Timo Ojala: Vähentämällä töitä sain laadukkaamman elämän

Vaihdamme kesäkuulumisia Timo Ojalan kodin valoisassa keittiössä. Ihastelemme myös pääasiassa Timon vaimon, Hennan vaaliman kasvihuoneen ja viljelmien satoa. Hymyilevällä Timolla on takanaan harvinainen, hieman yli viiden viikon loma perheensä kanssa.

– Minun piti olla ensimmäisen kerran yrittäjäaikanani yhtäjaksoisesti neljä viikkoa kesälomalla. Työrytmistä ja ajoparini toiveesta johtuen loma piteni vielä lisää. Nyt on todella hyvä energinen olo. Olen saanut olla perheen kanssa ja harrastaa. Tytär on viihtynyt kyydissä moottoripyöräreissuilla ja vietimme myös ainutlaatuisen isä-poika -viikon. Pääsin niin hyvin irti työstä, etten loman jälkeen edes tiennyt mikä viikonpäivä on. Olin useita päiviä ilman puhelinta. Vain ihan pakolliset asiat soiteltiin kuljettajien ja isäni Pentin kanssa.

Henna Ojala valmistelee kodin työhuoneessa Kuljetusliike Pentti Ojala Ky:n palkkojen maksua ja kertoo lähtevänsä sitten toiseen työhönsä kodin ulkopuolelle. Se on mahdollista nyt, kun kuljetusyrityksen kokoa pienennettiin. Henna on hoitanut Timon äidiltä Pirjolta perimiään yrityksen töitä vuodesta 2009. Hän hoitaa laskut ja palkkojen maksaminen sekä kirjanpidon esityöt. Pentti Ojala jatkaa edelleen ajotuurauksia. Ajojärjestelyn hoitaa toimeksiantaja.

Timo Ojala on työskennellyt perheyrityksessä 1980-luvun lopulta lähtien. Pysyvästi hän hyppäsi mukaan armeijan jälkeen vuonna 1994. Timo kehitti ja kasvatti yrityksen jakelu- ja säiliöautoliikennettä päämäärätietoisesti ja osallistui kalustoon ja kustannusseurantaan liittyviin tutkimusprojekteihin. Samalla hän suoritti logistiikan perustutkinnon, Talouden ja tuottavuuden johtaminen sekä Tunne yrityksesi talous -koulutukset ja Yritysjohtamisen erityisammattitutkinnon.

– Kaikista niistä oli valtavasti hyötyä minulle johtajana ja yrityksellemme, mutta aikaa niihin meni, Timo kuittaa.

– Onneksi minulle ei ehtinyt tulla täydellistä uupumusta, vaan pystyin fyysisistä oireista toipuessani opiskelemaan oikeiden valintojen tekemistä. Niillä opeilla selätin työperäisen stressin ja korjasin vääristyneet toimintatapani, Timo Ojala sanoo.

Uupumus kasvoiaskel askeleelta

Enimmillään jakelu- ja säiliöautoliikennettä hoitavassa yrityksessä oli 11 autoa ja 18 vakituista työntekijää oman väen lisäksi. Timo kertoo, että ajot hoidettiin huippuhyvän työporukan kanssa huolella ja toisia auttaen, vaikka millaisessa kiireessä. Varsinkin kesäaikaan juomien jakelu oli tolkuttoman rankkaa, mutta porukalla selvittiin. Vuonna 2015 Timo alkoi kuitenkin tajuta, että kaikkea oli liikaa. Vaimo ja vanhemmat olivat myös huolissaan Timon työmäärästä.

– Kaikki pyöri työn ympärillä. Huomasin unohtelevani asioita, keskittymisessä oli vaikeuksia, olin ärtynyt ja muutuin sulkeutuneeksi. Fyysisiä oireita olivat herääminen stressihormoni kortisolin vaikutuksesta hikimärkänä, kuumotus, lihas- ja nivelsäryt ja useana syksynä keuhkokuume liikarasituksesta johtuen. Tekemistä oli liikaa ja työpuhelut hallitsivat myös iltoja ja viikonloppuja. Minulla oli ollut hieno unelma iltojen rauhoittamisesta, mutta se ei toteutunut.

Väsynyttä Timoa kiinnostivat monet asiat ja harrastukset edelleen, mutta hänellä ei ollut enää voimaa lähteä niihin.

– Vasta kun huomasin toivovani, etten aamulla enää heräisi tähän oravanpyörään, tuli minulla raja vastaan. Vierähti vielä pari viikkoa, ennen kuin elokuussa 2017 myönsin itselleni koko tilanteen ja sain tehtyä päätöksen muuttaa suuntaa.

Jos kaikki tuntuu samalta,et pysty keskittymään kunnolla jaläheisesi ovat huolestuneita sinusta,istahda miettimään.

 

Jakeluliikenteestä luopuminen

Päätöksen jälkeen Timo toimi nopeasti ja ilmoitti jakelukuljetusten sopimusten irtisanomisesta asiakkaille. Seuraavana päivänä hän muisti, että eräs tuttu oli kertonut olevansa kiinnostunut juomien jakelusta ja elintarvikekuljetuksista. Kolmessa viikossa asiat saatiin sovittu niin, että jakeluautot jatkoivat toimintaa uuden omistajan hallinnassa ja kuljettajat siirtyivät mukana vanhoina työntekijöinä. Ojalan yritys jatkoi kolmella autolla säiliöautoliikennettä.

Kroppa kuntoon ja onnellisuutta etsimään

Koko perhe oli helpottunut päätöksestä ja Timo hakeuduin kirurgille näyttämään jo pitkään oireillutta polveaan.

