SKAL Pohjanmaan alueelle tarvitaan kuljetus- ja logistiikka-alan yrittäjyydestä kiinnostunut
TOIMITUSJOHTAJA
Osaatko johtaa omaa ajankäyttöäsi niin että jäsenistömme edunvalvonta hoituu?
Toimitusjohtajana vastaat SKAL Pohjanmaan operatiivisesta toiminnasta, tiedottamisesta sekä järjestötoiminnasta. Kehität jäsenillemme tarjottavia palveluita sekä koordinoit koulutuksia. Olet osa valtakunnallista vaikuttajaverkostoa yhdessä koko SKAL-joukkueemme kanssa. Johdat SKAL Pohjanmaan vaikuttamistyötä jäsenyrittäjien eduksi sekä koko Suomen logistisen kilpailukyvyn puolesta yhdessä muiden alueiden toimitusjohtajien kanssa. Toimit hyvässä yhteistyössä SKAL Pohjanmaan hallituksen kanssa ja raportoit tehtävässäsi hallituksen puheenjohtajalle.
Kuljetusala on uudistuva toimiala, jossa käytetään tehokkuuden saavuttamiseksi runsaasti mm. digitalisaatiota ja uutta teknologiaa. Sinua motivoi toimintatapojemme kehittäminen ja olet valmis ennakkoluulottomasti uudistamaan järjestömme toimintaa myös paikallistasolla. Saat mahdollisuuden vahvistaa koko Pohjanmaan kilpailukykyä toimimalla kuljetus- ja logistiikka-alan yrittäjien puolesta vaikuttamalla, viestimällä ja neuvomalla. Työssäsi korostuu vuorovaikutus kolmiportaisen järjestömme eri toimijoiden kanssa.
Olet etsimämme tekijä, jos sinulla on jo muutama vuosi järjestöalan kokemusta ja olet yrittäjähenkinen. Sinulla on kykyä omaksua ja hallita laajoja kokonaisuuksia ja osaat työskennellä itsenäisesti. Koulutuksesi on kaupallinen esim. tradenomi tai merkonomi tai sinulle on työssäsi kertynyt kokemusta järjestöalalta. Olet luotettava ja sosiaalinen vuorovaikuttaja ja sinulla on hyvät viestintätaidot. Osaat järjestää tilaisuuksia sekä tiedottaa erilaisia MS Office -sovelluksia ja sosiaalista mediaa hyödyntäen. Kommunikoit sujuvasti suomen kielellä myös kirjallisesti ja ruotsin sekä englannin kielen taito on eduksi. Kuljetus- tai logistiikka-alan tuntemus on etu.
Toimistomme on Seinäjoella, mutta joustava etätyö on mahdollista. Arkeasi ovat työskentely tärkeiden sidosryhmien ja alan yrittäjien kanssa ympäri toimialuettamme, tarvittaessa osittain myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tehtävä edellyttää jonkin verran matkustusta.
Lisätietoja tehtävästä antaa Paula Törnroos, 0505189448 tai paula.tornroos@wasatalent.fi.
Lähetä työhakemuksesi ja liitä CV:si Wasa Talentin rekrytointijärjestelmään https://www.wasatalent.fi/vacancy/ viimeistään 2.4.2023. Haastattelemme hakijoita jo hakuajalla.
SKAL Pohjanmaa – Österbotten ry on Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella toimivien kuljetus- ja logistiikkapalveluita tarjoavien yrittäjien ja yritysten edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Olemme osa valtakunnallista Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:tä. Tarjoamme jäsenpalveluja sekä teemme edunvalvontaa jäsenyrityksillemme, joita koko Pohjanmaan alueella on noin 400. Olemme yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tuemme jäseniämme yrittäjien ja kuljettajien koulutuksilla. Meille tärkein voimavara ovat kuljetusalan jäsenyritykset, jotka pitävät Suomen liikkeessä. SKAL Pohjanmaa-Österbotten ry – SKAL