota. Heijastusvaikutukset
Olemme SKALissa tekemässä uutta strategiaa, joka on tarkoitus hyväksyä ensi kesäkuussa Tahkolla pidettävässä liittokokouksessa. Työtä valmistellaan kahdessa SKALin hallituksen nimeämässä
SKAL oli mukana toukokuun kuljetusmessuilla Jyväskylässä ja elokuun Power Truck Showssa. Näissä tilaisuuksissa oli yhteensä vähintäänkin 50 000 osallistujaa, joten keskustelukumppaneita
Moni tienkäyttäjä katsoi epäuskoisena MTV3:n uutisen kuvaa kun Paimiossa oli yli puolet tiestä romahtanut. Kuoppaan putosi henkilöauto. Tarkemmin olosuhteita tuntematta
Työnsä aloittaneen hallituksen ohjelmaa on ruodittu monesta eri näkökulmasta. Tuoreeltaan sitä kehuttiin ja haukuttiin. Siitä myös tyrmistyttiin. Me SKALissa arvioimme
Säätytalon yksi iso kuuma peruna on ilmastopolitiikka, erityisesti Suomen tavoitteet ja päästövähennyskeinot. Eräs yksityiskohta on jakeluvelvoitteen korkea taso. Asiassa on
SKALin väki oli maaliskuun puolivälissä liikkeellä. SKAL Liikenteessä- päivänä tapasimme kuljetusyrittäjiä eri puolilla maata. Oma reittini kulki neljä päivää Joroinen-Kuopio-Siilinjärvi-Iisalmi-Vieremä-Oulu