Puhelu jokaiselle jäsenelle tavoitteena

Tehtävä:

SKAL Pohjanmaa - Österbotten ry:ssä toiminnanjohtaja Riikka Pakkala asettaa työssään etusijalle jäsenpalvelun. Talousasiat ja yhdistyksen sääntömääräiset tehtävät kuuluvat kokonaisuuteen. Työhön liittyy myös  ilaisuuksien järjestämistä  ja paljon ideoimista. Koulutustilaisuudet Riikka suunnittelee yhdessä SKAL:n koulutustiimin kanssa.

Pinnalla:

Yhdistyksen hallitus asetti kuluvalle vuodelle mukavan tavoitteen. Riikka pyrkii soittamaan jokaiselle jäsenyrittäjälle ja kyselemään kuulumisia. Keskustelu voidaan käydä vaikkapa silloin, kun Riikka ottaa yhteyttä liikennelupien  uusimisen vuoksi. Soittoihin on viime kuukausina ollut paremmin aikaa, koska tilaisuuksia on peruutettu koronaepidemian vuoksi. Riikan yrittäjiltä saamat palautteet ja toiveet käsitellään yhdistyksen hallituksen kokouksessa. Kesäkuussa toteutetaan TES-luento, jota on toivottu.

Koulutus:

Riikka valmistui tradenomiksi hallinnon linjalta Seinäjoella vuonna 1995. Sen jälkeen hän työskenteli muun muassa kenkätehtaalla, autoliikkeen toimistossa ja Seinäjoen kaupungilla useissa eri tehtävissä. SKAL Pohjanmaa  ry:n sihteeriksi Riikka valittiin vuonna 2009. Kun toiminnanjohtaja Esko Nummi jäi vuotta myöhemmin eläkkeelle, Riikan vastuulle siirtyivät toiminnanjohtajan tehtävät.

Parasta työssä:

Aikanaan puheenjohtaja totesi Riikalle, että hommasi on Tee se itse -työtä. Parasta työssä on Riikan mielestä ollut sen monipuolisuus. Tehtäviä ei ole rajattu tiukasti, liikkumavaraa ja ideointitilaa on. Toisaalta laajuus tuo myös paineita. Työssä tulee hallita suuria asiakokonaisuuksia. Täydennystä tietoihin saa onneksi SKAL:n asiantuntijoilta kautta Suomen. Kollegoiden kanssa Riikka haluaisi tavata useamminkin. Tapaamisissa pitäisi olla aikaa  myös uusien ajatusten kehittämiselle.

Vetovoimainen kuljetusala:

Riikan mielestä alamme vetovoimaisuus on kriisissä. Positiiviset yrittäjähaastattelut ovat hyvä kanava vaikuttaa asiaan. Samoin nuorten lähestyminen eri tavoin. Kuljetusyrittäjä Jukka Pöytälaakso ja Riikka käyvät yhdessä puhumassa Sedun logistiikan opiskelijoille yrittäjyydestä ja alan muista mahdollisuuksista säännöllisesti. Joku nuori haaveilee vaihtuvista maisemista, toinen taas tietotekniikan käyttämisestä. Alaltamme löytyy molemmille  mahdollisuuksia. Jatkuvasti on pyrittävä vaikuttamaan myös teiden kunnosta huolehtimiseen, jotta alalle uskalletaan tulla töihin. Riikka arvostaa yhdistyksensä hallituksen päätöstä jättää tänä vuonna palkitsematta yksittäinen yritys. Sen sijaa yhdistys haluaa antaa tunnustusta kaikille kuljetusyrityksille ja kuljettajille, jotka tekevät pyyteettömästi työtään poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Perhe ja harrastukset:

Riikan kolme lasta asuvat jo kaikki omillaan. Hänellä on myös kolme lastenlasta, joille Riikka kutoo ahkerasti asusteita. Lenkkeily, avantouinti ja luontoilu kuuluvat Riikan harrastuksiin.