SKAL hallitus: Kuljetuskaluston Keski-Eurooppaa suuremmat mitat ja massat säilytettävä Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä
Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa ns. mitta- ja massadirektiivin uudistamiseen. Komissio on ehdotuksessaan jättämässä jäsenmaille vapauden päättää itse kansallisen liikenteen mitoista ja massoista. Tämä on Suomen kannalta kriittinen asia, ja kansallista vapautta tulee puolustaa ehdotuksen jatkokäsittelyssä EU-tasolla.
Suomen ja Ruotsin väliseen liikenteeseen ehdotus sen sijaan uhkaa tuoda perusteettomia rajoituksia. Kun nyt rajan yli voidaan ajaa 4,4 metriä korkeilla yhdistelmillä, rajaisi komission ehdottama direktiivi korkeuden 4,0 metriin. Harmonisoinnin mukanaan tuoma ongelma koskisi korkeuden lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmissä käytettävän varsinaisen perävaunun pituutta sekä eräitä telimassoja.
Suomen tavoite on säilyttää nykyisenkaltainen kuljetusliikenne Suomen ja Ruotsin välillä. SKAL on vaikuttanut päätöksentekoon aktiivisesti.
SKAL on useiden hallituskausien ajan tarjonnut vaalivuonna kansanedustajille ja ministereille kuljetuksen eduskuntaan kuorma- ja pakettiautoilla. Tänä vuonna kuljetukset toteutetaan Yrittäjän päivänä 5.9. Kuljetuksista vastaavat kansanedustajille nimetyt SKALin kummiyrittäjät.
– Kuljetukset ovat arvostettu perinne ja kertovat siitä, kuinka tärkeää kuljetusyrittäjille on käydä vuoropuhelua päättäjien kanssa puolueeseen katsomatta. Kuljetuksen aikana on tilaisuus jutella ja tutustua alaamme käytännön tasolla paremmin kuin neuvottelupöytien ääressä, sanoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.
Budjettiriihestä syytä odottaa etupainotteista investointipakettia tiestöön
Valtiovarainministeriö julkaisi ehdotuksensa vuoden 2024 talousarvioksi ja vaalikauden kehykseksi. Tiemäärärahoihin esitetään leikkauksia. Hallitus aikoo kuitenkin tietojen mukaan valmistella ohjelmansa mukaisen investointiohjelman linjaukset budjettiriiheen mennessä. SKALin ja Suomen Tieyhdistyksen mielestä syyskuun riihessä on huolehdittava, että liikenteen kilpailukyky turvataan. Sillä on valtava merkitys koko Suomen talouskasvulle.
Tiestön parasta ennen -päiväys meni jo – budjettiriihestä tultava investointipaketti
”Moni tienkäyttäjä katsoi epäuskoisena MTV3:n uutisen kuvaa kun Paimiossa oli yli puolet tiestä romahtanut. Kuoppaan putosi henkilöauto. Tarkemmin olosuhteita tuntematta voi sanoa, että onneksi ei sattunut pahempaa.
Teidemme huolestuttava tila on kaikkien nähtävissä. Nyt on varmistettava, että tiestömme on kilpailukykyinen, turvallinen ja kestävä kaikissa tilanteissa. Budjettiriihessä on näytön paikka”, kirjoittaa toimitusjohtaja Anssi Kujala Yhteispeliä-blogissa.
SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto ja toimitusjohtaja Anssi Kujala tapasivat tiistaina valtiovarainministeri Riikka Purran. Keskustelussa Ylälehto ja Kujala toivat esiin mm. kuljetusalan huolen tiestöstä. SKAL korostaa, että nyt budjettiriihessä täytyy päättää hallituksen aikoman investointipaketin kohdentumisesta tiestöön mahdollisimman etupainotteisesti. Hallitus neuvottelee investointipaketista syyskuun budjettiriihessä. Tarkoitus on saada rahoitus valtion omaisuuden myynnistä kertyvillä tuloilla, purkamalla valtio-omisteisten listaamattomien yhtiöiden ylipääomituksia sekä tuloutuksin Valtion asuntorahastosta.
Kehuja Ylälehto ja Kujala antoivat siitä, ettei polttonesteiden verotus kiristy vaalikaudella. Keskustelussa käytiin läpi myös muita polttonesteiden hintaan vaikuttavia tekijöitä, kuten jakeluvelvoite ja tulevaisuudessa häämöttävä EU:n päästökauppa. Esillä olivat myös ammattidieselin tarve tulevaisuudessa, vaikka siitä ei ole mainintaa hallitusohjelmassa.
– SKALin pääviestinä tapaamisessa olivat tierahat, tierahat ja tierahat, kertoo Kujala.
SKALin kysely: Kaasu on yleisin uusiutuva käyttövoima raskaassa liikenteessä, haasteena puutteellinen jakeluinfra
83 prosenttia uusiutuvaa käyttövoimaa käyttävistä kuljetusyrityksistä valitsee energianlähteeksi kaasun. SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala korostaa, että siirtymä uusiutuviin käyttövoimiin edellyttää riittävää valtakunnallista polttoaineiden jakeluinfraa. Kujalan mukaan hallituksen lupaus tavaraliikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkon huomioimisesta on tärkeä.
Tiedot käyvät ilmi SKALin käyttövoimakyselystä, johon vastasi 182 yritystä, jotka käyttävät muuta energiamuotoa kuin dieseliä.
SKAL ja kuljetusyrittäjät muistuttavat: liikenne on yhteispeliä
SKAL haastaa kaikki tienkäyttäjät sitoutumaan liikenneturvallisuuteen, jotta koulutie on mahdollisimman turvallinen.
– Liikenneturvallisuus on kaikkien asia, eikä siihen voi koskaan panostaa liikaa. Autoilijoiden tulee noudattaa nopeusrajoituksia ja huolehtia, että koulujen lähellä liikkuessa ollaan tavallista tarkkaavaisempia, sanoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.
Tule mukaan SKALin syksyn päätapahtumaan SKAL Forumiin!
Tarjolla on asiantuntijaesityksiä, yhteistyökumppaneiden tietoiskuja ja Tulevaisuuden käyttövoimat -teemaseminaari paneelikeskusteluineen. Ohjelmassa on myös paikallisyhdistysten strategiatyöpaja. Seminaarin juontaa autourheilija ja radiojuontaja Emma Kimiläinen. Seminaarin lopuksi jaetaan Vuoden paikallisyhdistys -palkinto.
Loppuiltapäivästä ohjelmassa on yhteistyöjäsenten näyttely ja SKALin tietoiskuja. Lisäksi tapahtumassa kokoontuu muun muassa SKAL Nuorten verkosto. Tarkempi ohjelma julkaistaan lähiaikoina. Voit osallistua tapahtumaan päiväseltään tai yöpyvänä vieraana. Ilmoittaudu viimeistään 26.9.
Lakitietoa teille -infossa 12.9. aiheena vahingonkorvaustilanteet
Syksyn ensimmäisessä Lakitietoa teille -webinaarissa tiistaina 12.9. on aiheena Vahingonkorvaustilanteet kuljetusyrittäjän arjessa. SKALin lakimies Hanna-Liisa Hammarén käy käytännönläheisesti läpi erilaisia vahingonkorvaustilanteita, joita kuljetusyrittäjä työssään kohtaa. Ilmoittaudu mukaan viimeistään maanantaina 11.9. klo 15. Lähetämme osallistumislinkin ilmoittauneiden sähköposteihin.
Lakitietoa teille -webinaarit ovat maksuttomia SKALin jäsenille.
Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry järjestää yleisölle avoimen ja ilmaisen tapahtuman Helsingissä Mäntymäen kentällä lauantaina 9.9.2023 klo 10–14. Tapahtuma-alueella on esillä mittava määrä tavaraliikenteen kuljetuskalustoa, yhteistyökumppaneiden pisteitä sekä elävää musiikkia.
SKAL Puutavaraseminaarin teemana on tänä vuonna inhimilliset resurssit. Seminaarissa kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja mm. kuljettajatarpeesta. Seminaari järjestetään Kuusamon Rukalla.Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!
ADR- ja energiaseminaarin aiheena on Päästöt nollaan, mutta miten? Seminaarissa alan parhaat asiantuntijat kertovat eri käyttövoimista ja niissä tarvittavasta jakeluinfrasta. Hyödynnä aikaisen varaajan etu ilmoittautumalla viimeistään 28.9., saat 30 € edun.
Kokkolalainen Matti Koivisto aloitti 1.8. SKAL Pohjanmaa – Österbotten ry:n toimitusjohtajana. Hän on toiminut aiemmin Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ry:ssä projektipäällikkönä omistajanvaihdoshankkeissa, Pohjanmaan ELY-keskuksessa ESR-projektipäällikkönä sekä myynnin ja markkinoinnin tehtävissä eri yhtiöissä.
Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry:n toimitusjohtajaksi on valittu haminalainen Sampsa Wichmann.
Hän on työskennellyt aiemmin Oy Teboil Ab:llä aluemyyntipäällikkönä sekä kuljetussuunnittelussa ja sopimusasioissa.Sampsa aloitti EKY:ssä 1.8. johtajana ja siirtyy toimitusjohtajaksi 1.10. alkaen nykyisen toimitusjohtajan Seppo Tolosen jäätyä eläkkeelle.
Seuraava Kuljetusyrittäjä-lehti ilmestyy syyskuussa
Vuoden neljännen numeron teemana on Suuri infranumero ja se putoaa lukijoidemme postilaatikkoihin syyskuun alussa. Sitä ennen kannattaa tutustua Kuljetusyrittäjän verkkoversioon:
Etsitkö edullista toimitilaa tai majoitusta Helsingistä?
Kuljetuskuutiossa on vapaita neliöitä sopuhintaan. Vuokraamme toimitilaa ja majoitusyksiötä Helsingin Haagasta läheltä Hämeenlinnanväylää. Kulkuyhteydet ovat sujuvat ja parkkipaikkojakin löytyy osoitteessa Nuijamiestentie 7. Toimitiloihin on yhdistettävissä koulutusluokkien käyttöä.
Esimerkkejä vapaista tiloistamme:
• 19 neliön toimistohuone: 290 euroa / kk
• 22 neliötä kalustettu huoneisto (tupakeittiö, eteinen ja kylpyhuone): 590 euroa / kk