Kuljetusliike Alasmaa Oy:n tukikohdat ovat Paneliassa ja Hauholla. Mukaan yritystoimintaan on pian astumassa kolmas sukupolvi. Yhdessä tekeminen on koko perheelle mieleistä ja motivoivaa. Porukalla tähdätään hallittuun kasvuun.
Vasemmalta Elisa, Kaisa, Päivi, Samu, Juuso ja Lasse. Perhekuvasta puuttuu Antti, joka on armeijassa. – Perheessämme toimitaan hieman kuin urheilujoukkueessa. Tähtäin on kaikilla sama ja yhdessä tekeminen on hienointa, Päivi Alasmaa sanoo.
Kuljetusliike Alasmaa Oy:n toiminta alkoi vuonna 1956 Panelian kylässä. Kylä oli osa entistä Kiukaisten kuntaa, nykyisin se kuuluu Euran kuntaan. Paneliasta käsin operoidaan kontti-, irtoperä-, lavetti ja erikoiskuljetukset. Kantahämäläisestä Hauhon pitäjästä hoidetaan maatalous- ja kappaletavarakuljetuksia.
Vastauksia ratin takaa
Ahkerasti ajossa olevasta perheestä kysymyksiin vastasi Päivi Alasmaa. Teams-tapaamisemme alkoi, kun hän odotti auton ohjaamossa kuorman lastaamista. Kun yhteys takkuili, siirryimme juttelemaan puhelimitse. Lastauksen jälkeen Päivi vei kuorman Rauman satamaan
– Kun koronabandemia alkoi, muun muassa tuontikonttien määrä Kiinasta ja Etelä-Euroopasta putosi ja jouduimme antamaan kuljettajillemme lomautuksia ja lomautusvaroituksia. Kaikkein pahimmat ennusteet eivät onneksi toteutuneet. Konttiliikenne on sittemmin lähtenyt jopa lievään kasvuun, Päivi Alasmaa kertoo.
Koronan aikanakin Alasmaat ovat panostaneet erilaisiin HCT- ja junayhdistelmiin, jotta vähemmällä kalustolla saadaan liikkumaan enemmän tavaraa.
– Vientiä olisi, mutta tällä hetkellä ei ole tarpeeksi tyhjiä kontteja. Asiakkaat voivat joutua odottamaan kolmekin viikkoa konttia. Laivaliikenne on harventunut, koska laivat eivät kulje vajaalla lastilla. Tästä on seurannut epätietoisuutta toimitusajoissa. Kun laiva saapuu Rauman satamaan, on meillä kiire toimittaa kontit eteenpäin.
Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä
Kuljetusliike Alasmaa Oy on perheyhtiö. Paneliassa asuvat yrityksen perustaneet Eeva-Liisa ja Ilkka Alasmaa. Ilkka aloitti vuonna 1956 puutavaran ja turpeen kuljetuksilla. 1960 -luvulta aina 1990-luvulle asti Alasmaan Vanajat ja Sisut olivat tuttu näky Jaakko-viljankuivurikuormassa ympäri Suomea. Tarpeen tullen myös Eeva-Liisa tarttui punaisen Vanajan rattiin. Myöhemmin hän pyöritti yrityksen taksiliikennettä.
Perheen viidestä lapsesta kaikki kolme poikaa kasvoivat mukaan yritystoimintaan. Ensimmäisenä nyt jo edesmennyt Jussi ja ajokortit saatuaan Samu ja Mika. Asiakasmäärien kasvaessa ja ajojen lisääntyessä hankittiin lisää monipuolisempaa kalustoa. Nykyisin Alasmaan perheestä yrityksessä työskentelevät Mika, Samu ja Samun vaimo Päivi.
Yrityksen toimitusjohtaja Mika Alasmaa hoitaa Hauholla Kanta-Hämeessä toista tukikohtaa. Hän organisoi ja ajaa maatalous- ja kappaletavarakuljetuksia. Maatalouskuljetusten asiakkaita ovat kaikki viljakaupan osapuolet, suurin asiakasryhmä ovat viljelijät. Maatalouden kuljetusten lisäksi Mika järjestelee monenlaisia tavarakuljetuksia katetuilla tai avonaisilla puoli- ja täysperävaunuyhdistelmillä. Osassa autoista on kappaletavaranosturit.
Sairaanhoitajasta autonkuljettajaksi
Yrityksen kasvaessa Päivi jäi pois sairaanhoitajan työstä ja aloitti ajojärjestely- ja ajotehtävät.
