Yrittäjille eväitä eteenpäin

Työterveyslaitoksen ja sen yhteistyökumppanien yrittäjähankkeissa tavoitteena on avata ikkunoita yrittäjille heidän etsiessään keinoja omaan ja yrityksensä hyvinvointiin.

Naantalissa asuva Susanna Visuri on työskennellyt Työterveyslaitoksen Turun aluetoimipisteessä vuodesta 2007. Turussa syntynyt Susanna palasi Varsinais-Suomeen kierreltyään Suomea 14 vuotta. Välillä työ vei hetkeksi myös Englantiin.

– Oli rikastuttavaa tutustua  suomalaisuuteen eri puolilla maata. Aloitin matkailun jo lapsena reissatessani isovanhempieni luona Etelä-Pohjanmaalla ja Lapissa. Erittäin mieluisaa oli kuitenkin palata oman perheen kanssa  alkujuurille.

Susanna opiskeli Vaasassa leikkaus- ja anestesiahoitajaksi ja työskenteli valmistuttuaan leikkaussalissa. Aikuisväestön terveyden edistäminen kiinnosti kuitenkin enemmän ja Susanna aloitti opiskelun Jyväskylän yliopistossa. Pääaineina olivat terveyskasvatus ja terveyden edistäminen, sivuaineena muun muassa työorganisaatiopsykologia. Terveystieteen maisteriksi hän valmistui vuonna 2001.

Nykyinen työ Työterveyslaitoksella oli täysosuma. Susanna vetää projekteja, joissa edistetään yrittäjien työterveyttä ja -turvallisuutta, hyvinvointia sekä liiketoimintataitoja. Tavoite on auttaa yrittäjiä kokonaisuuden parempaan  hallintaan. Susanna on solminut hyvät suhteet yrittäjäjärjestöjen edustajiin Varsinais-Suomessa. Verkostoa voi hyödyntää ja niistä saa tukea uusissa hankkeissa.

– Herättelemme yrittäjiä pohtimaan nykytilaa ja tulevaisuutta sekä kehittämään omia toimintaedellytyksiään. On aina mahtavaa saada kulkea kappale matkaa yhdessä yrittäjien kanssa – nämä kohtaamiset antavat paljon.

Susanna on iloinen siitä, että on saanut työskennellä mikro- ja pienyrittäjien kanssa 11 vuotta. Määräaikaiset, limittäin toteutettavat projektit ovat tukeneet toinen toistaan.

Viime aikoina hankkeissa ovat vahvistuneet entisestään  työsuojeluun ja työturvallisuuden kehittämiseen liittyvät asiat eri toimialoilla. Käynnissä on esimerkiksi projekti, jossa etsitään parannuskeinoja esittävien taiteiden työturvallisuuteen.

Susannan työ on työryhmien vetämistä, yrittäjien  tapaamista ja yhteistyökumppanien tilaisuuksissa esiintymistä sekä tietysti tutkimusmateriaalin keräämistä ja analysointia.

– Yrittäjien tapaamisissa on oltava läsnä, pintapuolisuus ei käy. Esimerkiksi Mikrot menestykseen -hankkeessa kohtasin jokaisen yrittäjän kolme kertaa. Kunkin yrittäjän tarina on ainutlaatuinen ja piirtyy mieleeni. Näistä  kohtaamisista saan paljon uutta ajateltavaa. Tapaamiset myös haastavat minut ajattelemaan asioita kerta kerralta laajemmin – miten moninaisista tekijöistä koostuu yrittäjän ja yrityksen hyvinvointi.

Omaan jaksamiseensa Susanna  ammentaa voimaa perheestä ja nelijalkaisesta henkilökohtaisesta valmentajasta talutushihnassa.

– Olen myös aloittanut uusia liikuntamuotoja, viime vuonna lentopallon ja tänä syksynä tanssiharrastuksen. Käsityöt erilaisilla tekniikoilla toteutettuna ovat mukava lisä harrastuksiin.

Lue myös

Tuottavuutta ja työhyvinvointia mikroyrityksiin