Kuljetusalan viikonloppu Turussa alkoi perjantai-iltana Messukeskuksessa, jossa kohtasivat ihmiset ja tarinat. SKALin yhteistyökumppanit esittelivät sisä- ja ulkotiloissa palvelujaan kuljetusyrittäjille ja heidän perheenjäsenilleen.
Illan avauspuheenvuorot pitivät SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto ja Turun Autoilijat ry:n varapuheenjohtaja Mika Laurén.
Liittokokouksessa positiivinen tunnelma
Lauantaina liittokokouksen siivitti alkuun Vaskitrio Vulcanin soittama Ankkurit ylös -kappale. Turun Messukeskuksen auditoriossa kokoukseen osallistui 130 virallista liittokokousedustajaa 13 jäsenyhdistyksestä.
Valtiovallan tervehdyksen kokoukselle esittänyt perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén osoitti arvostavansa toimialaamme. Hän kiitti SKALia erityisen aktiivisesta tiedottamisesta kansanedustajille ja kertoi saaneensa itse perehtyä kuljetusalan pienyrittäjän arkeen vaimonsa perheen kautta. Lindénin mielestä logistiikan merkitys kansantaloudelle on niin suuri, että kuljetusten toimintaedellytykset on turvattava muuttuvissa olosuhteissa.
Myös Turun kaupungin tervehdyksen tuoneen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskolan historiasta löytyy kuljetusalalla työskennellyt isoisä. Turussa infran kuntoon on kiinnitetty paljon positiivista huomiota. Koko Suomen liikennepolitiikassa tulisi Maaskolan mielestä katsoa pitkälle tulevaisuuteen.
Avauspuheessaan SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto totesi, että sydäntä lämmitti havaita tervehdysten tuojien muassa Suomen kunnianhimoisiin päästövähennystavoitteisiin,jotka ovat ristiriidassa kustannuskriisissä elävän kuljetusalan todellisuuden kanssa.
SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala luki liittokokouksen julkilausuman Kuljetusalalla tarjolla töitä osaaville tekijöille. SKAL esittää ajokorttikoulutuksen ja ammattipätevyyden hankinnan uudistamista ja ammattioppilaitosten kuljettajakoulutuksen rahoituksen lisäämistä.
Logistiikkayritysten Liitto ry hyväksyttiin SKALin liitännäisjäseneksi. Kättelyllä yhteistyön vahvistivat Petri Angervuori, Pekka Aaltonen, Anssi Kujala ja Jani Ylälehto.
Logistiikkayritysten Liitto ryhyväksyttiin liitännäisjäseneksi
Kokouksessa toivotettiin tervetulleeksi SKALin liitännäisjäseneksi Logistiikkayritysten Liitto ry. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Petri Angervuori ja Anssi Kujala kertoivat jäsenyyden valmisteluista. Lisääntyvän yhteistyön myötä vaikuttamistyölle saadaan merkittäviä synergiahyötyjä.
Toimitusjohtaja Anssi Kujala esitteli työjärjestykseen kuuluvien asioiden lisäksi tuoreen kuljetusbarometrin tuloksia ja juuri valmistuneen SKALin Suomi liikenteessä ja liikkeessä -tavoiteohjelman vuosille 2023–2027. Kokouspäivän aikana kuljetusyrittäjät Juha Oikkonen, Juha Rahkola ja Timo Villman veivät tavoiteohjelman näyttävästi raskaalla kalustolla Keskustan, Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton puoluekokouksiin eri puolille Suomea.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo vastaanotti ohjelman Timo Villmanilta (oik.). Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs sai omansa Juha Oikkoselta (vas.) ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo Juha Rahkolalta (alla).
Ensi kertaa liittokokouksessa käytettiin verrattoman nopeaa sähköistä äänestystä.
Sääntömuutosesitys hyväksyttiin
Noin puolitoista vuotta valmisteltu sääntömuutos hyväksyttiin liittokokouksessa yksimielisesti. Koska säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa, muutokset hallituksen kokoonpanoon voitiin ottaa huomioon välittömästi.
Puheenjohtajiston vaalit
Kokouksessa valittiin puheenjohtajisto ja hallitus heti alkavalle kaksivuotiskaudelle. SKALin puheenjohtajana jatkaa Jani Ylälehto Pihtiputaalta. Niin ikään jatkavat ensimmäinen varapuheenjohtaja Jari Välikangas Kauhavalta ja toinen varapuheenjohtaja Jani Salmela Kurikasta.
Jani Ylälehdolle ei asettunut vastaehdokkaita. Varapuheenjohtajien paikoista käytiin vaalit. Ehdolla molempiin tehtäviin oli Harri Sandell.
Äänestykset hoidettiin ensimmäisen kerran täysin sähköisesti ja tulokset saatiin ällistyttävän nopeasti.
Uusien sääntöjen mukaisesti hallitukseen valittiin yksi edustaja kustakin jäsenyhdistyksestä ja hänelle varaedustaja. Hallitukseen kuuluu jatkossa myös kaksi neuvottelevaa jäsentä, jotka edustavatKuljetuskeskusten Liitto ry:stä ja Logistiikkayritysten Liitto ry:stä. SKAL ry:tä puheenjohtajana vuodesta 2013 syyskuuhun 2020 luotsannut Teppo Mikkola kutsuttiin SKALin kunniajäseneksi.
SKAL Kuljetusyritys 2022 on Huhtala Logistics Oy. Palkintojen kanssa poseeraavat Jani Huhtala (vas.), Anastasia Huhtala, Tiina Mattila ja Tero Mattila.
Juhlava gaalailta
Päivä huipentui lauantai-iltana gaalaillalliseen Marina Palace Hotellissa. Tervetulomalja kohotettiin toimitusjohtaja Anssi Kujalan puheen myötä.
Tilaisuuden alussa Jani Ylälehto ja Anssi Kujala jakoivat seitsemälle ansioituneelle kunnia- ja ansiomerkit. Kiitospuheen merkkien saajien puolesta piti Hans Rajalin.
Illan odotettu kohokohta oli SKAL Kuljetusyrityksen palkitseminen. Palkinto luovutettiin Jani Huhtalalle ja Tero Mattilalle Huhtala Logistics Oy:stä. Kokkolalainen yritys on noussut lyhyessä ajassa merkittäväksi logistiikkayritykseksi kehittämällä toimintaansa rohkeasti ja kestävällä tavalla. Illan aikana huomasi, että kunniavieraat, jäsenyrittäjät ja yhteistyökumppanit nauttivat todella toistensa seurasta. Puheensorina ja nauru täyttivät salin. Välillä pyörähdeltiin lattialla Joel Hallikaisen ja Patajätkä-yhtyeen tahdissa.
Vasemmalta kunnia- ja ansiomerkkien luovuttajat Jani Ylälehto ja Anssi Kujala ja vastaanottajat Esa Vidlund, Harri Heinola, Seppo Toivonen, Hans Rajalin, Seppo Laurila, Kari Korhonen ja Tuomo Koivujärvi.
Seuraava liittokokous Rovaniemellä kesäkuussa 2023
Rovaniemen Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Mika Kunnari toivotti kaikki tervetulleiksi ensi vuoden liittokokoukseen Rovaniemelle. Kokous järjestetään työkokouksena 10.6.2023.
Lisää kuvia löydät: www.facebook.com/skalry