Volvon monttuperhonen

Volvon muutama vuosi sitten esittelemä sähköavusteinen VDS-ohjaus tarjoaa kuljettajalle mahdollisuuden säätää auton ohjaus juuri sellaiseksi, kuin hän sen haluaa. Ensimmäisen sukupolven sähköinen tehostus jakoi mielipiteitä, toisten mielestä ohjaus oli mukavan kevyt, joidenkin mielestä turhan herkkä. Kaikki olivat varmasti sitä mieltä, että järjestelmä teki kulusta vakaamman ja turvallisemman esimerkiksi tilanteessa, jossa kesken ajon tulee rengasrikko.

Uuden sukupolven Volvo tarjoaa kuljettajalle entistä paremmat mahdollisuuden tehdä omat säädöt VDS-järjestelmään. Kulun vakauteen, ohjauksen keveyteen ja palautumiseen voidaan ohjelmoida kuljettajan toiveiden mukaiset parametrit. Tästä on hyötyä varsinkin, kun toimitaan alueilla, joissa joudutaan suorittamaan toistuvia ohjausliikkeitä kovilla kuormilla, kuten maansiirrossa.

Sain kokeilla uutta, tänä vuonna päivitettyä Volvo FMX ProX -sorakasettiyhdistelmää, joka oli varustettu VDS-järjestelmän lisäksi myös useilla muilla kuljettajaa avustavilla järjestelmillä. Veturissa on nyt mahdollista suorittaa painonsiirto jommallekummalle vetävälle akselille, korostaen joko ohjattavuutta tai etenemiskykyä. Uutuutena painoa voidaan siirtää myös ohjaavalle taka-akselille, jolloin voidaan estää auton puskeminen. Autossa on ns. punttikatkaisin, jolla painoa voidaan siirtää ensimmäiselle vetävälle akselille toiselta vetävältä akselilta  ja samalla myös ohjaavalle taka-akselille. Näin saadaan nostettua myös etuakselin massaa ja ehkäistään puskemista.

Harkittu ohjaamojärjestely.

Ohjaamo on muuttunut edukseen. Uusi muoto tuo sen lähemmäksi FH-perhettä, eroa on vain ohjaamoon nousussa ja moottoritunnelin korkeudessa. Lyhyisiin ja keskipitkiin matkoihin tarkoitetun ohjaamon kasvaneet tilat ovat riittävät. Sisällä on tapahtunut suuria muutoksia. Täysin digitaalinen mittaristo tarjoaa neljä erilaista näkymää, joista kuljettaja voi valita mieluisimman. Esimerkiksi yhdistelmän kaikki  painotiedot saadaan yhdellä napinpainalluksella ohjauspyörän monitoimikatkaisijasta. Myös näkyvyyteen on panostettu. Hoikempi A-pilari ja peilin varren alle sijoitettu sivukamera takaavat paremman näkyvyyden auton sivulle kuin aikaisemmin. Tätä korostavat vielä perinteiset putkimalliset peilien kiinnitykset.

Käteen sopiva muutos on automatisoidun I-Shift -vaihteiston valitsin. Vaihteistoon on lisätty vaihtamisohjelma ”Standard”. Tätä voi käyttää  hyväkseen esimerkiksi kaupunkiliikenteessä, jossa ei välttämättä tarvita perinteistä ”Economy”-asentoa. Ohjelmien vaikutus vaihtamisnopeuteen sekä vaihtamiskierroslukuun on selkeä. Vaihteistoon on tarjolla yhteensä viisi eri ohjelmaa, joista kuljettaja löytää itselleen sopivan todella helposti.

Helppo nousta.

Kulku matalaan, kaksiportaiseen ohjaamoon on helppoa. Uuden kojetaulunäkymän omaksumiseen menee hetki. Kuljettajan perehdytys uuteen ajoneuvoon on aina tärkeää, jotta selviää miten kukin toiminto vaikuttaa. Eri katkaisijaryhmät on erotettu kojetauluun selkeästi  niiden käyttötarkoituksen mukaan. Ajoasento on tuttua Volvoa, erinomainen. Uuteen autoon pääsee sinuiksi todella nopeasti.

Itse ajaminen on uuden opettelua. Lähtiessään liikkeelle kuljettaja pystyy selkeästä sivunäytöstä säätämään kosketusnäytöllä itselleen,  kuormalle ja ajo-olosuhteisiin soveltuvan ohjauksen säädön. Hiukan lisää keveyttä, suuntavakautta ja ohjauksen palautusta. Säädöt jäävät muistiin ja ovat käytössä heti, kun kuljettaja laittaa oman kuljettajakorttinsa piirturiin. VDS-ohjaus on mahdollistanut myös kaistallapito-ominaisuuden, joka koeajettavassa ajoneuvossa toimi rauhallisesti. Ajo-ominaisuudet olivat 76 tonnin kokonaispainoon lastatussa yhdistelmässä kohdillaan. Varsinkin käännyttäessä oikealle oppii nopeasti arvostamaan aikaisemmin mainittua sivukameran kuvaa. Yleensä piiloon jäävä jalankulkija tai pyöräilijä näkyy kojetaulun sivunäytössä selkeästi.

Selkää toimintaa.

Teholtaan suurin mahdollinen moottori FNX-mallistoon on 540-hevosvoimainen ja 13-litrainen. Vääntöä moottorista löytyy 2 600 Nm:ia kierroslukualueella 1 000–1 460 kierrosta/ minuutissa. Vaihteistona on ylivaihteinen, 12-nopeuksinen I-Shift. Tällä voimalinjalla  perusakseliväliltään 4 600 millinen viisikko vetää mainiosti perässään neljäakselista kasettiperävaunua. Volvo ProX -konseptiin kuuluu maineikkaan, riihimäkeläisen HF-Autohuollon asentama 7 250 mm:n Kome Smart -lavapaketti automaattikasettivarustuksella sekä Kome Oy:n valmistama perävaunu. Lavat on hitsattu viiden millin Hardox 500 tuf -levyistä.  Laadukas ja harkittu kokonaisuus on valmiiksi asennettu. Jo tilaushetkellä tiedetään, milloin auto on valmis töihin.

Uusi Volvo FMX jatkaa hienosti reilun kymmenen vuoden perinnettä raskaisiin kuljetuksiin tarkoitetulla ajoneuvolla. Se on raaka työkalu, jolla pääsee pahoihin paikkoihin ja sieltä pois. Samalla se on hienostunut ajoneuvo, jonka kuljettaja voi säätää mieleisekseen. Myös  turvallisuuteen on panostettu. Volvo FMX:llä kuljettajat voivat olla oman elämänsä kimiräikkösiä.