Ihminen ja viivakoodi

Tupsahdin erään pitkän päivän iltana lähikauppaani. Hamuilin tutut tarvikkeet kärryyn ja varauduin odottelemaan omissa ajatuksissani, että vuoroni tulee ja kassa ruksuttelee ostokseni sisään. Yllätyksekseni huomasin, että useampi kassa oli yön yli korvattu itsepalvelupisteillä. Minun odotettiin havahtuvan ajatuksistani ja kääntelevän jogurttipurkkia, kunnes viivakoodin lukija piippaa. Olikin kannettava vastuu ostoskärryllisen oikeaoppisesta koodaamisesta järjestelmään. Jonotin toiselle kahdesta ihmiskassasta ja tuumailin, mikä minua motivoisi opettelemaan kassan käyttöä tässä  kalliissa kaupassa, joka mainostaa itseään erityisen hyvällä palvelulla.

En boikotoi enkä reklamoi. Olen käyttänyt mokomia kassoja muissa marketeissa välttyäkseni jonottamiselta, mutta aiheuttaako kova kilpailu tosiaan sen, että ennen niin palvelevasta ruokakaupasta lennätetään ihmiset pihalle ja laitetaan koneet tilalle? Mieleen tulee markkinoijien klassinen kysymys - Mitä minä siitä saan?

Tämän numeron kuljetusyrittäjät Joni Laurila ja Veli-Pekka Hämäläinen tietävät, että asiakas haluaa murehtia vähemmän. Kuljetus VP Hämäläinen hoitaa ulkomaan liikenteen asiakkaiden puolesta tavaroiden tullimuodollisuudet ja sopii kuljetuksesta suoraan vastaanottajan kanssa.  Asiakas välttyy myös varastointiin liittyviltä resursseilta ja riskeiltä, kun Hämäläisen yritys ottaa ne hoitaakseen. Asiakkaalle jää paremmat mahdollisuudet keskittyä ydinosaamiseensa ja kuljetusyritys saa katetta sekä jatkuvuutta. Kumpikin voittaa.

Koripalloilijataustainen kuljetusyrittäjä Joni Laurila on  kehittänyt konseptia tapahtumien rakentamiseen asiakkaille. Hän aloitti oman lajiliiton tapahtumista ja on laajentanut muille asiakkaille.Laurila kokoaa ja kuljettaa tavarat, pystyttää tapahtumarakenteet, purkaa ja varastoi. Keikka alkaa suunnittelupalaverista asiakkaan kanssa ja siihen liittyy paljon ideointia. Voidaan jo puhua palvelusta, jossa kuljetus on tärkeä osa, mutta vain osa, kokonaisuutta. Ajetaan Jonin autoilla sentään leipomotuotteitakin ihan perinteiseen tapaan!

Olen sitä mieltä, että Suomi ei ole palveluyhteiskunta. Meillä voi ostaa palveluita ja erittäin hyviä sellaisia, mutta arjessa olemme järjestelmän jatkeita. Meillä on korttimme ja asiointitunnuksemme. Opettelemme kärsivällisesti täyttämään nettilomakkeita milloin mihinkin instanssiin, ja näpräämme tasaisin välein uudistuvia lukulaitteita kirjastoissa, uimahalleissa ja matkustusvälineissä. Kaupoissa lastaamme tavarakeot kasseihin itse. Pitää olla nopea, tai seuraavan asiakkaan ostosvuori työntyy päälle. Olemme osa konetta, jonka nimi on tietoyhteiskunta. Se kone on kenties hyväntahtoinen ja meidän puolellamme, mutta kone, yhtä kaikki!

Jonin ja Veli-Pekan esimerkit osoittavat, että kuljetusala on parhaimmillaan loistava palveluntuottaja, joka kuuntelee asiakasta, huojentaa tämän arkea ja esittää uusia ratkaisuja. Kuljetusalan ei tarvitse olla aina samanlainen. Kuten Joni Laurila toivoo, olisi upeaa, jos nuoret hoksaisivat, että tällä alalla on hyvin erilaisia mahdollisuuksia ja ponnahduslautoja monenlaiseen toimintaan, on tilaa ideoida ja kehittää – kaikkea muuta kuin viivakoodeja*!

Tämän ajatelman myötä toivotan lukijoillemme lämmintä joulua ja antoisaa vuodenvaihdetta. On ollut ilo tehdä lehteä teille tänäkin vuonna. Kiitoksiini yhtyvät toimituspäällikkömme Ulla sekä toimittajamme Kati ja Kirsi-Mari (äitiysvapaalla).

Palataan vuonna 2020!

Heini

*Minulla ei toki ole mitään viivakoodeja vastaan. Tämä aikaa säästävä innovaatio voi fiksusti hyödynnettynä tuoda kuljetusalallekin paljon hyvää...