SKAL nuorten verkosto koolla Härmässä

Tärkeimpänä asiana tapaamisessa oli tutustuminen ja verkostoituminen nuorten kuljetusalalla toimivien kesken. Osallistujat esittäytyivät ja kertoivat samalla toiveita verkoston toiminnalle. Vapaamuotoista tutustumista ja verkostoitumista toivottiin ja sitä järjestetään jo seuraavaan tapaamiseen Tampereelle 28. lokakuuta.

SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala kertoi edunvalvontatoimista, joita kuljetusalan eteen tehdään sekä SKAL-organisaation rakenteesta ja odotuksista.

Verkoston johtoryhmän puheenjohtajana toimii Kari Venäläinen Hämeenlinnasta ja varapuheenjohtajana Matti Räisänen Kempeleeltä.

– Tapaamisemme oli hyvin mukava ja vapaamuotoinen. Sellaisia tulemme jatkossakin järjestämään, Kari Venäläinen kertoo.

– Tapaamisen jälkeen matkalla Hyvinkään seudulla, huomasin ajavani verkostolaisen auton perässä. Tuskin olisin kiinnittänyt autoon mitään huomiota, jos en olisi juuri  tutustunut kyseisen yrityksen nuoreen yrittäjää. Tästä juuri on kysymys. Luomme verkostoja nuorten alalla toimivien kesken. Verkostot voivat olla kullanarvoisia liiketoiminnan kannalta, mutta vertaistuki, joskus kiperissäkin kuljetusyrityksen haasteissa voi helpottaa arkea huomattavasti, Kari jatkaa.

Verkostoon ilmoittautuminen on jatkuva

Verkostoon ovat tervetulleita SKALin jäsenyrityksessä työskentelevät 18–40-vuotiaat yrittäjät, yrityksen osakkaat, tulevan sukupolven edustajat ja työntekijät, mikäli SKALin jäsenyritys haluaa heidät ilmoittaa verkostoon. Ikärajakaan ei ole tiukka. Jos olet jo 40 täyttänyt, mutta innostusta joukkoon löytyy, olet tervetullut!

Verkostossa on mukana lähes 50 kuljetusyrittäjänä toimivaa, juuri yrittäjänä aloittanutta, tulevaa yrittäjää tai toimihenkilönä toimivaa nuorta. Verkostoon ilmoittautuminen on jatkuva. Tule mukaan tai vinkkaa verkostosta kohderyhmään kuuluville. Näin saadaan nuorten ääni kuuluville järjestössä!

SKALin nuorten verkoston johtoryhmä on syksyllä myös somekanavillamme kertomassa, miksi verkostoon kannattaa liittyä. Seuraa somea, niin kuulet lisää!

www.skal.fi/nuortenverkosto