Lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi tieliikenteen sosiaalilainsäädännön valvonnasta ja viranomaisten työnjaosta annetun asetuksen 1 ja 5 §:n muuttamisesta

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi tieliikenteen sosiaalilainsäädännön valvonnasta ja viranomaisten työnjaosta annetun asetuksen 1 ja 5 §:n muuttamisesta. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on tutustunut ehdotukseen ja esittää lausuntonaan seuraavaa.

Ehdotetun asetuksen muutosesityksen taustalla on Euroopan komission Suomelle antama perusteltu lausunto, jossa edellytettyjä lainsäädäntötoimenpiteitä nyt toteutettaisiin.

Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi soveltamisalaa koskevaan 1 §:ään uusi kohta 6) maantieliikenteen liikkuvissa tehtävissä toimivien henkilöiden työajan järjestämisestä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/15/EY. Lisäksi 5 §:ään esitetään lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan kuljettaja saa tienvarsitarkastuksen aikana ottaa yhteyden pääkonttoriin, liikenteestä vastaavaan henkilöön tai muuhun tahoon sellaisten todisteiden toimittamiseksi ennen tienvarsitarkastuksen päättymistä, jotka puuttuvat ajoneuvosta. Vastaava oikeus on jo aiemmin kirjattu asetuksen perustelumuistioon.

Esitetyt muutokset ovat käytännössä jo toteutuneet, mutta nyt ne tuotaisiin asetukseen 276/2002 nimenomaisesti näkyville. SKAL pitää tärkeänä sitä, että mahdollisuus yhteydenottoon ajoneuvosta puuttuvien todisteiden toimittamiseksi ennen tienvarsitarkastuksen päättymistä ollaan lisäämässä suoraan pykälätekstiin. On hyvä, että varsinaisissa pykälissä selkeästi kirjataan eri toimijoiden oikeudet ja velvollisuudet, tällöin ne ovat avoimemmin kaikkien osapuolten saatavilla.

SKAL pitää hyvänä myös sitä, että asetuksessa mainittuihin tarkastusten sisältöihin tai toimivaltaisten viranomaisten työnjakoon ei olla tekemässä muutoksia.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Anssi Kujala       Ari Herrala
toimitusjohtaja edunvalvontajohtaja

Lisätietoja

Anssi Kujala

Toimitusjohtaja

+358 9 478 999+358 400 567 925

anssi.kujala@skal.fi

Ari Herrala

Edunvalvontajohtaja

+358 9 4789 9400+358 50 368 4248

ari.herrala@skal.fi