Kohti kesää

Se on taas yksi talvi takana päin. Täällä etelässä kevät toi runsaasti aurinkoa, kuivuutta ja katupölyä. Samalla kun lakaisukoneet pöllyttivät hiekoitushiekkoja syrjään, saivat vaalimainokset kyytiä teiden varsilta. Valinnat on nyt tehty, kansa on puhunut. Uurnilla kävi 68,5 prosenttia äänioikeutetuista ja heistä moni äänesti muutoksen puolesta. Tätä kirjoittaessani emme tiedä, millainen hallitus Suomeen saadaan, mutta tiedämme, millaisin kysymyksin kokoomus on tunnustelemassa hallituspohjaa. Muiden puolueiden odotetaan vastauksissaan osoittavan kiinnostusta yhteisen linjan muodostamiseen, mikäli mielivät ministeripaikkoihin.

Meitä kuljetus- ja logistiikka-alan ystäviä kiinnostavat erityisesti verotuksen kehittämiseen, työvoimapulan torjumiseen ja yritysten toimintaedellytysten sekä talouskasvun ja investointien edistämiseen liittyvät kysymykset. Se, miten näitä teemoja seuraavat neljä vuotta työstetään, vaikuttaa alaamme ja paljon. Kun 16.3. SKAL Liikenteessä -päivänä kohtasin tusinan verran jäsenyrittäjiämme Mäntsälän Shellillä, ison osan käymistämme keskusteluista olisi voinut sijoittaa suoraan hallitustunnustelijankysymysotsikoiden alle: työvoiman saatavuus ja osaaminen, korkeat kustannukset, yrittämisen yleiset edellytykset ja mahdollisuudet investoida esimerkiksi vaihtoehtoisiin käyttövoimiin. Alallamme puidaan tärkeitä yhteisiä asioita, joihin on löydyttävä fiksuja, tulevaisuuteen tähyäviä, kestäviä ratkaisuja.

Mäntsälän keskustelut ja kohtaamiset jäivät mieleen ja lähetänkin kovasti terveisiä Hyvinkään ja Keski-Uudenmaan paikallisyhdistysten aktiiveille, lämmin kiitos että kiireidenne keskellä tulitte tapaamaan!

Myös kansijuttumme nuori yrittäjä, TavaraTaxin Ville Mäkinen on aina innostava juttukumppani ja sparraaja. TavaraTaxissa on otettu kokeiluun ensimmäinen sähköpakettiauto, joka on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi rajatulla etäisyydellä. TavaraTaxilla kehitettiin ympäristövastuuohjelmaa jo vuosia sitten, ja nyt vastuullisuutta tarkastellaan yrityksessä vielä laajemmin, myös sosiaalisen ja inhimillisen vastuun kautta. Henkilöstön tasa-arvo ja moninaisuus ovat tärkeitä. Ville näkee vastuullisuuden tulevaisuudessa liiketoiminnan perusedellytyksenä: kun hoidamme roolimme kestävästi, voimme olla ylpeitä.

Toisen yrittäjäjuttumme päähenkilö, Suupohjan Kuljetuksen Anne Laitala kertoo, että SKALiin liittyminen ja yhdistystoiminta ovat tarjonneet turvaa, tietoa ja verkostoja yritystoimintaan alusta alkaen. Koko perhe on mukana yrityksessä, joka pyörittää parinkymmenen hengen voimin jäte-, turve- ja hakekuljetuksia. Laitalan tarinassa ilahduttaa positiivinen asenne yrittäjyyteen ja tulevaisuudenusko. Jätelain muutokset eivät ilahduttaneet, mutta niistä on selviydytty varautumalla ja tekemällä tarvittavia peliliikkeitä. Kuljetusalan naiset saavat Annelta buustausta: saamme olla ylpeitä uravalinnastamme!

Laitalan Anne toimii muuten SKAL Pohjanmaan ja SKAL Ympäristöyritykset ry:n, hallituksissa, ja Mäkisen Ville liittyi hiljattain Tampereen paikallisyhdistyksen hallitukseen. Lisäksi hän kuuluu SKALin logistiikkavaliokuntaan. Yhdistysten hallituspaikkojen ohella SKALissa on muitakin tapoja vaikuttaa. Uuden eduskunnan aloittaessa tarjoamme jokaiselle kansanedustajalle mahdollisuutta omaan kuljetusyrittäjäkummiin. Kummiyrittäjä on päättäjän käytettävissä kuljetusalan kysymyksissä ja voi kertoa käytännön yrittäjyyden näkökulmasta vaikkapa jonkin päätöksen vaikutuksista. Kummi vie siis käytännönläheisesti kuljetusalan viestiä nimikkokansanedustajalle. SKALista saa toimintaan tukea ja materiaaleja, joten ei muuta kuin mukaan vain, jos yhtään kiinnostaa!

Uusi eduskunta on jo saanut meiltä ensimmäisen tuhdin materiaalipaketin, joten jos se meistä on kiinni, peruskäsitteemme kuten ammattidiesel ja jakeluvelvoite ovat pian tutut myös aivan uusille kansanedustajille. Tavoitteenamme on, että tulevina vuosina kuljetusyrityksillä olisi paremmat mahdollisuudet menestyä ja tehdä kannattavaa liiketoimintaa, kestävästi ja tulevaisuuteen luottaen.

Näillä aatoksilla kohti kesää,

Heini Polamo