– Tulin niin sanotusti pystymetsästä, koska omat vanhempani olivat palkkatöissä. Alasmaan perheen yhdessä tekemisen meininki ja yrittäjähenki tarttuivat minuun kuitenkin pian, Päivi toteaa.
Nykyisin Samu ja Päivi hoitavat yhdessä rekkavetureiden ajojärjestelyt, lisäksi Samu hoitaa Paneliassa toimivan Jaakko-Tuote Oy:n kattopeltikuljetukset. Päivi kävi Huittisissa 2000-luvun puolivälissä liikenneyrittäjäkoulutuksen.
SKAL:n alueyhdistyksen toimitusjohtaja Tero Siitoselta Alasmaat ovat tottuneet kysymään neuvoja ja lisätietoja ihan mistä tahansa asiasta. Tutulle on helppo soittaa ja Teron asiantuntemus on hyvin laaja. Neuvoja on saatu muun muassa työsuhdeasioissa ja kustannuslaskentaan liittyvissä kysymyksissä. Liikennelupien uusinnat hoitaa Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:ssä Mirjami Tervonen.
Vaikein vaihe yritystoiminnassa oli, kun kaksi suurta asiakasta meni konkurssiin 1990-luvun lama-aikaan. Sen seurauksena monipuolistettiin palvelutarjontaa ja pääpaino kuljetuksissa siirtyi kontteihin ja maatalouden kuljetuksiin.
Tulevaisuutta ja tekijöitä
Uutta kalustoa hankittaessa Alasmaat huomioivat käyttötarkoituksen, polttoainekulutuksen ja ympäristöystävällisyyden sekä kokonaiskustannustehokkuuden. Viime aikoina on myös panostettu digitaalisuuden hyödyntämiseen – erilaisia vaihtoehtoja on kartoitettu, kuten digitaalisia ajojärjestelyohjelmia. Sähköinen taloushallinto on myös otettu käyttöön.
– Hyvät kuljettajat ovat kuljetusyrityksen tärkein voimavara. Osalla kuljettajista on pitkiä työsuhteita ja heistä on vuosien saatossa tullut hyviä ystäviä. Kuljettajat tietävät Päivin aiemman ammatin ja kyselevät neuvoja myös terveysasioihin tai apua pikkuvammoihin.
Kuljettajat ovat löytyneet Eura–Rauma–Pori -akselilta. Heistä aika monella on ammattikoulupohja tai he ovat tulleet Puolustusvoiminen kuljettajakoulutuksen jälkeen yritykseen.
Ammattipätevyyskurssit omalle väelle ja kuljettajille on hankittu luotettavilta ja hyviksi havaituilta kouluttajilta. Osalla kuljettajista on myös ADR-ajoluvat vaarallisten aineiden kuljetusten hoitamiseen ja osa on pätevöitynyt erikoiskuljetusten liikenteenohjaajiksi.
Uusi sukupolvi tulossa mukaan toimintaan
Päivin ja Samun vanhimmalla pojalla Antilla on jo yhdistelmäkortti ja hän on kiinnostunut yrityksen jatkamisesta. Siitosen Tero on kysellyt lähtisikö Antti armeijasta palattuaan mukaan Länsi-Suomen nuorten yrittäjien ryhmään. Vanhemmat pitävät sitä erinomaisena ajatuksena, koska Antilla on jo kouluajalta kokemusta monenlaisesta järjestötoiminnasta.
Lapsista toiseksi vanhin Lasse on ammattikoulussa logistiikan perustutkintoa opiskelemassa ja kiinnostunut myös jatkamaan yrityksessä.
On tärkeää, että vanhemmat sukupolvet ovat pystyneet luomaan kuljetusyrittämisestä sellaisen kuvan, että nuoremmatkin kokevat sen kiinnostavaksi ja mahdolliseksi omaksi elinkeinoksi, Päivi pohtii.
Kuljetusliike Alasmaa Oy Perustettu: 1956 Toimipisteet: Panelia ja Hauho Omistajat: Eeva-Liisa ja Ilkka Alasmaa Palvelut: maatalous-, kontti-, kappaletavara-, lavetti- ja erikoiskuljetukset Henkilökunta: 9 kuljettajaa/moniosaajaa Kalusto: 5 täysperävaunuyhdistelmää, 10 puoliperävaunun vetäjää ja erilaisia perävaunuja 30 kappaletta Toiminta-alue: Suomi |