Unelmatyössä

SKAL ja Väylävirasto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo vuosia. Asiakkuusyksikönpäällikkö Anu Kruthia motivoi yritysten toimintaedellytysten parantaminen. Sen merkitys on Suomen kilpailukyvylle valtava.

Toimit yksikönpäällikkönä Väylävirastossa. Mitä kaikkea tehtäviisi kuuluu?

Asiakkuusyksikön päällikkönä tehtäväni on katsoa Väyläviraston toimintaa asiakkaan ja elinkeinoelämän näkökulmasta. Tapaamme muun muassa yrityksiä ja selvitämme, mikä toimii ja mitä pitäisi kehittää.


Yksi konkreettinen esimerkki, jonka osalta teemme yhteistyötä SKALin kanssa, on tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus. Näin pyrimme edistämään asiakaslähtöisyyttämme.


Mikä on juuri nyt ajankohtaista työssäsi?


Juuri nyt pöydälläni on reittitiedot ja niiden kerääminen. Pyrimme saamaan käsitystä kuljetusreiteistä päätöksenteon pohjaksi, erityisesti vähäliikenteiseltä liikenneverkolta.
Tänä vuonna saavutetaan 4 000 päällystyskilometrin tavoite. Se on asia, mitä SKAL on erityisesti ajanut. Meidän yhteinen ilonaiheemme on nyt se, että rahaa on ollut nyt enemmän käytettävissä.


Mikä logistiikka-alassa kiehtoo?

Olen ollut täällä jo pitkään. Tulin aikoinani Tiehallintoon ja sen jälkeen toiminut eri virastoissa. Koen olevani nyt parhaassa mahdollisessa tehtävässä. Kauppatieteilijänä minua kiehtoo erityisesti yrityslähtöisyys. Koen merkityksellisenä sen, että voin toimia yritysten toimintaedellytysten, Suomen kilpailukyvyn ja suomalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.


Olet tehnyt SKALin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Millaisissa asioissa yhteistyö näkyy?


SKALin kanssa olemme tehneet tiivistä yhteistyötä jo vuosia. Se näkyy muun muassa siten, että yhteistyö on sujuvaa ja henkilöt ovat tulleet tutuiksi. Väylävirastolle yhteistyö SKALin kanssa on äärimmäisen tärkeä. Saamme arvokasta palautetta siitä, miten tieverkko toimii ja millaisia kehityskohteita tieverkolla on. Jäsenistön asiantuntemus tieverkkoon liittyvissä asioissa on meillä valtavassa arvossa.


Väylävirastolla ja SKALilla on isossa kuvassa samat tavoitteet: tien päällä on hyvä liikkua ja se olisi hyvä työpaikka. Edistämme siis Suomen kilpailukykyä.

Entä vapaa-aikasi? Mitä teet silloin, kun et ole töissä?


Olen perheeni kanssa, liikun ja näen ystäviäni. Muutama vuosi sitten aloitin padelin. Sitä pelataan nelistään, joten siinä on mahdollisuus nähdä samalla kavereita ja
haastaa toisia.


Kesälomat alkavat olla nyt takana päin. Millainen kesä sinulla oli?


Todella mukava. Kesän lämpö, puusauna ja läheisten seura tuovat hyviä muistoja vielä talven pimeydessäkin.