Yrittäjyyttä sukupolvelta toiselle

Kuljetus Timo Åberg Oy:n yrittäjäpariskunnalle yrittäjyys on elämäntapa: molemmat ovat yrittäjäperheen kasvatteja. Yhden ajoneuvon yrityksestä on 35 vuodessa kasvanut perinteikäs kuljetusyritys, joka tunnetaan teillä kirkkaanpunaisista ajoneuvoistaan.

Kirjoittaja: Kirsi-Mari Peltopakka

Kuljetusyrittäjä 6/2022

Perustettu: 1987
Kotipaikka: Nurmijärvi
Omistaja: Timo Åberg
Toiminta-alue: Etelä-Suomi
Henkilöstö: 20 työntekijää
Kalusto: 10 yhdistelmäajoneuvoja, 2 nuppiautoa ja pyöräkuormaaja
Kuljettaa: pääasiassa maansiirto- ja sorakuljetuksia
Asiakkaat: sekä yksityisiä, yrityksiä että kuntasektoria

www.kuljetusaberg.fi

Kuljetus Timo Åberg Oy:llä on pitkät perinteet. Päivin suvussa on kuljetusyrittäjiä ainakin kolmessa polvessa. Päivin isoisä Väinö Lehtinen aloitti ammattiautoilun 1900-luvun alkupuolella. Vuonna 1947 Väinön poika eli Päivin isä Tauno Lehtinen aloitti liikennöinnin. Myös Taunon veljet olivat ammattiautoilijoita.

Yrittäjyys on verissä myös Timolla, jonka isä oli taksiyrittäjä. Vaikka nuoripari Timo ja Päivi 1980-luvulla eivät olleet niin suunnitelleet, yrittäjyys alkoi kuin luonnostaan, kun Päivin kuljetusyrittäjäisä menehtyi yllättäen vuonna 1986 ja Timo ja Päivi ottivat yrityksen hoitaakseen.

Seuraavana vuonna 1987 Timo sai oman liikenneluvan, jonka hakeminen ei ollut kertomuksen mukaan ihan näin yksinkertaista kuin tänä päivänä.

– Yhdellä autolla lähdettiin liikkeelle, muistelee Timo.

35-vuotiaassa Kuljetus Timo Åberg Oy:ssä on nykyään 10 yhdistelmäajoneuvoa ja kaksi nuppiautoa sekä pyöräkuormaaja. Haastattelun aikaan pihassa on ainoastaan pyöräkuormaaja, sillä muu kalusto on tavalliseen tapaan liikenteessä. Päivi hoitaa yrityksen hallinnolliset työt, kuten laskutuksen. Näin on ollut alusta asti. Toimistopuolella on nykyään mukana myös Timon ja Päivin vävypoika Antti Niemi.

Elämää Koivumäen talossa

Timo ja Päivi asuvat Nurmijärven Valkjärven kylässä Klaukkalan rajalla. Samassa pihapiirissä on myös yrityksen liiketila ja kalustoa.

– Siinä on puolensa ja puolensa, kun asuu työpaikalla, nauraa Timo.

Kauniisti remontoidusta rintamamiestalosta ei uskoisi, että se on 1954 rakennettu. Vaimo Päivi kertoo, että se on hänen lapsuudenkotinsa, niin kutsuttu Koivumäen talo.

Päivi Åberg esittelee kuvakirjaa ”Elämää Koivumäen talossa ”. Samassa kodissa on asunut kaksi sukupolvea: Tauno ja Maija neljän lapsensa kanssa. Myöhemmin neljästä lapsesta nuorin Päivi asettui taloon miehensä Timon ja kahden lapsensa kanssa.

Valmiina ympäri vuorokauden

Yrityksellä riittää kuljetuksia ympäri vuoden, mutta etenkin maanrakennuskuljetukset vähenevät talvella. Toisaalta talvella Kuljetus Timo Åberg Oy huolehtii Nurmijärven kunnan talvitienpidosta. Tällöin yrityksen täytyy olla lokakuusta huhtikuuhun valmiina teiden talvihuoltoon, kuten suolaukseen ja lumen auraukseen.

