Viisi vinkkiä kansainväliseen liikenteeseen

Kuljettajan on Suomen rajat ylittävässä liikenteessä varauduttava yllättävänkin moneen asiaan, jotka jo ihan Euroopassakin ovat toisin. Taustatutkimus kannattaa tehdä huolella, sillä pahimmassa tapauksessa rikkomuksista seuraa huomattavia sanktioita. SKAL Suoritealojen toimitusjohtaja Jari Harju listasi asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon.

SKAL_Kuljetusyrittaja 4_2025_viisi vinkkia kansainvaliseen liikenteeseen_valtakunnan raja

1. Ajopiirturi ajan tasalle

Elokuussa voimaan tulleen säädöksen myötä kaikilta kansainvälistä liikennettä harjoittavilta kuorma-autoilta edellytetään toisen sukupolven älypiirturia, joten etenkin jos autosi on vuotta 2023 vanhempaa vuosimallia, tarkasta että omasi on säädösten mukainen. Laitteita valvotaan, joten puutteellinen piirturi voi johtaa tuntuviin sakkoihin ja pahimmillaan liikenneluvan menetykseen.

Kuva: Pixabay

2. Maksaa, maksaa

Muualla Euroopassa on yleisesti käytössä erillisiä tie-, tunneli- ja siltamaksuja niitä käyttäville. Nämä kannattaa ottaa huomioon jo reittiä suunnitellessa, koska lisähintaa voi niistä tulla jopa parinsadan euron verran. Myös taukopaikat ovat usein maksullisia.

SKAL_Kuljetusyrittaja 4_2025_viisi vinkkia kansainvaliseen liikenteeseen_tietullit
Kuva: Wikipedia

3. Turvassa tauolla

Rahtirikollisuus on todellinen ongelma, jonka kohteena ovat etenkin kuorma-autot ja vartioimattomat pysäköintialueet. Maksullisuuden lisäksi huomiota kannattaa siis kiinnittää tauko- ja levähdyspaikkojen turvallisuuteen. Parhaiten varaudut valitsemalla TAPA- tai Esporg-sertifioidun paikan. Puskaradion lisäksi näiden löytämiseen on nykyään olemassa Truck Parking Europen kaltaisia sovelluksia, joista näkee myös käyttäjien arvioita fasiliteettien (peseytymis- ja ruokailumahdollisuudet, valaistus, turvallisuus jne.) tasosta.

SKAL_Kuljetusyrittaja 4_2025_viisi vinkkia kansainvaliseen liikenteeseen_turvalliset taukopaikat
Kuva: Pixabay, kuvan muokkaus SKAL

4. Rajoitukset raskaalle liikenteelle

Suomen ulkopuolella sallitut massat ja mitat ovat pääsääntöisesti Suomessa ja Ruotsissa sallittuja pienemmät. Muista siis tarkistaa maksimipainot- ja pituudet paitsi kohdemaasi, myös kauttakulkumaiden osalta. Useimmissa Euroopan maissa on lisäksi raskasta liikennettä koskevia ajokieltoja (yöt, tietyt paikalliset juhlapyhät sekä erityiset alueet), jotka vaihtelevat tietyistä tieosuuksista kokonaisiin tieverkkoihin.

SKAL_Kuljetusyrittaja 4_2025_viisi vinkkia kansainvaliseen liikenteeseen_ajokielto kuorma-autoille
Kuva: Pixabay, kuvan muokkaus SKAL

5. Varaudu vakuutuksin

Edelläkin mainituista syistä ei vakuutusten merkitystä voi korostaa liikaa. Pidä huoli, että ne ovat paitsi voimassa, myös riittävän kattavat.

SKAL_Kuljetusyrittaja 4_2025_viisi vinkkia kansainvaliseen liikenteeseen_vakuutukset

Kuva: Pixabay

_________________________________

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

Viisi vinkkiä Suomen kesään

Iso muutos raskaaseen ulkomaanliikenteeseen – maanantaista lähtien rajan yli vain uusimmalla älypiirturilla

Tästä puhutaan: Kansainväliset myllerrykset vaikuttavat myös suomalaisten kuljetusyrittäjien arkeen