Pyydettynä lausuntona Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry antaa lausunnon jakeluvelvoitetta alentavaan hallituksen esitysluonnokseen.
Lakiehdotuksen tavoitteet
Lakiehdotuksella toimeenpannaan hallitusohjelman kirjaus jakeluvelvoitteen alentamisesta suhteessa voimaan olevaan lainsäädäntöön. Lisäksi esitykseen liittyy Euroopan Komission Suomelle osoittama perusteltu lausunto liittyen RED II -direktiivin täytäntöönpanoon.
Ehdotuksen vaikutusarviot
Jakeluvelvoitteen alentamisen 28 prosentista 13,5 prosenttiin vuonna 2024 arvioidaan esityksessä vaikuttavan dieselöljyn hintaa laskevasti 15 sentillä litralta. Arvio on maltillinen, sillä SKALin oman arvion mukaan hintavaikutus on välillä 16–26 senttiä litralta. Arvioon vaikuttaa muun muassa uusiutuvan ja fossiilisen dieselin maailmanmarkkinahintojen suhteellinen kehitys.
Hallituksen esityksessä kohdassa vaikutukset yrityksille on hyvin arvioitu ehdotuksen vaikutuksia kuljetutusyrityksille, johon jakeluvelvoitteen alentaminen yritystasolla erityisesti vaikuttaa. SKAL tuo esiin, että esityksen kuljetusyritysten kustannuksia alentava vaikutus voi olla 195 miljoonaa euroa suurempikin riippuen jakeluvelvoitteen hintavaikutuksesta, johon luonnollisesti liittyy epävarmuustekijöitä.
Ympäristövaikutustenarvioinnissa on todettu, että vuonna 2022 liikenteen päästöt eivät lisääntyneet jakeluvelvoitteen alenemisesta huolimatta. Tähän vaikutti erityisesti polttoaineen kulutuksen pieneneminen. Vuonna 2024 jakeluvelvoitteen alenemisen esityksen mukaisesti arvioidaan lisäävän liikenteen päästöjä 1,6 miljoonalla tonnilla.
Vuoden 2023 ensimmäiselle puoliskolla dieselin kokonaiskulutus on SKALin saamien tietojen mukaan vähentynyt lähes 10 prosentilla verrattuna vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskoon. On mahdollista, että nestemäisten liikennepolttoaineiden kulutuksen eri syistä tapahtuva väheneminen edelleen merkittävästi kompensoi jakeluvelvoitteen alenemisen aiheuttamaa liikenteen päästöjen kasvua myös vuonna 2024.
Vaikutuksissa julkiseen talouteen on perustellusti kuvattu esityksen polttoaineverotuottoja kasvattava vaikutus. SKALin mielestä tämän verotuottojen kasvun voisi kohdistaa liikenteen energiatehokkuutta parantaviin toimiin, kuten tiestön päällysteiden uusimiseen.
Ennakoitavuuden parantaminen
Jakeluvelvoitteen tasosta vuosille 2024–2027 on päätetty yksityiskohtaisesti hallitusohjelmassa.
SKAL esittää, että nämä hallitusohjelmassa päätetyt jakeluvelvoitteen prosentit myös vuosille 2025, 2026 ja 2027 säädettäisiin lakiin tässä yhteydessä. Tällä parannettaisiin edelleen lainsäädännön ennustettavuutta.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
Anssi Kujala Petri Murto
toimitusjohtaja johtaja, asiantuntijapalvelut