Yhdessä

Kevään tiiviin etätyöjakson jälkeen huomaan arvostavani ihan uudella tavalla sitä, että istun saman pöydän ympärillä ja näen työtoverit kasvoista kasvoihin, en pelkästään monitorin välityksellä. Työt hoituvat totta kai kotitoimistoltakin, mutta on virkistävää  nähdä kollegoita pitkästä aikaa ”livenä”. Ihmiset kuitenkin tekevät työyhteisön, vaikka kuinka digitaalisessa maailmassa eletään. Millaista olisi esimerkiksi tulla uuteen työpaikkaan, jossa kaikki toimivat vain verkossa?

Tässä Kuljetusyrittäjän numerossa mennään metsään. Tapasimme lapinlahtelaisen kuljetus- ja turveyrittäjä Marjo Väisäsen, joka perehdytti toimittajamme turvetuotannon saloihin juttureissun lomassa. Yrittäjää huolestuttaa turve- ja puuenergian tulevaisuus Suomessa ja se, että kotimaista energiaraaka-ainetta korvattaisiin yhä enemmän tuontipuulla. Luontokuvausta harrastava Marjo Väisänen hyödyntää yrityksessään maalämpöä ja aurinkoenergiaa, ja luonto on hänelle tärkeä arvo. Lisäksi hän  on mukana alan vaikuttamistyössä ja hyväntekeväisyydessä. Selvitimme juttuun myös hallituksen turvelinjauksia, kannattaa tutustua!

Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jarkko Vartiamäen mielestä vain sota ja heinäsirkat ovat näkemättä viimeisen vuoden aikana, kaikki muu on koettu. Ensin puutuholaiset saivat keskieurooppalaiset pilkkomaan metsänsä varastoihin. Se jumitti Euroopan sahatavaramarkkinat ja vientimme. Sitten tuli koronaepidemia ja yleinen talouden hiipuminen. Myös kalliiden kalustoinvestointien tarve on harventanut yrittäjien rivejä, Jarkko Vartiamäki kertoo. Suomalaismetsiin paistelee kuitenkin valoa,  sillä ne ovat edelleen keskeinen elinkeinojen lähde, ja tuotantoinvestointejakin on näköpiirissä: – Meitä tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa enemmän kuin koskaan ennen, Jarkko lupaa.

Edunvalvontaa, jos jotakin, tehdään yhdessä. Yksinään etevinkään vaikuttaja ei ole mitään. Haluan nostaa esiin suomalaisen yhteispelin huipentuman, heinäkuussa 2020 lopullisen sinettinsä saaneen EU:n liikkuvuuspaketin, ja siinä hyvien kumppaneiden  tuella saavuttamamme tärkeät joustot ajo- ja lepoaikoihin. Viikonlopuksi kotiin ja lauttasääntö, olkaatten hyvät! Kaikki liikkuvuuspaketista.

Turussa 26.9.2020 on tärkeä liittokokous, sillä SKAL:ia neljä kautta johtaneelle puheenjohtajalle, talousneuvos Teppo Mikkolalle, valitaan vaaleilla seuraaja. Samassa liittokokouksessa käsitellään SKAL:n strategiaa ja suuntaviivoja tuleville vuosille. Teemme kaikkemme, jotta kokoukseen osallistuminen olisi turvallista ja seuraamme tarkasti viranomaisohjeita. Tarjoamme maskit, turvavälit ja käsidesit paikan päällä, joten jos olet liittokokousedustaja, voit lähteä Turkuun turvallisin mielin!

Tämän lehden ilmestyessä SKAL:n toimisto on siirtynyt ainakin joksikin aikaa kotikonttoreihin ahertamaan. Tapaamme Turussa, ja siellä olemme jälleen yhdessä.

Hyvää syyskauden alkua!

Heini