Vuosi pakettiin, katse eteenpäin

Tämä on vuoden viimeinen Kuljetusyrittäjä-lehti. Joulu ja vuodenvaihde on käsillä, joten on hyvä katsoa vähän taaksepäin.   

Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas. SKALin uusi strategia, uusi visuaalinen ilme, uudistunut Kuljetusyrittäjä-lehti ja moni muu uudistus tuovat uutta virtaa koneeseemme.  

Teimme kuusi uutta alamme kehittämiseksi SKALin ohjelmaa. Tiedotteita, lausuntoja lakiesityksistä yli 50, lukuisia kuulemisia eduskunnassa, tapaamisia ja tapahtumia ympäri Suomen. EU-vaalityö keväällä toi esiin näkökulmiamme tärkeään päätöksentekopaikkaan ja Brysselissä on viime viikot sorvattu uuden EU-komission ohjelmaa. Odotan, että nyt mennään enemmän kilpailukyky edellä.  

Me SKALissa teemme työtä kuljetusalan parhaaksi – meitä ohjaa ainoastaan se, että jäsenyrittäjämme menestyisivät. Tämä työ on kantanut hedelmää. Otan muutaman esimerkin. 

Vuosi alkoi sillä poikkeuksellisella tilanteella, että polttonesteiden hintaan kotimaisin päätöksin ei tullut korotuksia. Tällä kertaa kävi päinvastoin: jakeluvelvoitteen pysyminen alhaisella tasolla ja historiallinen polttoaineveron alennus vaikuttivat siten, että dieselin litrahinta vuodenvaihteessa oli parisenkymmentä senttiä alemmalla tasolla kuin olisivat olleet ilman näitä SKALin ajamia päätöksiä.   

Lisäksi ammattidieselistä linjattiin juuri esityksemme mukaisesti hallituksen kevään kehysriihessä. Raskaan liikenteen ammattidiesel otetaan käyttöön, kun EU:n uusi polttoainejakelijoiden päästökauppa tulee voimaan vuonna 2027. Päästökaupan mukanaan tuomat lisäkulut kompensoidaan ammattidieselillä.  

Tänä vuonna maanteitä on päällystetty hyvä määrä. Tämä perustuu SKALinkin ajamaan korjausvelkapakettiin, joka toi 250 miljoonaa euroa perusväylänpitoon. Hyvä vauhti jatkuu myös ensi vuonna.  

Olemme pitkään ajaneet myös sitä, että tavaraliikenteen jakeluinfra toteutetaan siten, että se huomioi synergiaedut taukopaikkaverkoston kanssa.  Nyt uusilla MAL-sopimuksilla tähän velvoitetaan. Tekemistä näissä riittää vielä.  Sopimuksilla kunnat sitoutuvat varautumaan maankäytössä vaihtoehtoisten käyttövoimien edistämiseen ja kaavoittamaan tarvittavat raskaan liikenteen taukopaikat. Vaateita on myös liikenteen digitalisaation edistämiselle. 

Liikenteen digitalisaatiota käsittelee myös tämä lehti. Sillä on keskeinen rooli kuljetusten tehostamisessa, päästöjen laskennassa, liikenneturvallisuudessa ja toiminnan organisoinnissa, muun muassa. Sen merkitys kaikessa liiketoiminnassa kasvaa koko ajan.  

Yhä harvempi kuljetusyritys menestyy ilman digitalisaation hyödyntämistä. Samaan aikaan erilaisen sääntelyn lisääntyminen vaatii yhä enemmän tehokkaita tapoja yrityksien hallinnollisen taakan vähentämiseksi. Tätä tarkastelemme tarkemmin viime vuonna julkaistussa digiohjelmassamme. Yksi SKALin tarjoama digisovellus on juuri julkistettu SKALkulaattori. Vain jäsenyrityksien käytössä olevalla välineellä yritys voi tehdä helposti kustannuslaskentaa, huomioiden myös vaihtoehtoiset käyttövoimat. Hyödynnä jäsenetusi! 

Jatkossakin ohjelmatyömme ja selkeät esitykset alan puolesta ovat tekemisemme ytimessä. Näin voimme auttaa päättäjiä heidän työssään ja olemme liikkeellä ajoissa. Kaikki ohjelmamme ovat luettavissa SKALin verkkosivuilla. Käy lataamassa ne itsellesi ja tutustu.  

Kiitän kuluneen vuoden kohtaamisista, yhteydenotoista ja osallistumisestasi. Entisestääkin vahvistui tunne ja tieto siitä, että ilman kuljetusyrittäjiä Suomi pysähtyisi. 

Anssi Kujala 

Toimitusjohtaja 

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry