Sata kansanedustajaa raskaalla kalustolla syysistuntokauden avajaisiin

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kummiyrittäjät toivat suoraan eduskuntaan lähes neljäkymmentä kansanedustajaa kuorma- ja pakettiautoilla. Lisäksi vaalipiireissä moni edustaja sai kuljetuksen rautatie- tai lentoasemalle tiistaina tai edeltävien päivien aikana. Tapaamisia on sovittu lisäksi tuleville päiville. SKAL on perinteisesti kuljettanut kansanedustajia istuntokauden avajaisiin vaalikauden alussa.
Kuva: Alexander Tashtanbekov. Vasemmalta: SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto, pääministeri Petteri Orpo, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala, SKAL Turku ry:n toimitusjohtaja Terhi Laurén ja kuljetusyrittäjä, SKALin jäsen Mika Laurén.

Kuljetusten aikana SKALin kummiyrittäjät kertoivat kansanedustajille kuljetus- ja logistiikkatoimialan tilanteesta ja yrittämisestä toimialalla.

– Esillä keskusteluissa olivat esimerkiksi tiestön kunto ja määrärahat, alan kustannuskehitys, energian hinta ja aloittaneen hallituksen ohjelma, sanoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.

– Tavoitimme Suomalaisen Yrittäjän päivänä ja lähipäivien sisällä sata kansanedustajaa eri puolueista. On tärkeää, että edustajat voivat rauhassa perehtyä Suomen kilpailukyvyn kannalta yhteen keskeiseen toimialaan. Toimivaa vuoropuhelua tarvitaan, kuvaa toimitusjohtaja Anssi Kujala.

Edustajia kaikista puolueista, mukana ministereitä

SKAL kutsui kuljetuksiin kaikki kansanedustajat. Eduskuntatalolle asti saapui lähes 40 kuljetusta eri puolilta Suomea. Osa edustajista sai kuljetuksen sekä kotimaakunnassaan että Helsingin päässä. Edustajia osallistui lähes kaikista eduskuntapuolueista.

– Kohtasimme teltalla monia sellaisia kansanedustajia, jotka olivat saaneet kuljetuksen jo aiempina päivinä. Keskustelut olivat todella antoisia, Anssi Kujala kuvaa.

Hallituksen ministereistä kuljetuksiin osallistuivat pääministeri Petteri Orpo, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne, tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala ja sekä perusturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.

SKAL koostaa kuvia edustajien vierailuista näet Facebook-sivuilleen tiistain ja keskiviikon aikana facebook.com/skalry.

Miksi SKALin kuljetusyrittäjäkummi?

Kummiyrittäjältä kansanedustaja saa ensikäden tietoa lainsäädännön vaikutuksista kuljetus- ja logistiikka-alaan koko hallituskauden ajan. Parhaimmillaan yhteys toimii todella nopeasti, kun kuljetuselinkeinoon liittyvä päätösasia tulee valiokunnassa käsiteltäväksi tai eduskunnan ratkaistavaksi.

Kuljetusyrityksille ajankohtaisia teemoja

  • Määrärahojen turvaaminen tiestölle muun muassa Suomen saavutettavuuden, liikenneturvallisuuden, kuljettajien työturvallisuuden ja päästöjen vähentämisen vuoksi – tiestön korjausvelan kääntäminen laskuun. Katso Anssi Kujalan blogikirjoitus tiestöstä
  • Vihreät ratkaisut taloudellisesti kestävällä pohjalla – maltillinen jakeluvelvoite ja kustannustehokkaat päästöjenvähennysratkaisut
  • EU-muutospaineet kuljetuskaluston enimmäismittojen ja -massojen suhteen – Pohjoismaiden on voitava pitää kiinni kansallisesta kalustokoosta ja ylittää sillä maiden rajat
  • Toimialan kuulemista ja ennakoivuutta lakien säätämiseen – pääomavaltaisella alalla ennakoimisen kyky on äärimmäisen tärkeää
  • Toimialajärjestöjen asiantuntemuksen täysimääräinen hyödyntäminen – järjestöt mukaan erilaisiin valmisteleviin työryhmiin kuten esimerkiksi Liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12) päivittäminen

Työvoiman turvaaminen alalla – ammatillisen koulutuksen riittävä rahoitus ja alalletulon joustavoittaminen

Tutustu materiaaleihimme:
• Suomi liikkeessä -tavoiteohjelma
• SKALin arvio hallitusohjelmasta
• SKALin ohjelmajulkaisut
• Keskeiset käsitteet

Tietosivut: skal.fi/kummit

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 000 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi; @SKALry

Lisätietoja

Jani Ylälehto

+358 400 922 636

jani.ylalehto@skal.fi

Anssi Kujala

Toimitusjohtaja

+358 9 478 999+358 400 567 925

anssi.kujala@skal.fi

Ari Herrala

Edunvalvontajohtaja

+358 9 4789 9400+358 50 368 4248

ari.herrala@skal.fi

Heini Polamo

Viestintäjohtaja, päätoimittaja | Ulkoinen ja sisäinen viestintä, Kuljetusyrittäjä-lehti, liikenneturvallisuus, vertaistukitoiminnan koordinointi

+358 9 4789 9320+358 40 506 0131

heini.polamo@skal.fi