Uusi työ innostaa

Arto Kämppi aloitti SKALin järjestöjohtajana vuoden 2023 alussa. Häneen vastuullaan ovat muun muassa jäsenhankinta, yhteistyöjäsenyydet ja tapahtumat. Työssään hän pääsee

SKAL kysyi, puolueet vastasivat

SKAL lähestyi eduskuntapuolueita vaaliviestillään ja kysyi näkemyksiä liikenne- ja logistiikka-alaan. Kuusi puoluetta vastasi. Ammattidiesel sai kannatusta kaikista puolueista, mutta myös

Saavutimme paljon vuonna 2022

Kustannusten nousu haastoi kuljetusyrityksiä vuoden 2022 aikana. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siihen liittyvät pakotetoimet nostivat polttoaineen hintaa. Pahimmillaan ajoneuvoyhdistelmien kustannukset

Komission työohjelma julki

Euroopan komissio julkaisi työohjelmansa vuodelle 2023. Ohjelman tavoitteena on nimensä mukaisesti huolehtia, että unioni seisoo lujana ja yhtenäisenä. Vuosi 2023