Tieto ahkeroimaan

Tässä datan varaan rakennetussa maailmassa ei monia asioita kannata tehdä omilla aivoillaan ja käsillään, jos kone voi suorittaa saman nopeammin ja halvemmalla. Koneelta voi kysyä, miten tekisit tämän, ja lopulta ratkaista asia itse.

Pyysin Chat-GPT:tä kirjoittamaan pääkirjoituksen, jossa suosittelen kuljetusyrityksille digitalisaatiota. Sen ehdotus oli varsin asiallinen. Nostan siitä tämän: digitalisaatio kannattaa, sillä automatisoidut järjestelmät voivat vähentää hallinnollista taakkaa ja virheitä esimerkiksi laskutuksessa ja reittisuunnittelussa. Älykkäät logistiikkaratkaisut, kuten reaaliaikainen seuranta, auttavat optimoinnissa ja parantavat toimitusvarmuutta. Eihän tuohon ole vastaan sanomista, mutta jääköön enempi siteeraaminen.


Digitalisaatio tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että tieto on bitteinä sähköisissä järjestelmissä ja sitä jaetaan verkon yli. Kirjaus ruutuvihkoon edustaa analogista maailmaa, ja saman tiedon sanelu tai näpyttely kännykkään on digitaalinen vastine. Yhä harvempi kuljetusyritys toimii täysin analogisesti. Jäsenkyselymmekin kertoo, että yli 90 prosenttia kuljetusyrityksistä hyödyntää mobiilidataa kuljetuksissaan.


Datamme on työssä jo. Kansijuttumme Kuljetus ja Nosto Niskasella digitalisaatio nähdään mahdollistajana. Ohjelmiston avulla yritys pystyy seuraamaan kustannuksia sekä
raportoimaan ja paikantamaan kaluston sijaintia. Ulvilalaisessa Transporissa järjestelmät toimivat kuljetusten seurannan, tilausten hallinnan ja päästölaskennan apuvälineenä.


Datan saa palvelemaan juuri sitä tarvetta, johon sen valjastaa. Tekoäly (AI) on digitalisaation pitkälle viety ja kenties kohkatuin ilmenemismuoto. Emme haluaSKALissakaan
jäädä sivustakatsojiksi, joten pistimme pystyyn epävirallisen ajatuspajan pohtimaan AI:n hyödyntämistä niin järjestön kuin jäsentenkin hyväksi. Jokainenhan voi kirjautua maksutta esimerkiksi Chat-GPT:hen ja kysyä mitä vain. Näin tehdessään kannattaa mieltää, että pyyntö tekoälylle pistää prosessorit ja viilentimet konesaleissa hurisemaan.

Tekoälyn käyttö vie valtavasti energiaa, ja sinne ei saa syöttää mitään arkaluontoista, kuten henkilötietoja. Samalla pääsemmekin datayhteiskunnan lieveilmiöön, kyberrikollisuuteen: Jokainen sähköiseen järjestelmään syötetty tiedonmuru voi päätyä rikollisten käsiin, jos tietoja ei suojata. Käsittelemme tätäkin teemaa asiantuntijoiden
avulla.


Kuljetusyrityksen siirtymästä sähköisiin järjestelmiin on lukuisia menestystarinoita. Jos teidän yrityksessä ei data vielä tee omaa osuuttaan, SKALin asiantuntijapalveluista neuvotaan, miten lähteä liikkeelle.


Lopuksi henkilöstöuutinen: Toimituspäällikkö Anna Yli-Saunamäki jättää SKALin ja suuntaa uusiin haasteisiin. Lämmin kiitos Annalle ja kaikkea hyvää jatkossa!

Näin päätämme vuotemme Kuljetusyrittäjässä. Kiitos lukijoillemme vuodesta 2024 ja onnellista joulunaikaa.


Jatketaan yhdessä ensi vuoteen!

Heini