– Olin pärjännyt polvivaivan kanssa sitkeyden ja särkylääkkeiden turvin. Kierukan repeämä oli kuitenkin pahentunut ja sen parantamiseksi minut määrättiin kolmen kuukauden sairauslomalle. Sinä aikana aloitin tunnistamieni uupumusoireiden analysoinnin lähinnä kirjallisuuden ja asiantuntijaesitysten kuuntelemisen pohjalta.

Vuotta myöhemmin Timo meni samalla kirurgille näyttämään olkapäätään, joka tarvitsikin leikkausta. Veriarvoista lääkäri havaitsi myös elimistön ylirasituksen, joka piti hoitaa ennen kuin operaation voi tehdä. Hän konsultoi myös psykiatria uupumuksen oireiden tunnistamisessa.

– Leikkauksen jälkeen viiden kuukauden sairauslomalla sain lisää aikaa ajatella. Luin ja kuuntelin lisää uupumukseen ja elämänhallintaan liittyvää kirjallisuutta ja älysin, että olin toiminut tiedostamattomasti väärin. Olin esimerkiksi pohtinut, mitä muut ajattelevat, jos vähennän töitä. Lisäksi olin tehnyt liian paljon periaatteella, että kyllä tämä vielä hoituu ja lepään kun kiire rauhoittuu. Ei rauhoittunut. Hiljalleen vieterini kiristyi.

Timo löysi kirjoista tietoja, joilla oppi tunnistamaan, mitä ja miksi oli fyysisesti ja psyykkisesti kokenut. Hän löysi syitä ja seurauksia omalle toiminnalleen.

– Reilun vuoden jälkeen mieleni virkistyi ja kehoni toipui väsymyksestä, jaksoin taas liikkuakin.

Timo Ojala on tyytyväinen kolmen auton yrittäjä, jonka elämään mahtuu sekä vanhoja että uusia harrastuksia. Tulevaisuuteen hän pystyy nyt suhtautumaan avarakatseisesti. – Aina on mahdollisuuksia muuttaa suuntaa, Timo Ojala korostaa.

Muutos alkaa itsestä

Timon oivalluksia olivat:

– Kun elämän perustarpeet ovat kunnossa, kaikki muu on vain tunnetta siitä, minkä luulee olevan tärkeää. Ajatuksesta saa perspektiiviä siihen mikä tekee onnelliseksi.

– Tilanteeni ollessa nyt kohdillaan, on helpompaa tavoitella lisää sellaisia asioita, jotka tekevät elämästä laadukasta. Uusia oivalluksia tulee jatkuvasti ja se pitää mielen virkeänä.

Timo on puhunut omista kokemuksistaan jälkeenpäin läheisten, työntekijöiden ja ystävien kanssa. Puhuminen saattaa avata polun parempaan elämän muillekin. Karu totuus kuitenkin on, että itse on ymmärrettävä oma tilanne ja oltava rehellinen itselleen. Muutos alkaa vasta sitten, kun sitä haluaa itse.

– En ole ammattilainen, mutta kanssani saa tulla juttelemaan. Yritän uupumisen kokeneena antaa vinkkejä ja auttaa selviytymisen polun alkuun. Jokainen meistä oirehtii eri  avalla ja sietokykymme on erilainen. Siksi on vaikea sanoa, mihin pitäisi ensin kiinnittää huomiota. Ehkä siihen, että kaikki mitä tekee töissä tai vapaa-ajalla alkaa tuntua  samalta, ja mihinkään ei pysty keskittymään kunnolla. Jos lähipiirisi lisäksi puhuu asiasta, istahda miettimään, miten asiasi oikeasti ovat. Ja puhu omista tuntemuksistasi.

Kokemus kasvattimyös johtajana

Nykyisin Ojalat kuljettavat kolmella säiliöautolla pääosin mäntyöljyä, peroksidia ja ammoniakkia. Jokaista autoa kohden on työpari. Timo ja kuljettajat ajavat 2–4 päivän mittaisia keikkoja ja luovuttavat sitten auton työparille. Näin jokainen saa kokonaisia vapaapäiviä.

– Ajamme pääasiassa päivisin ja iltaisin normaalin työajan puitteissa, joskus kiireen sattuessa myös yöllä. Tämä antaa minulle aikaa myös SKAL Keski-Suomi ry:n hallituksen varapuheenjohtajan hommiin. Järjestötyö ei ole rasite, vaan pystyn hyvin keskittymään esimerkiksi Ely-keskuksen kokouksiin ja meiltä pyydettyjen lausuntojen valmisteluun.

– Kuljettajien hyvinvointi on minulle yhtä tärkeää kuin omani. Nykyisin pystyn hahmottamaan kokonaisuudet paremmin ja osaan katsoa asioita useammasta näkökulmasta. Uupumuksesta puhuminen työntekijöiden kanssa on lisännyt keskinäistä luottamusta suuresti. Kyselen aktiivisesti kuulumisia, työn sujuvuutta ja kehitystarpeita. On myös tärkeä jakaa kiitosta. Vaikeinta oli opetella sanomaan aidosti kiitos. Ohimennen tokaistu ”Hyvä, hieno homma!” ei riitä.

Timo Ojala

Ikä: 48 Perhe: vaimo Henna, lapset Juuso 16 ja Venla 14, Pohjanpystykorva Lumi Koulutus: Logistiikan perustustutkinto, Yritysjohtamisen erityisammattitutkinto + lukuisia kursseja Harrastukset: moottoripyöräily, metsästys, kalastus ja luonnosta nauttiminen Mielikysymys: Miksi? Motto: Hitaasti vähemmän on lopulta enemmän.