Jatkuuko perheyrittäminen – vai myydäkö uudelle?
Suomalainen kuljetusala on muuttunut vuosikymmenten aikana. Kun SKALin jäsenyrityksillä oli 2000-luvun alussa keskimäärin 1,9 autoa, on luku tänään jo 6,1
Suomalainen kuljetusala on muuttunut vuosikymmenten aikana. Kun SKALin jäsenyrityksillä oli 2000-luvun alussa keskimäärin 1,9 autoa, on luku tänään jo 6,1
SKALin arvot ovat luotettava asiantuntija, vastuullinen suomalainen, rohkea uudistaja ja jäsenen puolella. Arvojamme punnittiin, kun Suomen hallitus antoi 22.9.2025 eduskunnalle
Tein kesälomamatkan Ahvenanmaalle. Menin veneellä, mutta tulin takaisin autolla rahtiliikenteeseen painottuvalla lautalla. Näin siinä taas malliesimerkin tehokkaasta logistiikasta. Kun kymmeniä
Omassa somessani vilisi alkukesästä tuttujen kuntapäättäjien päivityksiä uusista nimityksistä kuntien hallituksiin ja lautakuntiin. Kunnissa on uuden valtuustokauden alkaessa pohdinnan paikka
Kuljetusalallakin eletään sykleissä, joissa joskus vauhti on kovempi. Suhdanteet vaihtelevat, mutta joka vuosi heinäkuussa suomalaisten kirmatessa lomille pitävät kuljetusyritykset Suomen
Olin hiljan juhlapuhumassa erään logistiikan alan oppilaitoksen valmistumisjuhlassa, jossa valmistui uusia nuoria kuljettajia. Tilaisuudessa kaikki puhuivat hyvää alasta, kuljettajan työstä,
Kesän kynnyksellä valmistui tuhansia nuoria ammattiin tai kirjoitti ylioppilaaksi. Lukuisia myös logistiikan alalta. Onnittelut kaikille! Takana on matka, josta jokainen
Olin hiljan Turun Autoilijat ry:n/SKAL Turun 100-vuotisjuhlissa. Yhdistys on tietojeni mukaan vanhin paikallisyhdistyksemme. Erityisen hienoa oli se, että juhlapaikkana oli
Monissa medioissa on julkaistu juttu erään kouvolalaisen yrittäjän tapauksesta, jossa kärkenä on ollut hatullinen tavaraa. Juttu on julkaistu alun perin
Julkaisimme vuodenvaihteessa Vaikuttamisen vuosi -koosteen, joka on toimitettu sähköpostilla jäsenillemme. Arvioimme siinä, miten SKAL on onnistunut kuljetusyritysten puolesta tehtävässä vaikuttamistyössä.
Termit yritysvastuu, yhteiskuntavastuu ja vastuullinen liiketoiminta vilisevät kaikissa yhteyksissä. Termejä riittää, mutta kaikilla kuitenkin viitataan kolmeen vastuuseen, jotka kiteytän taloudelliseen,
Joulu ja vuodenvaihde on käsillä, joten on hyvä katsoa vähän taaksepäin. Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas. SKALin uusi strategia, uusi