Väylävirasto on pyytänyt lausuntoa ohjeen Tasoliittymät, TIEH 2100001-01 päivitysluonnoksesta. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on tutustunut luonnokseen ja esittää lausuntonaan seuraavaa.
Väylävirasto on päivittämässä maanteiden tasoliittymien suunnittelua koskevan teknisen mitoitusohjeen. Suunnitteluohjeessa käsitellään sekä maaseutuliittymien että taajamaliittymien suunnitteluperiaatteita ja teknistä mitoittamista. Päivitetyssä ohjeessa on otettu huomioon nykyinen tieluokitus sekä aikaisemman ohjeen laatimisen jälkeen sallitut uudet ajoneuvoyhdistelmätyypit, ja ajoneuvojen sekä ajoneuvoyhdistelmien kasvaneet mitat lieventyneine kääntyvyysvaatimuksineen.
Yleistä
SKAL pitää ohjeen päivittämistä tärkeänä ja tarpeellisena. On hyvä, että ohjeluonnoksessa on otettu huomioon tasoliittymien teknisen mitoittamisen osalta 21.1.2019 voimaan tullut ajoneuvojen käytöstä tiellä koskenut asetusmuutos ja asetuksen kumonnut, 1.6.2020 voimaan tullut uusi tieliikennelaki tarkemmin kuin ohjeessa Pitkät ajoneuvoyhdistelmät ja maanteiden suunnittelu.
SKAL pitää hyvänä sitä, että päivitettävässä ohjeessa esitetään nykyisen ohjeistuksen ohella ohjeistus myös mm. tasoliittymien käytöstä, liittymien mitoittamisesta sekä tarvittavista liittymisnäkemäpituuksista entistä pidempien raskaan liikenteen ns. HCT-ajoneuvoyhdistelmien osalta. Tämä on tärkeää siksikin, että nykyisessä liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa näkemäalueista ei ole otettu huomioon pitkien HCT-ajoneuvoyhdistelmien kuljettajien tarvitsemia liittymisnäkemäpituuksia.
SKAL edellyttää, että raskaan liikenteen käyttämillä väylillä liittymät, joissa ei ole huomioitu edellä mainitun tieliikennelain muutoksen mukaisia pitkien ajoneuvoyhdistelmien tarpeita, kunnostetaan mahdollisimman pian uuden ohjeen mukaisiksi.
Erityisen huomion kohteita
Lisäksi SKAL toivoo päivityksen yhteydessä kiinnitettävän huomiota myös seuraaviin kohtiin.
1. Luonnoksen mukaan liittyvä tie päällystetään kaariyhdistelmän matkalla kuitenkin aina vähintään odotustilan pituudelta ja odotustilan pituus päätien pientareen reunasta mitattuna on oltava vähintään: LA-I30 m, LA-II20 m ja LA-III10 m. SKAL toteaa, että raskaan liikenteen käyttämällä tieverkolla liittyvällä tiellä ei voi olla pituuskaltevuutta vain odotustilan verran, vaan koko yhdistelmän pituuden verran. Liukkaalla kelillä vetoauto ei välttämättä saa vedettyä perävaunua alemmalta tasolta. Lisäksi alamäki päätielle on vaarallinen.
2. Liittymän mitoitus ja muotoilu, liittymäkaarteet (kohta 5.3.2). Tieverkolla, erityisesti vanhoilla teillä, on vielä liittymiä, joissa tullaan päätielle muussa kuin 90 asteen kulmassa. On jopa paikkoja, joissa yhdistelmä ei pysty kääntymään ollenkaan toiseen suuntaan vaan joutuu kääntymään ensin väärään suuntaan ja käytyään tekemässä 180 asteen suunnan muutoksen ensimmäisessä mahdollisessa paikassa palaamaan takaisin ja sitten jatkaa haluamaansa suuntaan. Myös näkemä jyrkemmän käännöksen suuntaan voi olla todella huono. Tällaiset liittymät on korjattava välittömästi.
3. Ajoneuvoyhdistelmille liian tiukat kiertoliittymät tulisi poistaa tieverkolta.
Erikoiskuljetukset
Erikoiskuljetusten määrä on Suomessa merkittävä. Erikoiskuljetuslupia myönnetään vuosittain yli 10 000 kappaletta. Erikoiskuljetuksia lähtee ja niitä saapuu tyypillisesti esimerkiksi satamista ja teollisuuslaitoksista. Erikoiskuljetusreitit ovat osa yleistä tieverkostoa ja kriittisiä paikkoja näillä ovat mm. kiertoliittymät ja risteykset sekä teollisuusalueet ja niiden liittymät.
Koska liikuteltavat koneet, rakennusten osat ja teollisuuden komponentit ovat yhä suurempia, erikoiskuljetusten koot ovat myös kasvaneet. Puhtaan energian investoinnit, kuten tuulivoiman rakentaminen, edelleen luo tarpeen huomioida erikoiskuljetukset kiinteästi osana liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Luvanvaraiset erikoiskuljetukset vaativat reitiltä laadukkuutta: reitin tulee mahdollistaa muun liikenteen turvallinen kohtaaminen.
Luonnoksessa on huomioitu erikoiskuljetukset kiertoliittymien kohdalla ja todettu, että kiertoliittymiä ei suositella erikoiskuljetusreiteille ja että tarvittaessa kuljetusten vaatimukset on tarkistettava tapauskohtaisesti.
SKAL toteaa, että erikoiskuljetusten tarpeet tulisi aina huomioida tiesuunnitelmissa esimerkiksi juuri kiertoliittymäratkaisujen mitoituksessa ja niiden kiertämismahdollisuudessa.
Erikoiskuljetusreiteillä on suuri merkitys myös huoltovarmuudelle ja sotilaalliselle liikkuvuudelle. SKAL toivoo erikoiskuljetusreittien osalta kunnossapidon tehostamista pullonkaulojen välttämiseksi.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
Anssi Kujala Ari Herrala
toimitusjohtaja edunvalvontajohtaja