Pyydettynä lausuntona Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry antaa lausunnon polttoaineveroa alentavaan hallituksen esitysluonnokseen.
Lakiehdotuksen tavoitteet
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia siten, että liikennepolttoaineiden energiasisältöveroa alennettaisiin. Valmisteveron alennus olisi bensiinille ja sitä korvaaville tuotteille keskimäärin 3,5 senttiä litralta ja dieselille ja sitä korvaaville polttoaineille keskimäärin 4,0 senttiä litralta. Esityksellä toteutettaisiin liikennepolttoaineiden valmisteveron alennus, jolla kompensoitaisiin uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen tason asteittaisesta noususta aiheutuva keskimääräinen pumppuhintojen nousu.
Ehdotuksen vaikutusarviot
Hallituksen esitysluonnoksen kohdassa yritysvaikutukset on arvioitu tehdasteollisuuden mekaaniseksi kustannusalenemaksi maaliikennepalveluiden kautta arviolta noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. SKAL esittää, että vaikutusarvioita täydennetään lisäten siihen esityksen kumulatiivinen kuljetuskustannuksia alentava vaikutus. Kuorma-autoliikenne kuluttaa dieselpolttoainetta noin 1,2 miljardia litraa vuodessa, jolloin dieselin hinnassa yhden sentin vaikutus kuorma-autoliikenteen kustannuksiin on noin 12 miljoonaa euroa vuositasolla. Nyt esitetty 4,0 sentin polttoaineveron alennus laskisi kuljetuskustannuksia kaikkiaan noin 50 miljoonaan euroa vuositasolla. Tämä kustannusten lasku on merkittävä, ja tarkoittaa noin 0,8 prosentin alenemaa kuorma- ja pakettiautoliikenteen kokonaiskustannuksissa.
SKAL pitää arvossa hallituksen aietta alentaa polttoaineveroa siten, että se vaikuttaa polttoainekuluja laskevasti kaikille polttonesteiden käyttäjille. Tuomme kuitenkin esiin, että mikäli kokonaismäärältään vastaava veronalennus olisi kohdistettu ammattidieselin käyttöönottoon, olisi kuorma-autoissa käytettävän dieselin arvonlisäverotonta hintaa pystytty laskemaan 10–13 senttiä litralta. Tällä olisi alennettu huomattavasti Suomen logistisia kustannuksia.
Ammattidieselin käyttöönotto ei sisälly hallitusohjelmaan. Pitkällä aikavälillä on nähtävissä kuitenkin muutoksia, joiden hallintaan ammattidiesel on tarpeellinen mekanismi. Tällainen on esimerkiksi EU-tasoinen liikenteen päästökauppa, joka veron kaltaisesti tullee nostamaan polttoaineen hintaa. SKAL esittää, että ammattidiesel otetaan huomioon hallitusohjelmassa linjatun liikenteen verotuksen koko-naisuudistuksen valmistelussa.
Kohdassa nykytilan arviointi on kuvatta bensiinin verotasojen kehitys vuodesta 2005 alkaen. SKAL esittää, että vastaava kehitys kuvataan myös dieselöljyn osalta, sillä bensiinin ja dieselin verotasot ovat kehittyneet toisistaan poikkeavalla tavalla. Dieselöljyn veroa on korotettu tarkastelujaksolla bensiiniä enemmän.
SKALin kanta ehdotukseen
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry kannattaa ehdotettua polttoaineveron alentamista. Alennus pienentää Suomen logistista takamatkaa Euroopan markkinoihin ja on siten Suomen taloudellista toimeliaisuutta tukeva muutos. SKALin arvion mukaan esityksellä ei maanteiden tavaraliikenteen osalta ole päästöjä lisäävää vaikutusta.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
Anssi Kujala Petri Murto
toimitusjohtaja johtaja, asiantuntijapalvelut