Kuljetusyritysten ja nosturien koko kasvussa


Hiab Suomen puutavaranosturimyyjä Hannu Iivanainen tuntee nosturikaupan ylä- ja alamäet. Hyväntuulinen Hannu on saanut asiakkaista erinomaisia tuttavia, joiden kanssa soitellaan kuulumisia kauppojen välilläkin.


Hiabin Loglift- ja Jonsered- puunosturimyyjä Hannu Iivanainen asuu Suonenjoella metsän reunassa lapsuuden kodissa, jonka pihalla on puutarha ja perunamaa. Hän on
entisöinyt kotipaikan perheensä kanssa.


– Suonenjoella oli hyvä kasvaa, siksi palasin tänne etelän vuosien jälkeen. Puun ajoon perehtyminen alkoi, kun olin päivähoidossa isän mukana puuauton kopissa.


Niinpä työurakin alkoi isän kuljetusyrityksessä. Jyväskylän teknillisessä oppilaitoksessa Hannu opiskeli kuljetusalaa lisää. Opiskelun ohessa ja valmistuttuaan Hannu ehti työskennellä Kaukokiidossa Kuopiossa, kunnes Sisun Matti Ahmavuori houkutteli hänet myyjien tekniseksi tueksi Karjaalle. Työt Sisulla loppuivat laman myötä vuonna 1993.


– Palasin Suonenjoelle ajamaan puuta perheen yritykseen. Sijaistin myös satunnaisesti kurssikeskuksissa työnopettajia. Vuonna 1995 Loglift-Jonseredille haettiin Itä-Suomeen nosturimyyjää.


Hannu sai paikan ja pääsi työskentelemään mukavaan porukkaan.


– Yrityksen nimi ja omistaja on vaihtunut muutamaan kertaan ja myyntialueeni on laajentunut. Nykyisin se ulottuu Kaakkois-Suomesta Kainuuseen. Työni on itsenäistä ja tienpäällä liikkumista.


Työyhteisöni on Raisiossa etäyhteyden tai puhelinsoiton päässä. Niinpä asiakkaiden yhteydenotot muissakin kuin työasioissa ovat piristäviä. Työssäni olen saanut tutustua mahtaviin ihmisiin.


Hannun uran alussa avonosturit hallitsivat markkinoita, nykyisin yli 95 prosenttia on hytillisiä. Kokonaispainoleikkurit ovat lisänneet avonosturien kysyntää, kun halutaan suurempaa hyötykuormaa. Lyhyillä matkoilla toimivat ja paljon omia purkuja tekevät yrittäjät hakevat lisää tehoa ja nopeutta työhön, joten he suosivat järeämpiä ja hytillisiä nostureita. Nosturien koot ovat kasvaneet ja eniten myydään 12-tonnimetrisiä.


– Käyttäjä hankkii yleensä ajotehtäväänsä parhaiten sopivan mallin. Sähköohjaus kasvattaa suosiotaan, mutta kaikkia käyttöjärjestelmiä on käytössä. Haasteena on ollut komponenttipula, ja siitä johtuva toimitusaikojen pidentyminen.


Hannu on urallaan nähnyt, miten kuljetusyritysten koko on kasvanut. Alan tulevaisuuden haasteita on mm. ammattitaitoisten kuljettajien saatavuus. Hannu tunnetaan puunkuormauskisojen järjestelijänä ja tuomarina. Hän on osallistunut lähes kaikkiin vuoden 1996 jälkeen järjestettyihin kisoihin. Vaikka kiertue on ollut järjestäjille raskas,
on se myös erinomainen tilaisuus asiakkaiden kohtaamiseen. Hyvää vastapainoa aktiiviselle asiakaspalvelulle on kuntoliikunta kotipihasta alkavassa metsässä sauvojen kanssa tai ilman.


– Siellä rauha asettuu rintaan. Joskus pitää myös muistaa olla niin, ettei tee mitään.