Ympäristöratkaisujen uudisraivaaja

Vähälä Yhtiöt on yli 83-vuotias perheyritys, jota luotsaava toimitusjohtaja Ville Vähälä, 42, on kuljetusyrittäjä kolmannessa polvessa. Osakkaina ja yrityksen johtoryhmässä ovat myös veli, IT-johtaja Janne Vähälä, ja sisko, varatoimitusjohtaja Tiina Salonen. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2009. Kolmikko alkoi madaltaa organisaatiota ja antoi johtajille ja päälliköille enemmän valtaa ja vastuuta.

– Jos ennen oli kulmahuoneesta tultu hakemaan valmista vastausta, niin kysyinkin takaisin ”mitä itse tekisit?”, Ville kertoo.

Muutos ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta nyt kaikki saavat tehdä, ja myös tekevät, asioita. Omistajia ei tarvita sanomaan viimeistä sanaa tai päättämään kaikkia yksityiskohtia. Uusi johto sai toisenlaisenkin tulikasteen.

– Homma alkoi meillä heti kymmenvuotisella talouden taantumisella, Ville kertoo. Viime vuosina yrityksen kasvu onkin sitten ollut hyvää. Tämän vuoden koronakuprut oikenivat niin, että epidemian alussa ajot vähenivät, sitten kasvoivat, ja nyt näyttää siltä, että liikevaihdollisesti saavutetaan viime vuoden taso.

– Pääpiirteittäin selvittiin säikähdyksellä, vaikka kustannuksia tuli lisää. Kalustoa alettiin siivota tiuhempaan, turhia henkilökontakteja vältettiin, muutimme palaverikäytännöt etätyöhön ja kuljettajille hankittiin maskit, Ville listaa. Kuljettamisen lisäksi Vähälä Yhtiöt tarjoavat asiakkailleen erilaisia logistiikkapalveluita. Omia logistiikkakeskuksia on kaksi, Oulussa ja Jyväskylässä. Terminaaleja on Ylivieskassa, Rovaniemellä ja Kemissä. Etelä- ja Länsi-Suomessa operoidaan Vähälä Yhtiöiden kumppanin DB Schenkerin terminaaleista.

Kaasua ja sähköä

Vastuullisuus on yksi konsernin arvoista. Konkreettisesti arvo toteutuu muun muassa ympäristövastuullisuutena ja uusien teknologioiden hyödyntämisenä. Kun Man-merkkiset sähköpakettiautot hankittiin kesällä Ouluun ja Jyväskylään, oltiin kokeilumielellä ja hypättiin tuntemattomaan. Vertailupohjaa tai kokemusta ei ollut. Aluksi ostajia mietitytti ajoneuvojen toimintasäde, mutta kaupunki- ja taajamaliikenteessä akku on riittänyt kahdeksan tunnin työpäivään. Autot ladataan öisin ja päivällä lastauksen aikana. Ajossa  ne lataavat itse itseään vauhdin hidastuessa.

Ajokokemus on Vähälän mukaan täysin erilainen. Voima on heti käytössä ja auto on ketteräliikkeinen. Toisaalta, kun jalan ottaa pois kaasulta, jarruvalot tulevat päälle. Kuljettajat ovat pitäneet uudesta ajokokemuksesta. Sähköautoja käytetään kappaletavarakuljetuksiin kaupunki- ja taajama-ajossa.

Asiakkaat eivät ole kilpailutuksissa pyytäneet sähkö- tai kaasuvoimaa, eivätkä maksa käyttövoimaratkaisusta ylimääräistä. Energiankulutus sähköautoilla on pieni ja käyttökustannukset ovat pienemmät kuin dieselajoneuvoilla. Koska pakettiautoilla ei muutenkaan ajettaisi kuljetuksia yöllä, ei latausajasta koidu tehokkuuden laskua myöskään ajallisesti.

