Rajatonta osaamista

Ei tarvitse olla taloustieteilijä tietääkseen, että Suomi elää viennistä. Tilastokeskuksen käyrästöistä näkee, että maaliskuussa 2019 koronan iskiessä vaihtotasekäppyrä syöksyi miinukselle ja vei vuoden päivät, ennen kuin se kipusi takaisin plussalle. Elokuussa 2021 Suomesta myytiin tavaraa ulkomaille jo viidenneksen enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Kun vaihtotaseemme on ylijäämäinen, myymme ulkomaille tavaraa enemmän kuin sieltä ostamme. Palvelut ovatkin sitten toinen juttu. Kun suomalainen yritys myy rahdinkuljetuspalvelua ulkomaille, se näkyy tilastoissa palveluvientinä. Sillä saralla näyttää huonommalta. Palvelutaseemme on alijäämäinen.

Muutaman vuoden takaisesta SKAL Kuljetusbarometri -kyselystä tiedämme, että noin joka seitsemäs jäsenyrittäjistämme harjoittaa ulkomaan liikennettä. Näistä enemmistö ajaa kansainvälisiä kuormia täydennyksenä kotimaan liikenteelle. Tytäryhtiöitä ulkomailla on vain yhdellä prosentilla jäsenkunnasta. Tavaraliikenteemme voisi olla paljon kansainvälisempää. Puuttuuko meiltä rohkeutta lähteä maailmalle?

Ulkomaan liikenteen ei tarvitse olla jotakin, mitä tehdään isolla autofleetillä monimutkaisen sopimusarsenaalin kanssa. Kansijuttumme torniolainen kuljetusyrittäjä Juhani Maliniemi liikennöi Norjaan ja muihin Pohjoismaihin yhdellä autolla. Kuormassa kulkee muun muassa kalateollisuuden tuotteita ja rakennustarvikkeita. Työ ulkomailla on Juhanille normaalia arkea. Moni ammattilainen tuntee hänet lämminhenkisistä somepäivityksistä, joissa on  tervehdyksiä ja kauniita kuvia matkan varrelta. Koviakin aikoja yrityksessään kokenut Juhani Maliniemi on skalilainen kuljetusalan puolestapuhuja henkeen ja vereen. Hän tekee tarmokkaasti työtä myös kuljetusalan positiivisen medianäkyvyyden eteen.

Oletko koskaan miettinyt, kuinka monta puoliperävaunullista tavaraa tarvitaan yhteen Stadionluokan konserttiin? 20–100! Valova Oy:n yrittäjät Markku Manninen ja Janne Koivisto kuljettavat ulkomaille muun muassa  maailmantähtien, kuten Nightwishin, lavavarustuksia. Kolmasosa kuljetuksista suuntautuu rajojen yli. Valovalla musiikki saattaa näkyä vaikkapa kuljettajien monipuolisissa taustoissa, mutta rock’n’roll -elämäntyylillä ei musiikkilogistiikassa pärjää, sillä arvokkaan kuorman dokumentointi, turvallisuus ja aikataulut ovat aivan omaa luokkaansa. Valova tarjoaa artistien kiertuehenkilöstölle lisäpalveluna mahdollisuuden harjoitella lavashown roudaamista tiloissaan.

Tottahan se kansainvälistyminenkin oman perehtymisensä vaatii, kuten kaikki uusi, mihin ryhtyy. Se ei ole vaikeaa, kun vain ottaa asioista selvää. SKALilla on näihin aiheisiin oma yhdistyskin, SKAL Suoritealat, jonka asiantunteva neuvonta saa aina lämmintä ylistystä, missä vain näistä teemoista puhutaan. Jos siis kansainvälistyminen kutkuttaa, otapa yhteyttä SKAL-asiantuntijoihisi niin pistetään yhdessä - rokkitermein - tärinää tötteröön. Kansainvälisten kuljetuspalveluiden kysyntä on tutkitusti kasvamaan päin.

Tämä on uuden toimitusjohtajamme Anssi Kujalan aikakauden ensimmäinen Kuljetusyrittäjä-numero. Voit tavata hänet halutessasi piankin, sillä Anssi avaa kautensa SKAL Forumissa Jyväskylässä marraskuun lopussa. Sitä odotellessa, lue haastattelu.

Turvallisia kilometrejä pimenevillä teillä!