Kokonaistalouden ja erityisesti rakentamisen hiipuminen näkyy SKAL Kuljetusbarometrissa. Kuljetusmäärien ennuste kesäkaudelle 2019 on laskenut vuoden 2016 tasolle. Epävarmuus taloudesta ja pula osaavasta työvoimasta heikentävät kuljetusyritysten kasvuhaluja. Yritysten odotukset suuntautuvat hallituksen kesäkuun lisäbudjettiin ja tieinvestointeihin. Nyt on teiden päällystämisen aika!
Aiempaa hiljaisemman alkuvuoden jälkeen vain joka neljäs kuljetusyritys odottaa kuljetusmäärien kasvua kesäkaudelta, kertoo SKAL Kuljetusbarometri 2/2019. Vielä vuosi sitten odotukset olivat jyrkästi nousevalla käyrällä. Vain 16 prosenttia maa-aineskuljetuksia suorittavista yrityksistä on kasvattanut kuljetusmääriään alkuvuonna. Suurimmat infrahankkeet ovat loppusuorallaan ja investointirintamalla on ollut hiljaista. Yritysten barometriennusteet 2010–2019. Metsäalan kuljetusyrityksistä vain 3 prosenttia odottaa kasvua kesäkaudelta, vaikka pitkällä aikavälillä puunkäyttö on kasvamassa. Kuljetusmatkat ovat lyhentyneet, sillä teollisuuden lisääntyneitä puumääriä lastataan enemmän junaan ja terminaaliin kuin ennen. Tilanne vaihtelee maakunnittain, mutta maantiekuljetusten kysyntä näyttää edelleen vahvalta ja yritykset raportoivat kuljettajapulasta, kertoo Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jarkko Vartiamäki. Suomi elää nousukauden jälkeistä aikaa, mikä heijastuu myös raskaan liikenteen määrään. Liikennemäärien kasvu saavutti huippunsa keväällä 2017. SKAL Kuljetusbarometri indikoi talouskasvun hidastumista kaikilla mittareilla. SKAL odottaa, että hallituksen lisäbudjetissa osoitetaan määrärahoja infrahankkeisiin ja erityisesti tiestölle. Tiestön kunnolla on merkittävä vaikutus liikenneturvallisuuteen, päästöihin ja kustannuksiin. Päällystystöiden määrä on viimeksi ollut näin alhaisella tasolla 1950-luvulla, vaikka tiestön kulutus on aivan eri tasolla kuin silloin. Polttoaineveron korottaminen olisi iso isku toimialalle. – Polttoaineveron korottaminen veisi pohjaa pois ympäristöystävällisempien diesellaatujen käyttöönotolta ja korottaisi logistiikkakustannuksia. Se olisi aivan väärä liike. Sen sijaan asfaltointi on erinomainen elvytyskeino ja ympäristöteko, joka on ajankohtainen juuri nyt, sanoo toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.
Kuljettajapula hillitsee yritysten laajenemishaluja
SKAL Kuljetusbarometrin mukaan joka kolmas kuljetusyritys pyrkii kasvamaan. Puolet yrityksistä haluaa pitää toimintansa nykyisen laajuisena ja noin joka kuudes on supistamassa toimintojaan. Yrittäjät kokevat merkittävimmäksi kasvun esteeksi kannattavuusvaikeudet. Seuraavaksi merkittävin kasvun este on pula osaavasta työvoimasta. Työvoimapula on huomioitava logistiikan perustutkinnon aloituspaikoista päätettäessä, sillä digitalisaatio ei poista kuljettajia ajoneuvoista. Sähköiset kuljetusratkaisut pikemminkin lisäävät koulutuksen tarvetta. Kuljetusyritykset tavoittelevat kasvua erityisesti nykyisten asiakassuhteiden kautta (38 %), esimerkiksi tarjoamalla näille lisäpalveluita. Vain runsas kymmenes yrityksistä markkinoi palveluitaan tietoisesti potentiaalisille asiakkaille. Perinteistä asiakasviestintää tekee useampi. Lähes puolella yrityksistä on verkkosivut. Sosiaalisen median kanavia hyödyntää vajaa kolmannes kuljetusyrityksistä. SKAL Kuljetusbarometri 2/2019 SKAL ry:n vuoden 2019 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 535 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja. SKAL Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa ja se lähetetään noin 4 400 jäsenyrittäjälle. Barometrikyselyllä selvitetään kuljetusyritysten taloudellista tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Ajankohtaisosiossa selvitimme, millaisia tavoitteita kuljetusyrityksillä on kasvun suhteen ja toisaalta, millaisia kasvun esteitä yritykset tunnistavat toiminnassaan. Tarkastelemme myös asiakasviestintää ja markkinointia. Kysely toteutettiin 13.5.–27.5. 2019.
Lisätietoja:
Teppo Mikkola, puheenjohtaja, SKAL, puhelin 0400 598 758Iiro Lehtonen, toimitusjohtaja, SKAL, puhelin 040 5028 181Heini Polamo, viestintäpäällikkö, SKAL, puhelin 040 506 0131 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 800 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi @SKALry Barometriesitys 2/2019 Barometriraportti 2/2019