Kaasukuorma-auto hankittiin samalla kokeilumielellä vuoden 2019 alussa. Ivecon LNG-yhdistelmä liikennöi Jyväskylän ja Helsingin väliä. Ville kehuu autoja erittäin toimiviksi ja niitä suunnitellaan hankittavan lisää, jos vain palaset loksahtavat paikoilleen. Hankintapäällikkö Ari Karjalainen mainitsee, että kaasuautoille esitetty valtion hankintatuki voi edesauttaa hankintoja.

– Meillä oli valmistajilta saatua kustannustietoa 20 tonnia kevyemmästä yhdistelmästä, Karjalainen kertoo. Laskelmat 62-tonniselle kaasuyhdistelmälle ovat pitäneet kutinsa yllättävän hyvin. Hiljainen ajoneuvo on ollut kuljettajien mieleen.

– Vaihtoehtoiset käyttövoimat eivät ole yllättäneet negatiivisesti, Karjalainen jatkaa.

Talviolosuhteista kaasuauto selviää hyvin, eivätkä huoltovälit ole liian lyhyitä. Keskeinen kysymys liittyy suuriin massoihin. Jotta sellaisia voitaisiin kuljettaa, tarvitaan lisää hevosvoimia. Juuri infran asettamista rajoitteista johtuen Vähälä Yhtiöt ei käytä uusiutuvaa dieseliä dieselautoissaan. Syynä on polttoainetoimittajan tankkauspisteiden sijainti reitteihin nähden. Uusiutuvaa pitäisi hakea reitiltä poiketen aina erikseen. 

Ville Vähälä on ympäristöratkaisujen uudisraivaaja. Kuljetusyrittäjä-lehti. Ville Vähälä kertoo Vähälä Yhtiöillä olevan aktiivinen myyntiorganisaatio, joka kartoittaa asiakaskenttää ja tekee säännönmukaisesti uutta kauppaa.

Kasvua ja uudistumista

Vähälä Yhtiöt on tehnyt ympäristölle suotuisia ratkaisuja myös kiinteistöihinsä. Vuonna 2011 valmistuneen Vaajakosken logistiikkakeskuksen 12 000 neliömetrin terminaali sekä 2 000 neliön toimisto lämpiävät kokonaan maalämmöllä. Keskuksessa on myös kylmäterminaali. Siellä kylmäkoneen synnyttämä lauhdelämpö ei karkaa harakoille, vaan pumpataan takaisin kallioon ja hyödynnetään uudelleen lämmitysenergiamuodossa. Yhtiöllä on myös kylmätilakohde, jossa kylmäaineena käytetään hiilidioksidia. Kaikissa kiinteistössä on led-valaistus. 

Talvella 2018–19 Vähälä Yhtiöt talvitestasi hollantilaisen THT New Poolin sähköllä toimivaa yhdistelmäperävaunua vajaat puoli vuotta. Hollantilaisessa innovaatiossa perävaunun kylmäkone toimii sähköakulla. Kylmäkoneessa ei ole lainkaan polttomoottorikomponenttia. Ajon aikana syntynyt hidastusenergia lataa akkua, kun auto hidastaa. Jos matkalla ei jarrutella, akku latautuu myös liikkeessä. Silloin yhdelle akselille tulee lisäkitka, jota lataukseen käytetään. Seisonta-aikana akkua voi tietenkin ladata pistokkeella seinästä.

– Vaunu oli käytössä helppo ja jouheva. Törmäsimme yritykseen sattumalta IAA-messuilla Hannoverissa. Keskustelut yrittäjän kanssa johtivat siihen, että saimme vaunun tuotekehitystestiin Suomeen. Talven jälkeen vaunu matkasi Espanjaan kesätestiin, Ville kertoo. Tällä hetkellä Vähälä Yhtiöissä ei ole kylmäperävaunujen hankintatarvetta, mutta kun aika tulee, sähköperävaunu on varteenotettava vaihtoehto. Vaunuja on jo käytössä Suomessa muutamilla toimijoilla. Suuri kertainvestointi ja -siirtymä tehtiin vuoden 2018 lopulla, kun yrityksessä varauduttiin vuoden 2019 HCT-kuormaautojen lakimuutokseen. Lakimuutokseen jälkeen saatiin nopeasti noin parikymmentä uutta HCT-ajoneuvoa liikkeelle.

