Pohjois-Suomen jäsenistö koolla juhlavuoden vuosikokouksessa Vuokatissa

SKAL Pohjois-Suomi ry:n 70. vuosikokous pidettiin 25. maaliskuuta Vuokatissa. Paikalla oli noin 60 jäsentä, puolisoita ja yhteistyökumppaneita ympäri yhdistyksen laajan alueen. SKAL Pohjois-Suomi ry on SKALin pohjoisin alueyhdistys ja yhdistyksen toiminta-alue kattaa Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat.

Yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Pohjanen avasi kokouksen todeten, että on hienoa olla koolla. Vuonna 2019 on viimeksi voitu kokoontua viettämään vuosikokousviikonloppua, iltajuhlaa myöten. Pohjanen kertasi avauspuheessaan kulunutta vuotta.

-Hurja vuosi kohonneen polttoaineen hinnan vuoksi on takana. SKALin ansiosta saatiin onneksi tukea ja ammattidieselkin nytkähti eteenpäin, myös jakeluvelvoite aleni. Helmikuussa käynnistyneen SKALin ja Suomen Tieyhdistyksen Tievetoomuksen valtava suosio kertoo, että maassamme on paljon yhteisöjä ja yrityksiä, jotka ovat todella huolissa tiestömme kunnosta. Talvikunnossapito puhuttaa meitä joka syksy. Väylän kanssa on keskusteltu ja ymmärrystä saatu talvikunnossapidon valvonnan haasteisiin. Yhteydenpito Väylän kanssa jatkuu, Pohjanen sanoi.

-Joulukuussa alueyhdistyksen hallitus teki vierailun eduskuntaan tavaten alueensa kansanedustajia. Kansanedustajia tavatessamme tuli tunne, että toiveemme kuultiin. Yhteydenpito edustajiin jatkuu aktiivisesti. Samalla reissulla vierailtiin sisaryhdistys Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjien luona, hän jatkoi.

Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen toi Sotkamon kunnan tervehdyksen vuosikokousväelle. Kilpeläiselle kuljetusala on tuttu perhepiiristä ja hän jakoi yhteisen huolen Pohjois-Suomen teistä ja korosti yhteistyön merkitystä asian esillä pitämisessä eri foorumeissa. SKALin ajankohtaisista asioista ja tehdyistä edunvalvontatoimista kertoi SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala.

Perjantaina pidettiin SKALin erikoisjärjestöjen Pohjois-Suomen jaostojen kokoukset. Lauantaina vuosikokous sujui ripeästi puheenjohtajana toimineen Jari Rusasen johdolla. Vuoden 2022 toiminta ja talous sekä kuluvan yhdistyksen juhlavuoden suunnitelmat hyväksyttiin. Yhdistyksen 70-vuotisjuhlia juhlitaan Oulussa 30.9.2023.

Kuljetusliike Enbuska Oy on vuoden 2023 pohjoissuomalainen kuljetusyritys

Vuoden 2023 pohjoissuomalaiseksi kuljetusyritykseksi on valittu pellolainen Kuljetusliike Enbuska Oy. Pohjoissuomalaisen kuljetusyrityksen valitsee vuosittain SKAL Pohjois-Suomi ry:n hallitus ja tunnustus jaetaan perinteisesti yhdistyksen vuosikokouksen illallisella.

Yrityksen omistavat veljekset Sakari ja Tero Enbuska, jotka jatkavat isänsä Lauri Enbuskan vuonna 1968 perustamaa kuljetusliikettä. Yritys on erikoistunut raakapuukuljetuksiin ja metsäteiden hoitoon. Lisäksi yrityksellä on kesäisi ajossa yksi kasettiauto, jolla palvellaan lähinnä paikallisia yrityksiä. Yrityksellä on 30 työntekijää ja 17 autoa. Liikevaihto 6,5 miljoonaa euroa ja toimipaikat Pellossa, Rovaniemellä ja Aavasaksalla.

Yrityksellä on useita toimeksiantajia, mutta pääasiassa ajot ovat Metsähallituksen ajoja. Yrityksen tulevaisuusnäkymät ovat hyvä, huolta aiheuttaa teiden kunto ja kunnossapito.

-Ja hyvältähän tämä nyt pohjoisessa näyttää, kun Ouluun ja Kemiin valmistuu uudet tehtaat. Tiestöt ja niiden kunto sekä kesällä että talvella tuovat huolta tulevaisuuteen. Teitä pitäisi peruskorjata ja talvella auraamisiin tulisi reagoida nopeammin. Tällä hetkellä palaa turhaa polttoainetta tiestön huonon kunnon ja kunnossapidon vuoksi, Sakari tiivistää yrityksen tulevaisuuden näkymiä.

Yritys on ollut SKALin jäsen lähes 50 vuotta.

-Aina on apua saanut, kun neuvoja on tarvinnut. Kyllä se niin on, että SKAL yrittää pitää meidän kuljetusyrittäjien puolta ja vaikuttaa päättäjien suuntaan alan toimintaedellytysten puolesta. Eipä tuone eduskunnan päähän tavalliset jannut pääse. Vieläkö se ammattidiesel saataisiin läpi, niin olisi hyvä, Sakari jatkaa.

Ruotsin rajalla länsilapissa sijaitseva Pello on logistisesti hyvällä sijainnilla ja kunnassa onkin useita kuljetusalan yrityksiä. Kylän kokoon nähden kuljetusala on iso työllistäjä ja myös kunnassa se tiedostetaan. Kunnanjohtaja Eero Ylitalo ja uusi kunnanjohtaja Katja Jaako-Körkkö ottivat heti tunnustuksesta kuultuaan yhteyttä yrittäjiin ja kävivät onnittelemassa.

-Teette hienoa työtä alueen metsätalouden menestymisen eteen ja olette Pellossa iso työllistäjä. Kiitokset merkittävästä työstänne koko teän porukalle, Pellon kunnan Facebook-sivulla todetaan.

-On kyllä saatu onnitteluja monista eri kanavista ja eri tahoilta ja onhan tämä kunnallekin hyvää mainosta ja koko kuljetusalalle. Korona vuodet teki tehtävänsä, mutta hyvin selvittiin ja nyt näyttää paremmalta. Työntekijöille oli totta kai kakkukahvit hallilla, heillehän tästä suuri kiitos kuuluu. Ja kyllä työntekijät itsekin tietävät, että oma osuus on heilläkin tunnuksen saamisessa, Sakari sanoo.

-Tämä on iso kunnianosoitus, onhan tässä kyse lähes puolen Suomen alueesta, jossa on paljon kuljetusyrityksiä. Tulee tunne, että on tehty jotakin oikein ja tämä auttaa jaksamaan yrittäjän 24/7 työtä, hän iloitsee.