Mikä on SKAL:n uusi strategia ja miksi se on tärkeä?
Pakko on yleensä tehokkain kannustin ajamaan kiireisiä organisaatioita pitkän tähtäimen strategiatyön pariin. Kun SKAL viimeksi uudisti isommin trategiaansa yhdeksän vuotta
Pakko on yleensä tehokkain kannustin ajamaan kiireisiä organisaatioita pitkän tähtäimen strategiatyön pariin. Kun SKAL viimeksi uudisti isommin trategiaansa yhdeksän vuotta
Liittokokouksen olisi pitänyt päättyä jo tunteja sitten ja Turun Messukeskuksen tyhjentyä iltaseitsemään mennessä. Siellä me yhä olimme ja seurasimme äänestyksiä
Tapaamiset, joihin Ari Herrala on osallistunut, ovat liittyneet liikenneväyliin, niiden rahoitukseen ja kunnossapitoon sekä niihin sisältyvään tietoon. Ari kaivaa esiin
Kevään tiiviin etätyöjakson jälkeen huomaan arvostavani ihan uudella tavalla sitä, että istun saman pöydän ympärillä ja näen työtoverit kasvoista kasvoihin,
Tämän numeron oli määrä siivittää meidät Porin SuomiAreenaan ja keskusteluun kuljetusalan vetovoimaisuudesta. Koronauhka veti henkselit kesätapahtumien päälle, mutta ei hätää
Päästötavoitteisiin vuoteen 2030 mennessä Nykyisellään tieliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat 10,4 miljoonaa tonnia. Vuonna 2030 päästöt saisivat olla enintään 5,9 miljoonaa tonnia.
Pyysin teininä vanhemmiltani apua ensimmäisen kesätyöpaikan hankintaan, olihan heillä tuttuja. Sain käteeni puhelinluettelon. Lehteilin yrityksiä ja virastoja, joihin pääsisin julkisilla,
– Meille ei voi nyt tulla. Putsasin ovenkahvat, tartu niihin vain puhtain käsin. Toitko kertakäyttökäsineitä? Hyvä! Koskaan ei ole tässä
Käsidesipullot aulatiloissa muistuttavat virusuhasta, mutta liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) kädenpuristus on varma. Meillä on neljäkymmentä minuuttia aikaa ja
Reilu kuljetus -kampanjan päätuote on opaslehtinen, jota jaamme yksityisille yrityksille, julkisille hankkijoille kuten kunnille sekä järjestökenttään. Lähetämme asiakkaille sähköistä kampanjakirjettä,
Lompakkoni pullistelee, koska se on täynnä kuitteja. Seteleitä sieltä joutuukin etsiskelemään, sillä niin piukassa massini on tositteista. Käyn säännöllisesti kuittitukon
– Koska liikenteen verotuksessa yksikin muutettu osatekijä vaikuttaa toiseen. Huoli ilmastonmuutoksesta ja EU:n päästövähennystavoitteet ovat näkyvästi esillä julkisessa keskustelussa. Tutkimuslaitoksilta