Turvallisuusasiat vaativat tiimityötä

Juridiikasta pitävä, faktapohjalta työskentelevä Anu Häkkinen on parhaillaan tiukasti kiinni VAK-lainsäädännön viimeistelyssä. Lisäksi hän on mukana vaikuttamassa kaikkien kuljetusmuotojen VAK-asiantuntijana kansainvälisissä yhteisöissä.

– Olen jo rutinoitunut etäkokouksiin, mutta kieltämättä harmittaa, kun työryhmätyöskentely on jäänyt kansainvälisissä kokouksissa vähemmälle.

Diplomi-insinööri Anu Häkkinen on syntynyt Savossa, mutta viettänyt lapsuutensa ja käynyt koulunsa Tuusulassa. Lukion jälkeen opiskelu Teknillisessä  korkeakoulussa (nykyinen Aalto yliopisto) toi hänet Espooseen, ja pääkaupunkiseudulta löytyi myös työ.

– Orientoiduin matemaattisluonnontieteellisiin aineisiin kivan lukion opettajan innoittamana. Aihevalintaan vaikutti myös se, ettei pääsykokeisiin tarvinnut lukea kovin montaa kirjaa.

Liikenne- ja viestintäministeriöön Anu haki töihin, kun siellä etsittiin tekniikasta ja juridiikasta kiinnostunutta työntekijää. Tehtävänä oli paneutua vaarallisten  aineiden kuljetuksiin.

– Mieleenpainuvaa oli olla mukana tekemässä myöhemmin Traficomista VAK-viranomainen. Muutostyön yhteydessä minulta kysyttiin, olisinko kiinnostunut  jäämään pysyvästi virastoon. Työnantaja vaihtui kätevästi.

Anun mielestä kaikkia sidosryhmiä palvelee paremmin se, että viranomaispalvelut ovat yhdessä paikassa.

– Meillä on Traficomissa hyvin toimiva VAK-tiimi, jossa jaamme tietoja ja osaamistamme valmistellessamme määräyksiä ja lainsäädäntöä. Osa tiimin jäsenistä toimii täysipäiväisesti aiheen parissa, kuten minäkin. Toisilla oma päätehtävä voi liittyä enemmän esimerkiksi ajoneuvotekniikkaan, ammattipätevyystutkintoihintai ADR-koulutuksiin. Tiimissä kokoamme tietämyksemme kattavaksi kokonaisuudeksi.

Juuri nyt Anu tekee työtä sekä Traficomissa että LVM:ssä asiantuntijana lainsäädäntömuutoksen parissa. ADR-määräykset ovat olleet jo lausunnoilla ja ne  julkaistaan piakkoin. VAK-lakiuudistus tulee kesän kynnyksellä lausunnoille ja esitellään alkusyksystä eduskunnalle.

– VAK-asioita käsittelevissä yhteisöissä on mielestäni hyvät vuorovaikutusvälit. Sidosryhmät ja viranomaiset keskustelevat asioista fiksusti. Viranomainen on kumppani ja yhteinen tavoitteemme on huippuun viety turvallisuus.

Vapaa-aikanaan paljon ulkomailla reissannut Anu on nyt koronan vuoksi tutustunut kotimaan vaihtoehtoihin.

– Olen löytänyt Suomesta hienoja paikkoja. Hiljattain kuljin Pyhä-Häkin kansallispuistossa, jonka lumiset polut olivat ihastuttavia. Tulevaisuudessa valitsen varmasti tasapuolisesti koti- ja ulkomaisia kohteita. Lempivuodenaikani kevät lämmittää jo mieltä ja nostaa hymyn kasvoille.