Mihin kaikkeen SKALin neuvonnasta saa apua?

SKALin jäsenyys kannattaa jo siksi että jäsenpalvelusta ja -neuvonnasta saa apua mitä moninaisimpiin pulmiin - onhan tavoitteemme olla hyödyksi jäsenillemme. Koostimme tähän tuoreita esimerkkejä siitä, missä kaikessa jäsenneuvontamme on viime aikoina auttanut.

Pakotetilanne polttoainemarkkinoilla on työllistänyt asiantuntijoitamme viime viikkoina, ja niin kuuluukin. Herkässä tilanteessa kehotamme jäsenyrittäjiä olemaan yhteydessä jäsenneuvontaan ja varmistamaan, että toiminta on asianmukaista. Asiantuntijamme ovat erikoistuneet kuljetusalaan ja juuri tällaisiin tapauksiin.

Juridinen neuvonta puhelimessa sisältyy jäsenmaksuun. Jos auttaminen edellyttää kirjallisia töitä ja selvityksiä, jäsen saa tiedon maksullisuudesta ja arvion kustannuksista. Meille voi siis huoletta soittaa 09 478 999 tai jättää palvelupyynnön verkon kautta - jäsennumero kannattaa varata valmiiksi!

Teimme pienen soittokierroksen selvittääksemme, millaista neuvontaa ja palvelua meillä juuri tällä hetkellä annetaan.

Kustannus- ja päästölaskentaa

Indeksi- ja muut kustannusmuutokset ovat merkittäviä kuljetusyritysten arjessa, ja muutostilanteet saattavat tulla eteen nopealla syklillä. Jäsenet ottavat yhteyttä joko numeroon 09 478 999, nettilomakkeen kautta tai suoraan tuttuun asiantuntijaan.

Kustannuslaskentaosaamista on SKALissa useammallakin. Yksi heistä on Jouni Bergroth, itä- ja keskisuomalaisille järjestötouhuista tuttu mies, joka toimii myös johtavana asiantuntijana SKAL ry:ssä. Jouni on pitänyt koko vuoden koulutustilaisuuksia ja webinaareja SKALkulaattorityökalusta ja nyt myös päästölaskentakonfiguraattorista.

Kuljetusalan juridiikkaa lähellä jäsentä

SKALin lakimies Hanna-Liisa Hammarén viettää paljon ajastaan puhelimessa neuvomassa jäseniä mitä moninaisemmissa kysymyksissä.

– Esimerkiksi erään jäsenemme asiakas ei ollut maksanut kuljetusta koskevaa laskua huomautuksista huolimatta. Autoimme laittamaan asian vireille käräjäoikeuteen riidattomille saataville tarkoitetussa menettelyssä. Asiassa annettiin lopulta yksipuolinen tuomio, ja jäsen sai rahansa
ulosoton kautta.

– Toisessa esimerkissä jäsenyrittäjä oli ostanut käytetyn kuorma-auton, jossa ilmeni poikkeuksellinen moottorivika pian kaupanteon jälkeen. Autoimme yrittäjää hankkimaan ulkopuoliselta asiantuntijalta lausunnon vian oleellisuudesta ja vaatimaan vian korjausta. Myyjä korjasi kustannuksellaan ajoneuvon kuntoon.

– Jäsenyrittäjän ajoneuvon katto oli osunut siltaan, jonka välittömässä läheisyydessä ei ollut merkkiä sillan tavanomaista matalammasta korkeudesta. Kaupungin vakuutusyhtiö kiisti vastuunsa vahingosta. Autoimme jäsentä tekemään ratkaisusuosituspyynnön Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:lle, joka ratkaisi asian jäsenen hyväksi.

Metsäalan erityisosaamista

- Ihan laidasta laitaan, aika usein neuvon jäseniä erilaisten asiakasvaatimusten täyttämisessä. Esimerkiksi iso metsäasiakas saattaa edellyttää tiettyä ajoneuvomäärää, että päästäisiin sopimukseen, ja pienten yritysten kannattaa tehdä yhteistyötä. SKALin verkostot auttavat tässä.

Ympäristön ja jäsenten puolesta

- Neuvomme monenlaisessa. Isoimmat asiat liittyvät yhdyskuntajätehuollon kunnallistamiseen. Pyrin varhaisessa vaiheessa konsultoimaan jätelautakuntia, jotta nämä tilaisivat kuljetusjärjestelmäselvitykset jätelain mukaisesti. Lisäksi on paljon kysyntää jätehuoltorekisteriin ja siirtoasiakirjoihin liittyville neuvoille, Lasse kuvaa.

Lasse on myös järjestämässä kevääksi jäsenille valmennusta VSME-standardin mukaisesta kestävyysraportoinnista Lapin AMK:n kanssa.

Aina ajan tasalla

– Palvelukyky perustuu osaamiseen ja ammattitaitoon. Säädökset ja kuljetusyrityksiä koskevat vaatimukset muuttuvat vuosi vuodelta monimutkaisemmiksi. Tämä vaatii SKALilta jatkuvasti omaa osaamisen kehittämistä ja tiedon jalostamista. Tulevaisuuden palvelukyky on yhdistelmä digitaalisia apuvälineitä kuten konfiguraattoreita ja henkilökohtaista neuvontaa.

_________________________________

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

Hanna-Liisa Hammarén - jäsenten apuna

Lue lisää SKAL-jäsenyyden hyödyistä ja liity jäseneksi!

Millaisia ovat tienhoidon alueelliset haasteet ympäri Suomen?