Kuljetusbarometri: Kuljetusyrittäjät tyytymättömiä tiestön talvihoitoon

Tammikuu on koetellut raskasta liikennettä. On ollut useita tilanteita, joissa tiestön talvihoito ei ole vastannut tarpeita. Tilanne ei ole hyväksyttävä, toteaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala. Samaa viestiä kertoo myös kuljetusyrityksille tehty kysely maanteiden talvihoidosta.

Tammikuun aikana on ollut mediassakin esillä useampia tapauksia pääteiltä, joissa muun muassa liukkauden takia on raskaalta liikenteeltä ollut käytännössä tie poikki. Kyse on ollut keskeisistä pääteistä.

– Kun päätie ei ole tienhoidollisista syistä ammattiliikenteen käytettävissä, on talvihoito katsottava epäonnistuneeksi, toteaa toimitusjohtaja Anssi Kujala.

Tuoreessa SKAL Kuljetusbarometrissä kuljetusalan yrittäjän näkemys pääteiden osalta on selvä: yli puolet 641 vastanneesta pitää talvihoidon tasoa riittämättömänä. Tyytymättömyys talvihoidon laatuun korostuu erityisesti muilla maanteillä, päätieverkon ulkopuolella. Talvihoidon tason riittämättömyyttä moitti jopa neljä viidestä vastaajasta (79 %).

Tiestön kunto ja sääolot haastavat sekä ammattikuljettajia tien päällä että talvikunnossapitoa tekeviä tienpitäjiä ja urakoitsijoita. Kuljetusten aikataulupaineet ovat kovat, eikä ammattiliikennettä säätelevä joustamaton ajo- ja lepoaikalainsäädäntö tunne haastavia kelioloja.

– Poikkeukselliset sääolot ovat haaste, mutta talvi ei saa yllättää tässä maassa, vaan kunnossapitoa pitää kehittää vastaamaan vallitsevia oloja. Kysymys on myös huomattavasti kustannuksista, muistuttaa Anssi Kujala.

Huonokuntoinen tiestö aiheuttaa ongelmia raskaalle liikenteelle ja lisää myös kuljetusyrityksien kustannuksia. Sohjoinen tie lisää polttoaineen kulutusta raskaalla kalustolla merkittävästi ja samassa suhteessa kasvavat ilmastopäästöt. Tämä näkyy myös barometrin tuloksissa. Jopa kolmannes vastaajista kertoo polttoaineen kulutuksen kasvaneen huonokuntoisen tiestön seurauksena. Myös ajoaikojen pidentyminen, josta seuraavat vaikeudet noudattaa ajo- ja lepoaikalainsäädäntöä ovat barometrissä kärkeen nousseita vaikutuksia.

Kalustoon liittyen vauriot ovat lisääntyneet erityisesti renkaisiin liittyen.

Raskaan liikenteen odotukset ja nykyisten mittojen ja massojen mukaisella kalustolla liikennöinnin vaatimukset talvihoidolle ovat korkeat. Kyselyn perusteella tiestön talvihoito ei vastaa viranomaisen määrittelemää ja tilaamaa vähimmäislaatutasoa.

– Tienhoidon laadunvalvontaa on parannettava, ja siinä on hyödynnettävä erilaisia digitaalisia välineitä ja ennakoinnin on oltava kunnossa kautta Suomen, vaatii SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala.

Kuljetusbarometrin tulosten pohjalta ero tyytyväisyydessä pääteiden talvihoitoon yön ja päivän välillä on suuri. SKALin mielestä näin ei pitäisi olla. Tiestön talvihoitoon tarvitaan lisää ja parempaa ennakointia. Tienpinnan jäätyminen tulee harvoin täysin yllätyksenä, kosteus ja lämpötilan lasku pakkasen puolelle on nähtävissä ennusteissa ja näihin ennusmerkkeihin on uskallettava rohkeammin reagoida riittävän ajoissa.

– Yksittäisiä tekijöitä kysyttäessä lumesta johtuva epätaisuus nousi keskeiseksi tyytymättömyyttä aiheuttavaksi tekijäksi. Kertooko se myöhästyneestä lumenauraukseen lähdöstä, Ari Herrala kysyy.

Suomen tiestöllä on paljon myös korjausvelkaa ja se rapistuu tällä hetkellä ennätysvauhtia. Päällystysmäärät jäivät jo viime kesänä hyvin alhaiselle tasolle ja tulevasta kesästä ennustaa Väylävirasto vielä heikompaa. Päällystämisen kustannukset ovat nousseet rajusti ja talvella ilmaston muuttumisen myötä sääolot vaihtelevat paljon rapistuttaen tiestöä yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

Pääteiden talvihoidon riittävän hyvästä talvihoidosta on erimieltä yli 50 % vastaajista. Raskaan liikenteen tarpeisiin nähden heikko talvihoidon laatu korostuu kuitenkin erityisesti pääteiden ulkopuolisilla muilla maanteillä. Talvihoidon riittävästä tasosta on eri mieltä tai täysin eri mieltä jopa neljä viidestä vastaajasta (79 %)

Suurin tyytymättömyys pääteiden talvihoidossa kohdistuu liukkauden torjuntaan. Myös lumesta johtuva epätasaisuus aiheuttaa suurta tyytymättömyyttä. Tämä kertoo riittämättömästä ennakoinnista talvihoitotoimenpiteissä (kun esim. satanut lumi pääsee aiheuttamaan paljon epätasaisuutta ja vaikeuttaa raskaan kaluston liikennöintiä. Myös lumenauraus ylipäätään, mutta erityisesti öiseen aikaan, ei ole nyt oikealla tasolla.

Kuvasta on nähtävissä, että tyytyväisyydessä sekä lumenauraukseen että liukkauden torjuntaan pääteillä on suuri ero päivällä ja yöllä.

 

SKAL Kuljetusbarometri 1/2023

Kuljetusbarometrikysely 1/2023 lähetettiin 4302 vastaanottajalle 19.12.2022. Vastausaikaa oli 9.1.2023 asti. Barometriin 1/2023 vastasi 641 jäsenyrittäjäämme. Kuljetusbarometrin 1/2023 ajankohtaiskysymyksillä selvitimme tiestön kuntoa ja sen vaikutusta ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen. Väylävirasto osallistui tiestöä ja talvihoitoa koskevien kysymysten laadintaan. Lisäksi kysyimme kuljetusyrittäjien painotuksia eduskuntavaaleissa. www.skal.fi/kuljetusbarometri

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 100 kuljetusyritystä ympäri Suomea. @SKALry

Lisätietoja:

Anssi Kujala, toimitusjohtaja, SKAL, anssi.kujala@skal.fi, puhelin 0400 567 925
Ari Herrala, edunvalvontajohtaja, SKAL, ari.herrala@skal.fi, puhelin 050 368 4248
Janne Kojo, yhteiskuntasuhteiden päällikkö, SKAL, janne.kojo@skal.fi, puhelin 0400 333 546
Heini Polamo, viestintäpäällikkö, SKAL, heini.polamo@skal.fi, puhelin 040 5060 131