Hanna Kalenoja on Autoalan Tiedotuskeskuksen ainoa työntekijä, mutta hän ei työskentele yksin, vaan yhdessä Autoalan Keskusliitto ry:n ja Autotuojat ja -teollisuus ry:n henkilökunnan kanssa. Yhdistykset omistavat Autoalan Tiedotuskeskuksen.
Hanna palkattiin Autoalan Tiedotuskeskukseen vuonna 2014. Hän on valmistunut Tampereen teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi ja toimi sen jälkeen Tampereen yliopistolla tutkijana parikymmentä vuotta. Vinkin nykyisestä työpaikasta antoi hänelle paikan aiempi haltija Harri Kallberg, joka ohjasi aikanaan Hannan opinnäytetyötä.
Hanna viihtyy erinomaisesti Tampereella, joten työpaikka Helsingissä toi päivärytmiin edestakaiset matkat junalla Tampereen sydämestä Helsingin keskustaan.
– Tampere on mutkaton elinpaikka, viihdyn siellä. Siksi olen pendelöinyt päivittäin elämääni tyytyväisenä. Matkalla on rauhallista tehdä töitä tai rentoutua. Nykyisin vuorottelen etä- ja lähitöissä.
Hanna Kalenojan työ sisältää tutkimustoimintaa, viestintää, lausunnonvalmistelua ja erilaisten selvitysten laatimista. Verkostoitumista työssä tarvitaan paljon. Usein on myös olennaista löytää autoalan ja elinkeinoelämän toimijoiden yhteisiin kannanottoihin kompromisseja.
Hanna on luonteeltaan optimisti. Hänestä kaikissa asioissa on hyvä puoli, joka pitää vain löytää. Kompromissien hakemisessa auttaa ajatus siitä, että pienellä joustolla syntyy aika hyvä lopputulos.
– Juuri nyt tehdään Suomessa ja EU:ssa liikenteen osalta suuria ratkaisuja. Tulevaan maantieliikenteen lainsäädäntöön on ehdottomasti fiksua vaikuttaa yhdessä. Olemme liikennesektorilla yleensä samanmielisiä ja olemme laatineet yhdessä muun muassa vähäpäästöisen liikenteen tiekartan ja taustaselvityksiä liikenteen verotuksesta.
Hannan mielestä liikenteen sähköistymisessä on paljon hyvää. Kuluttajien kustannukset vähenevät ja ilmaston kuormitus kevenee. Verotukseen tulee pyrkiä vaikuttamaan ennakolta, koska liikenteen verotaakkaa kuluttajille tai tavaraliikenteelle ei tulisi kasvattaa.
Hanna pitää siitä, että päivät eivät ole aina ennalta aavistettavia. Se ei stressaa häntä, vaan päinvastoin pitää virkeänä. Hän alustaa usein sidosryhmätilaisuuksissa ja osallistuu mediatilaisuuksiin. Alan messut ovat mainio lisä työhön.
– Messuilla pääsen keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa vaikkapa elinkaarensa päässä olevien autojen kohtalosta. Harva tietää miten paljon romutettavista autoista otetaan talteen ja hyötykäyttöön.
Hannan mielestä onnellisen elämän lähtökohta on se, ettei tarvitse esittää, vaan voi olla oma itsensä.
– Työ on iso osa elämääni ja pidän siitä. Olen koti-ihminen, joten voimaannut parhaiten kotona. Kesällä käytän paljon aikaa golfiin. Sukuyhteisöni ydintä ovat sisareni tyttäret ja iäkkäät vanhempani.