– Täytyy olla vuorokauden ympäri valmiudessa.

Tien päällä tulee olla tunnin sisällä ilmoituksesta. Yrityksen JCB-pyöräkuormaaja soveltuu erinomaisesti teiden talvihuoltoon. Timo on itse mukana talvitienhoidossa, mutta myös työvoimaa tarvitaan, jos lunta sataa rankasti. Tällöin Timon lisäksi hälytetään töihin kolme työntekijää. Heidän lisäkseen täytyy olla varalla työntekijöitä, jos työrupeama venyy.

– Jos lunta pyryttää paljon, auraamme teitä jatkuvasti.

Vaikka lunta ei vielä haastattelua tehdessä ole satanut etelässä, on hälytyksiä kuurasta tullut jo useamman kerran. Teiden suolausta täytyy tehdä harva se viikko. Onneksi säätiedotuksia ei tarvitse kuitenkaan tarkkailla itse, sillä Kelikeskus päivystää Suomen säätä ympäri vuorokauden ja ilmoittaa joko tekstiviestillä tai automaattisella soittopalvelulla, kun on aika lähteä suolaus- tai auraushommiin.

JCB-pyöräkuormaaja on valmiina talvitienhoitoon.

Polttoainetuesta helpotusta

Viime vuosi on ollut haasteellinen kustannusten nousun vuoksi. 1990-luvun laman kokenut yrittäjä tietää, että taantumia tulee, eikä niihin voi aina varautua.

– Töitä on kuitenkin ollut aina ja hyvä asiakaskunta, summaa Timo.

Timo ja Päivi ovat tyytyväisiä SKALin aikaansaamaan polttoainetukeen. Päivi kuunteli ruokaa tehdessään SKALin webinaaria polttoainetuen hakemisesta, laittoi hakemuksen Valtiokonttorille ja päätös tuen saamisesta tuli kahden päivän sisällä. Tukirahat olivat yrityksen tilillä muutaman päivän päästä. Tuen hakeminen oli vaivatonta ja nopeaa.

– Kaikki on ehdottomasti kotiin päin, toteaa Timo polttoainetuesta.

Yritys on siirtynyt osittain uusiutuviin polttoaineisiin. Tietyt työmaat ja kaupunki jopa vaativat ympäristöystävällisempiä käyttövoimia. Timon mukaan tämä ei ole ollut yritykselle ongelma, vaikka se kuluja kasvattaakin.

Kuljetus Timo Åberg Oy:n komeat ajoneuvoyhdistelmät rivissä viime kesän Tawastia Truck Weekendissä. KUVA: EMMI NIEMI

Jäsen alusta asti

Kuljetus Timo Åberg Oy on ollut heti yrityksen perustamisesta lähtien SKALin jäsen. Niin oli myös Tauno Lehtisen, Päivin edesmenneen isän, yritys. Timo on kokenut jäsenyyden hyödyllisenä: hän on käynyt kursseilla, tapahtumissa ja saanut aina apua tarvittaessa. Lisäksi on mukava tavata kollegoita tilaisuuksissa.

Timo on ollut jo vuosia Nurmijärven Kuorma-autoilijat ry:n varapuheenjohtaja. Hän on kokenut luottamustehtävän mukavana ja tärkeänä osana kuljetusyrittäjyyttä, pääseehän sen avulla vaikuttamaan alan asioihin ja tulevaisuuteen.

Ainoa huolenaihe on jäsenmäärän tippuminen. Yrityksiä on lopettanut enemmän kuin uusia on tullut tilalle. Uusia jäseniäkin on toki saatu mukaan esimerkiksi juttelemalla tuoreille kuljetusyrittäjille ja suosittelemalla jäsenyyttä.

– Kuljetusyrityksiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Tavarat eivät muuten liiku, eivätkä rakennustyömaat saa materiaaleja, joista rakentaa. Pyörät pyörii ja pitää Suomen liikkeessä.