Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä – teemana tarkkaamattomuutta aiheuttavat tekijät

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa maanantaista sunnuntaihin 10.- 16.2.2020.

– Valvontajakson erityisteemana on ammattikuljettajien ajon aikaisen tarkkaamattomuutta aiheuttavien tekijöiden valvonta, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Onnisen mukaan valvonnassa puututaan muun muassa kuljettajien puhelimien, tablettien ja kannettavien tietokoneiden käyttöön ajon aikana sekä näkökentän esteisiin kuten kojelaudan päälle rakennettuihin ja asennettuihin tasoihin tai tuulilasin kiinnitettyihin koriste -esineisiin.

– Varsinkin sellaisiin esineisiin ja esteisiin, jotka haittaavat kuljettajan näkyvyyttä ajosuunnassa oikealle, Onninen sanoo.

Lisäksi valvontaa kohdennetaan aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin, kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon.

Vuoden 2019 vastaavalla valvontajaksolla tarkastettiin 1566 ajoneuvoa, joista noin joka neljännelle jouduttiin antamaan tiedoksi joko sakko tai rikesakko ilmenneiden rikkeiden johdosta.

Kari Onnisen mukaan tälläkin kertaa tavoitteena on noin 1 500 – 1 800 ajoneuvon tarkastaminen.

Valtakunnalliseen tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvontajakso on samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.

Raskaan liikenteen valvonta on yksi poliisille asetetuista liikenneturvallisuustyön painopistealueista vuonna 2020. Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

Lisätietoja:poliisitarkastaja Kari Onninen, p. 0295 481 757