Työ kuin tilkkutäkki

Tapaamme museonjohtaja Heidi Rytkyn kanssa Tekniikan museossa Helsingissä. Se ja yhdeksän muuta museota kuuluvat Trafiikki-museot ry:een, jonka puheenjohtajana Heidi on ollut keväästä. Trafiikki-museot ovat liikenteen ja viestinnän ammatillisia museoita, jotka tarjoavat monipuolisia palveluita ja elämyksiä alan historian parissa. Museot tekevät keskenään erityisesti markkinointi- ja viestintäyhteistyötä ja niillä on yhteinen verkkokauppa.

Päätyönään Heidi Rytky on johtanut vuodesta 2011 tieliikenteen valtakunnallista erikoismuseo Mobiliaa Kangasalla. Mobilian omistaa Mobilia-säätiö, jonka taustayhteisöinä on 30 liikennealan vaikuttajatahoa, muiden muassa SKAL.

Heidi ja hänen vanhempansa ovat syntyisin Urjalasta. Heidi itsenäistyi hyvin nuorena, kun hän aloitti Ilmaisutaidon lukion Tampereella. Filosofian maisteriksi hän valmistui Tampereen yliopistosta Suomen kirjallisuus pääaineenaan.

– En tiennyt, mikä minusta tulee isona, joten opiskelin lisäksi vielä museologiaa ja historiaa, joista on ollut paljon hyötyä.

Opiskelun jälkeen Heidi oli toiminnanjohtajana Pentinkulman päivien valtakunnallisessa kirjallisuustapahtumassa Urjalassa ja sen jälkeen Urjalan Sanomien toimitusjohtajana/päätoimittajana.

– Urjalaan juurtuminen syveni entisestään, kun aloimme mieheni kanssa kunnostaa vuonna 2009 hänen mummonsa taloa kodiksemme. Minulla ei ollut aikomustakaan vaihtaa työpaikkaa, mutta ilmoitus Mobilian museonjohtajan vapautuvasta paikasta sytytti kipinän.

Heidi valittiin museonjohtajaksi loppuvuodesta 2011. Tehtävä on Heidistä monipuolinen ja värikäs kuin tilkkutäkki. Työhön liittyy paljon hallintoa, asiakkuuksien vaalimista ja erityyppisten projektien vetämistä. Liiketoimintaosaamista vaativia tehtäviä on paljon. Iloiten hän kertoo, että vuonna 2016 Mobiliassa tehtiin kävijäennätys, kun sinne avattiin uusi Rallimuseo.

– Intoa työhöni saan valtavasti omasta henkilökunnasta. He ovat eri alojen asiantuntijoita, kuten entisöijiä ja amanuensseja, jotka osaavat ammattinsa ja paneutuvat sydämellä työhönsä. He myös ideoivat jatkuvasti uusia toimintamalleja.

Liikennealan taustayhteisöjen kanssa toimiessaan Heidille on ollut hyötyä myös siitä, että hänen isänsä on ollut kuljetusyrittäjä. Heidi sai olla isällä kesätöissä ja matkaseurana Euroopassa työkeikoilla. Päivittäinen ajomatka Urjalasta Kangasalle ja työhön liittyvät matkat pitävät Heidin liikkeellä jatkuvasti, siksi hän viihtyy vapaa-aikanaan erityisen hyvin kotona muun muassa sisustaen. Kotipihan lampolassa asuu kolme lammasta ja talossa kaksi koiraa ja kissa. Kolmivuotiaalle tyttärelle opetetaan eläimistä huolehtimisen lisäksi luonnossa olemista myös parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla mökillä, jossa ei mukavuuksia tunneta. Heidillä on taipumus lähteä mukaan vaikuttamaan asioihin. Tällä hetkellä hän on muun muassa Urjalan kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen.

– Nautin kun saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Myös asioiden sovitteleminen on minulle luontaista, perusrauhallisena tunnettu Heidi hymyilee.