Hollantilaisen DAF CF -alustalle rakennetun, ruotsalaisvalmisteisen Joab jätepakkarin ominaisuudet tulivat selville yhden iltapäivän koeajon aikana. Auto on monipuolista tekniikkaa sisältävä kokonaisuus. Perusakseliväliltään neljämetrinen, takaohjaavalla akselilla varustettu kolmeakselinen ajokki on näppärä kulkuväline ahtailla kujilla kaupunkien keskustoissa.
Jätteiden kuljetuksiin tarkoitettu ajoneuvo pitää suunnitella huolella. Moottorin tehomäärä sekä vaihteiston tyyppi ovat ratkaisevia, kun pyritään tekemään päivän työ mahdollisimman tehokkaasti. Auton moottori on käynnissä lähes koko työvuoron ja voimansiirto kovilla lukuisten liikkeellelähtöjen vuoksi. Jäteautonkuljettajan työpäivään kuuluu myös lukematon määrä nousuja ohjaamoon.
Koeajossa ollut DAF CF 340 on varustettu Allison 3200 -sarjan automaattisella, kuusinopeuksisella vaihteistolla. Momentinmuuntimella varustettu vaihteisto toimii mainiosti. Vaihtotapahtuma on lähes yhtä huomaamaton kuin automatisoidulla vaihteistolla. Hyöty vaihteistosta saadaan siitä, että vältytään kytkinremonteilta ajossa, jossa on useita kymmeniä liikkeelle lähtöjä työvuoron aikana. Automaattivaihteistolla on myös mukava ajaa siirtomatkat jäteasemille. Auton 340-hevosvoimainen moottori tuntuu riittävältä kyseiseen työhön. Oikein valittu moottoriteho vaikuttaa ratkaisevasti hiukkassuodattimen puhdistustarpeeseen.
Auton ohjaamosta erikokoiset kuljettajat saavat varmasti itselleen kelpo ajoasennon. Ohjaamoon noustaan kahdella portaalla. Näkyvyys ulos on erinomainen, kiitos perinteisten peilinvarsien. Niiden ansiosta peilinkupujen aiheuttamat näkemäalueen peitot on saatu minimoitua. Mittaristo on perinteinen ja katkaisijoiden sijoitus käteen sopiva. Jätepakkarin hallintalaitteet ovat käden ulottuvilla. Kokonaisuus vaikuttaa hyvältä, ergonomia on kohdillaan.
Jätepakkari itsessään on täynnä työturvallisuutta parantavia asioita. Turvakatkaisimet ovat oikeilla kohdilla ja loukkaantumisen vaara on saatu näin minimoitua, kyseessä on kuitenkin raskaita osia hydraulisesti liikuttava kokonaisuus. Maallikolle uusi, mutta päivittäin laitteella työtä tekevälle tärkeä asia, on laitteiston kaapeloinnin siirto omaan suojaputkeen pakkarin katolle. Tällä estetään haitallisten jyrsijöiden vierailut putkessa, jossa ne voivat tehdä pahaa tuhoa sähkökaapeleille.
Vaikka koeajo 23,6 kuution jätepakkarilla oli minulle hyppy aivan uuteen maailmaan, voin koeajon perusteella arvioida, että kokonaisuus on laadukas ja turvallinen juuri omaan käyttötarkoitukseensa. Kuljettajan näkökulmasta huomaa selvästi, että valmistajalla on kokemusta kalustosta, jolla operoidaan isoissa kaupungeissa. Lontoossa ja Amsterdamissa DAF-jätepakkareita näkee usein. Myös Suomessa on panostettu huolto- ja myyntiverkostoon.