Harvasta asiasta suomalaiset ovat yhtä mieltä. Tiestön kunnon heikkous lienee yksi niistä ja vaatimuksena on selvä parannus. Maaliin pääsemiseksi tarvitaan tiemäärärahojen moninkertaistamista. Ja se puolestaan edellyttää tieliikennettä ja tieturvallisuutta kannattavien enemmistöä tulevassa eduskunnassa ja hallituksessa sekä hallitusohjelmaan selkeitä nuotteja parannuksen aikaansaamiseksi. Äänestäjältä tuo kaikki vaatii oikeamielisen ehdokkaan taakse asettumista. Käyn siis äänestämässä, ja uskon että meitä saman mielisiä riittää.
SKAL esittää vaaliohjelmassaan miljardin euron lisäystä tiestöön vuosittain. Tästä potista lyhennettäisiin korjausvelkaa 300 miljoonalla eurolla, kunnes velka tulee maksetuksi. Toiset 300 miljoonaa lisättäisiin perustienpitoon, jolloin tienhoito erityisesti talvikaudella ja pienehköt parannushankkeet tulevat hoidettua nykyistä paremmin. Investointeihin käytettäisiin potista loput eli 400 miljoonaa. Suomeen on saatava tiestö, jolla liikkuminen on tehokasta ja turvallista. Toimiva tieverkko on Suomen kilpailukykytekijä. Se pitää koko Suomen asuttuna ja kuljetuspalveluiden piirissä.
SKAL:n esittämään lisärahoitukseen on suhtauduttava vakavasti. Vaihtoehtona on valtionvarainministeriössä suunniteltu ankara rahoituskuoppa. Tänä vuonna on käytössä enää 100 miljoonan lisäpotti, ja seuraavan kerran väylärahoitusta lisättäisiin vuonna 2022. Tällaista nuukuutta sopii ihmetellä, kun parlamentaarinen työryhmä hyväksyi jo vuosi sitten vähintään 300 miljoonan euron vuosittaisen lisärahoituksen korjausvelan vähentämiseen. Missä ne rahat nyt viipyvät?
Rahojen lisäksi tarvitaan myös järkeä tekemiseen. Seuraavalla hallituskaudella käynnistyy pitkäjänteinen, 12-vuotinen liikennesuunnittelu. Se vähentää poliittisten lehmänkauppojen ja siltarumpupolitiikan painoarvoa. Valtakunnallisen suunnitelman laatimiseen tarvitaan asiantuntijoita eri hallinonaloilta, alueilta ja elinkeinoelämästä. Luontevaa on, että suunnitelman laatimiseen osallistuvat asiantuntijoina myös kuljetuspalvelun tuottajat eli tieverkkomme superjuuserit.
Realismiakin tarvitaan. Muotia on puhua raiteista ja valtavista, miljardien eurojen investointihankkeista henkilöjunaliikenteeseen. Samalla unohtuvat tavaravirtojen faktat. Tavaratonneistamme 86 prosenttia kuljetetaan maanteitse ja liikennemäärät ovat kasvussa. Sujuva, turvallinen tieliikenne on meidän kaikkien etu. Laitetaan tiet kuntoon!