Punainen Sunbeam eli ”Sumppi” oli pieni perheauto, jossa oli kermanväriset tekonahkapenkit. Takapenkillä ei ollut turvavöitä eikä niitä kaivattu. Turvavyöt olisivat haitanneet mukavuutta, kun me lapset kävimme pötkölleen jalat menosuuntaan. Mukava peti syntyi käännetyistä selkänojista ja vilteistä. Kerran talvella Sumpista hajosi tuulilasi. Loppumatka taittui tukka tuiskussa pöllyten, sillä pyrytti ihan kunnolla. Voi että me tykkäsimme Sumpista! Kun se myytiin lopulta ralliautoksi ja kääntyi viimeisen kerran pihasta, silitimme sen konepeltiä ja kiitimme yhteisistä ajoista.
Meillä auton ei tarvinnut olla hieno, eikä sitä liioin kiilloteltu. Kumman tärkeiksi kuitenkin muodostuivat myös Sumpin seuraajat, toyotat, volvot ja mitä niitä oli. Tässä Kuljetusyrittäjässä pohditaan, voiko konepeltiin rakastua. Omien muistojeni perusteella kiintymys oli totta. - ”Et koskaan jättänyt tielle”, sanoin hyvästiksi, kun toiseksi viimeisin ajopelini jäi vaihtoautoriviin. Sen kyydissä oli koettu moni Euroopan maa. Meille ei-ammattilaisille ei-statuskipeille auto voi edustaa ennen kaikkea niitä kokemuksia ja muistoja, joita sen kyydissä on kertynyt. Matkaseura, maisemat ja tunnelmat siirtyvät autoonkin.
Kun ajoneuvo tuo elannon, siitä voi tulla omistajalleen astetta tärkeämpi kuin tavanomaisesta kulkupelistä. Jotkut laittavat autoaan ammattilaisvoimin ja antavat sille nimen, kuten Joni Nousiaisen RH-Soran kippiautot ”Gentle Lion” ja ”Rock Eagle”. Jonin yrityksen korkeasesonki kestää loppukeväästä pikkujouluaikaan. Silloin on tehtävä tili, ja kalusto on kovassa käytössä. Naarmut palkittujen ajoneuvojen kyljissä harmittavat ehkä enemmän kuin tavallisen kuorma-auton omistajaa, mutta muuten tuunaus ei vaikuta kuljetustehtäviin. Ei suomalaisella kuljetusyrityksellä ole varaa seisottaa ajoneuvoa pihassa, vaikka se olisi kuinka komeaksi laitettu. Ajoneuvo on ennen kaikkea työkalu.
Näin on myös Eve Skytän mielestä: autossa pitää voida liikkua liikoja varomatta. Kuljetusliike Skyttä Ky:n puuautojen teemana on 50-luvun pin up -sarjakuvahahmo Betty Boop, koska perustaja, Even isä Markku Skyttä piti siitä. Betty sopii myös Evelle. Hän on viime vuosina joutunut perehtymään oikein urakalla perheyrityksen talous- ja henkilöstöhallintoon, ja kehittänyt osaamistaan tarmokkaasti suorittamalla yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Pin up -tyttö kyljessä huristelee sukupolvenvaihdokseen valmistuva tuleva yrittäjä, joka kuvaa olevansa ”tiedonhankinnan ja oppimisen tiellä, jolle ei näy loppua”. Go, Eve!
Isoissa yhdistelmissä on reilusti pinta-alaa automaalareille, mutta ennen kaikkea ajoneuvokoosta saadaan tehokkuutta kuljetuksiin: enemmän tavaraa kerralla, vähemmän päästöjä tonnia kohden. Kalustokoon kasvattaminen on ollut perusteltu ratkaisu Suomelle, kun katsotaan esimerkiksi teollisuuden raaka-ainekuljetuksia, konttikuljetuksia ja runkoliikennettä. Kalustokoon ohella päästöjä voi alentaa ennakoivalla ajotavalla, täyttöasteen maksimoimisella ja uusiutuvalla polttoaineella. Ajoneuvovalmistajat tehostavat moottoreita ja muovaavat ilmanvastusta tuotekehityksessään. Kuorma-autotoimittajamme Sakari Kokkonen selvittelee päästöalennuskeinoja koeajojutuissaan. Kannattaa lukea ne tästäkin numerosta.
Suhde autoon on käynyt ristiriitaisemmaksi, kun tietoisuus ilmastonmuutoksesta on kasvanut. Vielä lähitulevaisuudessa on vaikea nähdä autotonta elämää, mutta voihan se olla, että jos joskus saan lapsenlapsia ja pääsen kertomaan heille Sumpista, he eivät usko koko juttua. Mitä se mummi taas tarinoi?
Aurinkoisia syyskelejä!
Heini
