Liikenneverkon strateginen tilannekuva luo pohjaa tulevaisuuden rakentamiselle

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on yhdessä Väyläviraston kanssa päivittänyt liikenneverkon strategisen tilannekuvan. Se on julkaistu 21.1.2021. Tilannekuvassa tarkastellaan sekä valtion väyläverkon että muun liikenneverkon kehittämistarpeita, ja sitä hyödynnetään valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanossa. Tilannekuva päivitetään jatkossa kaksi kertaa vuodessa.

Liikenneverkon strateginen tilannekuva kuvaa valtakunnallisesti merkittävimmän liikenneverkon ja sen tärkeimmät solmupisteet nykytilanteessa ja vuonna 2032. Tavoitteena on tunnistaa yhteysvälitasolla valtakunnallisesti merkittävimmät haasteet ja kehittämistarpeet liikenneverkon toimivuuden kannalta.

Tilannekuva on tekninen asiantuntijaselvitys, jonka laadintaa liikenne- ja viestintäministeriö on ohjannut. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on vastannut tilannekuvan koostamisesta ja Väylävirasto on tuottanut siihen valtion väyläverkkoaineiston.

Liikenneverkon strategisen tilannekuvan pohjana sidosryhmäyhteistyön tuottama laaja aineisto

Tilannekuva perustuu muun muassa tilastoihin, olemassa oleviin ja toteutettuihin selvityksiin, valtakunnallisiin liikenne-ennusteisiin sekä sidosryhmien laajaan näkemykseen liikennejärjestelmän nykyisistä ja tulevista tarpeista. Lisäksi työn taustalla on virastojen ja ministeriön jatkuva yhteistyö sidosryhmien kanssa sekä keskustelut ja kuulemiset valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelun aikana.

Tilannekuva on osa laajempaa liikennejärjestelmäanalyysiä, joka on asiantuntijoiden koostama strategisen tason kokonaiskuva liikennejärjestelmän nykytilasta ja haasteista sekä tulevaisuuden mahdollisesta kehityksestä. Traficom vastaa liikennejärjestelmäanalyysin kehitystyöstä, jossa vuorovaikutus sidosryhmien kanssa on olennaista.

”Suunnittelemme liikennejärjestelmäanalyysin yhteistyöprosessia, johon pyydämme sidosryhmien kommentteja helmikuussa käynnistyvällä kuulemiskierroksella”, kertoo verkostojohtaja Asta Tuominen Traficomista.

Liikenneverkon strateginen tilannekuva päivittyy puolivuosittain

Liikenneverkon strateginen tilannekuva laadittiin viime keväänä ensimmäistä kertaa. Nyt tilannekuvan tie- ja rataverkko-osioiden tietoja on päivitetty ja laajennettu. Lisäksi vesiväyliä koskevaan osioon sekä muihin osioihin on tehty päivityksiä ja muokkauksia.

”Uusia osioita tilannekuvassa ovat katuverkkotarkastelut sekä analyysi Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T, Trans-European Transport Network) kriteerien toteutumisesta tie- ja rataverkolla, vesiväylillä, satamissa sekä lentoasemilla”, kertoo liikennejärjestelmäasiantuntija Marko Mäenpää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

”Valtion väyläverkon osalta tilannekuva kertoo, mille verkon osille kriittisimmät tarpeet kohdistuvat. Tilannekuvaan tarpeisiin perustuen Väylävirasto toimeenpanee Liikenne12-suunnitelmaa esimerkiksi laatimalla valtion väyläverkkoja koskevan investointiohjelman, jossa linjataan tärkeimmät liikenneinfrahankkeet”, toteaa osastonjohtaja Anna Saarlo Väylävirastosta.

Tutustu liikenneverkon strategisen tilannekuvan tuoreimpaan versioon Traficomin liikennejärjestelmätyö-sivuilla.

Liikenneverkon strateginen tilannekuva (pdf) löytyy myös valtioneuvoston hankeikkunasta.

Lisätiedot:

Haastattelupyynnöt Traficomin viestinnän mediapalvelun kautta p. 029 534 5648

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom edistää liikennejärjestelmän toimivuutta ja turvallisuutta sekä huolehtii siitä, että Suomessa on käytettävissä toimivat, turvalliset ja kohtuuhintaiset viestintäyhteydet ja -palvelut. Virasto on myös palveleva liikenteen ja viestinnän lupa-, rekisteri- ja valvontaviranomainen. Traficom vauhdittaa digiyhteiskunnan kehittymistä ja tukee kestävää kehitystä. Traficomissa työskentelee 974 asiantuntijaa 15 paikkakunnalla.