– Vähän riskillä otettiin etukenoa siinä, Ville kuvaa.

Nyt käytössä on runsas 30 HCT-yhdistelmää. Runkolinjojen tuotantorakenne muuttui HCT-yhdistelmien myötä hyvin perävaunupainotteiseksi. Aikataulut menivät purkaus- ja lastausaikojen myötä uusiksi, sillä niihin kuluu enemmän aikaa, mutta se oli hienosäätöä. Uudet vaunut mahdollistivat uudenlaisen ajattelun runkoliikenteen rakentamiseen. Jyväskylän runkolinjasolmukohdassa perävaunuyksiköitä voi yhdistellä vapaasti. Konteista pois siirtyminen tehosti ja helpotti suunnittelua huomattavasti.

Ville Vähälä ja Armadillo. Kuljetusyrittäjä-lehti. Armadillo on äänetön ja päästötön kaupunkijakelun juhta.

Kaupungin pilottihankkeessa mukana

Oulun kaupungin omistama sähköavusteinen konttipyörä Armadillo on saanut huomiota mediassa ja kaupungin kaduilla. Vähälä Yhtiöt operoi pyörää ja kuljettaa sillä asiakkaiden tavaroita. Oulun kaupunki on halunnut profiloitua kaupunkiympäristön kehittäjänä ja Armadillo on päästötön ja äänetön. Tulevaisuudessa jää operaattorien harkittavaksi, hankkivatko he pyöriä lisää.

Yhtiössä on huomattu, että Oulun kaupunkialueella pyörä on ollut kätevä kaupungin liikekeskittymää halkovalla kävelykatu Rotuaarilla, jonne autolla pääsee rajoitetusti. Pyörällä sen sijaan voi liikkua Rotuaarilla milloin vain. Armadillon kantavuus on 300 kg eli pienpaketteja voi olla kyydissä toistasataa kiloa. Pyörän ajamiseen ei tarvita  ajokorttia ja kuljettaja saa hyötyliikuntaa.

– Ehkä näitä voisi Jyväskylään hankkia. Siirtymäaika terminaalista kaupunkiin olisi siellä hitaampaa. Toinen vaihtoehto on, että se toimisi tehdasalueella jakelutyökaluna, Ville pohtii.

Vähälä Yhtiöillä on työntekijöitä, jotka ovat olleet töissä yrityksessä kolmen sukupolven ajan. – Henkilökunnan vaihtuvuus on pientä ja sellaisiakin työntekijöitä on, jotka ovat olleet meillä hommissa kaikkien kolmen sukupolven ajan, Ville Vähälä kertoo.

Työ perheyhtiössä oli alusta asti selvä juttu

Ville on yläasteikäisestä lähtien tehnyt yrityksessä lomat ja viikonloput erilaisia töitä. Tahtotila jatkaa perheyritystä on ollut aina. Lukion jälkeen Vähälä halusi kaupallisen alan tutkinnon ja löysi Mikkelistä hyvän koulutusohjelman. Tyttöystävä, nykyinen vaimo, Jaana muutti nuoren miehen mukana Mikkeliin, jossa Ville suoritti englanninkielisen Bachelor of Business Administration (BBA) -tutkinnon. Opiskeluun kuuluvan ulkomaan vaihtojakson Vähälä suoritti Hollannissa.

Suvun nuorin polvi koostuu Villen ja  Tiinan lapsista. Kaksi Tiinan lapsista, Elias, 21, ja Julius, 19, ovat jo ajo- ja työnjohtotehtävissä. Villen esikoinen on 13-vuotias tytär Venla, joka ensi kesänä tulee ensi kertaa kesätöihin.