Kuorma-autonvalmistajien välinen kilpailu markkinoiden väkevimmästä moottorista on kestänyt jo vuosikymmeniä. Siirtyminen Euro 6- päästöluokkaan tiputti pois osan kilpailijoista, samoin valmistajien markkinaalueiden tarpeet. Keski-Euroopassa yleiset 40 tonnin yhdistelmäpainoiset euroveturit pärjäävät pienemilläkin hevosvoimilla.


Vahvoille moottoreillekin on kuitenkin yhä kysyntää: Keski- Euroopassa niitä tarvitaan raskaisiin konekuljetuksiin, meillä Pohjolassa 76 tonnin kokonaismassat vaativat raakaa voimaa. Kilpailu suurimmista hauiksista on tällä hetkellä kahden valmistajan kauppaa, Volvon ja Scanian. Jälkimmäinen nousi kukkulan kuninkaaksi viisi vuotta sitten julkaisemalla 770 hevosvoimaisen V8-moottorinsa. Korkean vääntömomentin vuoksi myös voimansiirto vaati muutoksia. Viime vuonna rakas kilpailija Volvo esitteli uuden 17-litraisen, 780 hevosvoimaisen kuusisylinterisen moottorin.
Jatkaakseen 40 vuotta vanhaa perinnettä kutsuu valmistaja uutuutta litraa suuremmasta sylinteritilavuudesta huolimatta FH16:ksi. Uuden voimanpesän maahantuoja järjesti kesän aluksi tapahtuman, jossa päästiin kokeilemaan, miltä voima tuntuu. Paikan päällä oli kaksi puuautoyhdistelmää kokonaismassoiltaan 70 ja 76 tonnia. Toisella päästiin kokemaan miltä menoa maantiellä, ja vertailun vuoksi toisella hurautettiin lenkki siellä, mihin auto oli tarkoitettu: metsäautotiellä.



Vahvin ei aina paras
Tämän päivän puuauton erittely vaatii kompromisseja: lastauspaikat saattavat olla vaikeiden olosuhteiden takana, mutta päästyään takaisin pikitielle saattaa ajomatka perille olla hyvinkin pitkä. Kuljetusyrittäjän täytyy tarkasti punnita, mikä teholuokka on juuri hänen ajolleen sopiva. Voimakkain ei aina ole tehokkain ja taloudellisin tapa liikuttaa tavaraa. Maantielenkki suoritettiin Lievestuoreen kupeessa ajamalla mäkistä valtatietä. Voiman kyllä tunsi, kun käännyttiin sivutietä kohti Jyväskylää.
Reipas kiihtyvyys luo turvaa, jotta päästään ripeästi liikennevirtaan. Yksivaiheinen, muuttuvageometrinen ahdin nostaa väännön tappiin erittäin herkästi, ja ylivaihteinen vaihteisto pitää kierrokset reilussa tuhannessa kierroksessa, kun marssivauhti on 80 kilometriä tunnissa.



Reilun 700 hevosvoiman VEB+ moottorijarru hillitsee vauhtia alamäessä todella tehokkaasti. Verrattuna edelliseen moottorisukupolveen yksinkertaisempi rakenne, männän lakiosan aaltomainen muotoilu, parannettu jäähdytys, ja 70 kilon painonsäästö alentavat valmistajan mukaan polttoaineen kulutusta 5 %.
Maastoon mentiin D17-moottorin 700 hevosvoimaisella versiolla. Metsäautotiellä tehdyn koeajon tarkoitus ei ollut esitellä moottorin voimavaroja, vaan koko voimansiirron ominaisuuksia. Jyrkässä ylämäessä pääsi kokeilemaan automatisoidun, ryömintävaihteella varustetun I-Shift vaihteiston käsiteltävyyttä.



Uusia ominaisuuksia
Ominaisuuksia riittää: monelle tuttu nopea alaspäin vaihtaminen on mainio ominaisuus, joka saattaa pelastaa jumittumiselta ylämäessä. Uusi ominaisuus on ryömintävaihde, joka mahdollistaa hyvän liikkeellelähtökyvyn huonoissa olosuhteissa. Tervetullut ominaisuus on mahdollisuus säätää alamäkinopeutta maastojarrulla, jonka avulla kuljettaja pystyy käyttämään pyöräjarruja kaasupolkimella. Tämä parantaa ohjattavuutta aivan kuten jarrutehon puolitus ennen vanhaan. Kokonaisuudessaan koeajo osoitti, että voima todellakin puhuu.
Mutta se, mihin se riittää, onkin toinen asia. Kun menoon tottuu, voi jälleen tulla tarve hankkia alle menopeli, jolla pärjää. Oravanpyörä jatkaa siis pyörimistään. Kukaan ei vielä tiedä, kuinka kilpailijat nokittavat uutta FH780:sta. Arvioiden mukaan nyt ollaan jo erittäin lähellä maksimitehoja, koska moottoritehon lisäys vaatisi toimenpiteitä koko voimalinjassa.
Raaka 3800 Newtonmetrin vääntö kampiakselin päästä kertaantuu koko voimalinjassa niin, että vetoakselin päässä saattaa olla jopa 33 000 Newtonmetrin vääntö - rauta on siis kovilla. Kuljetusyrittäjän näkökulmasta vahvin ei ole aina paras. Pyrittäessä taloudellisiin kuljetuksiin saadaan soppaan monta muuttuvaa tekijää. Siksi on tärkeää, että automyyjä osaa asiansa, ja tunnistaa asiakkaan tarpeet, toimialan ja olosuhteet. Näiden avulla voidaan eritellä uusi työkalu, josta saadaan täysi hyöty parantamaan yrittäjän liiketoimintaa.




_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
HKK-Kuljetus luottaa omaan visioon ja tulevaisuuteen