Sähköinen kompromissi

Viisipaikkainen pakettiauto vai hiukan isommalla tavaratilalla varustettu henkilöauto? Tällainen ajatus pyöri päässäni, kun olin noutamassa maahantuojan pihasta uutta Peugeot e-Expert Crew Cabin -pakettiautoa. Jostain syystä olen aina yhdistänyt miehistöohjaamon avolavaiseen pakettiautoon, johon on asennettu pieni lava.

Miehistöohjaamolla varustetun Peugeotin juju piileekin sen monikäyttöisyydessä. Se tarjoaa kompromissin henkilökuljetukseen sekä myös tavarankuljetukseen. Tämän mahdollistaa sähköautojen verotus, jonka ansiosta auton hinta on luokassaan kilpailukykyinen.

Kojetaulunäkymä ei juuri poikkea dieselkäyttöisestä. Mittariston energiamittari sekä keskellä kojetaulua sijaitseva suunnanvaihdin juoruaa, että nyt mennään sähköllä.

Suunnanvaihdin on vekkuli, eteenpäin mennään painamalla vivusta taaksepäin ja peruutus hoituu painamalla vipua eteenpäin. Kuljettajalla on ohjaamossa hyvä olla, kuljettajan istuin on tukeva ja mukava. Kojetaulun yläosassa olevan monitoiminäytön hallinta on helppoa myös ajamisen aikana.

Pääosassa penkit

Tarinan pääosassa ovat matkustamon takaosassa sijaitsevat kolme penkkiä, niiden takana oleva muotoiltu väliseinä sekä tavaratila. Penkkien muotoilu on laadukasta tasoa. Kyseessä ei ole vai tilapäiseen kuljetukseen tarkoitetut istuimet.

Neljän kuution tavaratila antaa mahdollisuuden kuljettaa mukana myös tavaraa. Takaovista voi laittaa kyytiin vaikka pari eurolavaa. Huomioitavaa on, että auton sivuovista on käynti vain matkustamoon. Nämä yhdessä tekevät viidelle hengelle tarkoitetusta pakettiautosta monipuolisen kuljetusvälineen, jonka autoverottomuus sähkökäyttöisenä tekee siitä myös taloudellisesti hyvin kilpailukykyisen.

e-Expert Crew Cabinin sadan kilowatin moottori liikuttaa autoa mukavasti. 75 kilowattitunnin akuilla luvataan WLTP-mittaustavan mukaiseksi toimintasäteeksi 330 kilometriä. Pikalaturilla akut voidaan ladata sadan kilowatin teholla 45 minuutissa, jolloin niiden varaustaso on 80 prosenttia. Koeajoviikolle sattui useita kylmiä päiviä, joten tarkkaa energiankulutusta on vaikeaa sanoa.

Arkeen ja vapaa-aikaan

Oma ajotyylini on ottaa mahdollisimman suuri hyöty energian talteenotosta sekä ajaminen ECO-toiminnalla, jolloin moottorin sekä lämmityslaitteen tehoa rajoitetaan, ja se tarkoittaa melko kylmää kyytiä. Tyypillisesti pakettiautoa ajetaan takki päällä, joten hyöty näkyy toimintasäteen kasvussa.

Kuten aikaisemmin mainitsin, sähkökäyttöinen ja viisipaikkainen pakettiauto tarjoaa kohtuullisilla hankintakustannuksilla monipuolisen ajoneuvon työhön, arkeen ja vapaa-aikaan. Tarvittaessa viiden miehen porukka kiitää sillä vaikka hirvimetsälle - ja jos lykästää, tuo saaliin kotiin auton takaluukussa.

Oma hyötynsä on myös siinä, että tarvittaessa sillä voi kuljettaa työmaalle pienen joukon väkeä työkaluineen.

Peugeot e-Expert Crew Cabin

Moottori: Sähkömoottori etuveto

Teho 100 kW (136 hv)

yhteisteho: 100 kW

Akkujen energiasisältö teoreettinen/käytössä oleva 75 / 67,5 kWh

Toimintamatka: 330 km

Mitat: pituus: 5309 mm, leveys: 2204 mm, korkeus: 1940 mm, akseliväli: 3275 mm

Tavaratila: 4000 l

Omamassa: 2128 kg

Lataus Type 2 11 kW (3 x 16 A)

Perävaunumassa:

jarrullinen: 1000 kg

Koeajetun auton hinta varusteineen: 64 740 €

Myynti: Auto-Bon Oy