– Kustannustuki on ehdottomasti tarpeen, ja sitä on oltava riittävästi, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä kommentoi koronakriisistä kärsivien yritysten avuksi luotavaa kustannustukea.
Hallitus kertoi maanantaina peruslinjat koronasta kärsiville yrityksille jaettavasta kustannustuesta. Lakiesitys on määrä antaa eduskunnalle torstaina 4. kesäkuuta, jolloin myös tuen yksityiskohdista ja toimialarajoista kerrotaan.
– Kustannustuki on ehdottomasti tarpeen. Hallituksen linjaamassa mallissa on hyviä aineksia. Moni yksityiskohta on kuitenkin edelleen auki, Pentikäinen sanoo.
Hallitus ei ole esimerkiksi kertonut, miten paljon tukea on saatavilla. Julkisuudessa on arvioitu, että tuki olisi laajuudeltaan noin puoli miljardia euroa.
Jos näin on, kustannustuki uhkaa jäädä Yrittäjien mukaan riittämättömäksi, ja jättää edelleen tarpeen toimialakohtaisille tukiohjelmille.
– Ei ole järkevää rajata toimialoja pois. On esimerkiksi rakennusalan yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet ravintola- tai tapahtumarakentamiseen. Ne uhkaavat jäädä vaille sekä ravintola- että kustannustukea. Onneksi hallitus lupaa myös erillisväylän näitä yrityksiä varten, Pentikäinen sanoo.
– Erillisväylä on tehtävä mahdollisimman joustavaksi, koska näiden yritysten määrä tulee olemaan merkittävä, hän arvioi.
Yrittäjien mukaan on tärkeä hoitaa yritysten auttaminen hallinnollisesti helposti ja läpinäkyvästi, sillä myös terveiden yritysten tilanne on heikentynyt.
– Nopeus ja helppous ovat nyt keskiössä ja väliinputoajien määrää on syytä minimoida, pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.
Business Finlandin ja Elyjen jakamaa tukea kannattaa hakea
Hallitus kertoi, että Business Finlandin ja Elyjen jakamia kehittämistukia voi hakea vielä viikon.
– Kannustamme yrityksiä hakemaan näitä tukia, jos yritys täyttää tuen kriteerit, Kuismanen sanoo.
Kuismanen muistuttaa, että yritystukia ei jaeta tässä ennenkokemattomassa kriisissä vain yritysten ja yrittäjien takia, vaan siksi, että yritykset pystyisivät vastakin tarjoamaan työtä ja rahoittamaan suomalaista hyvinvointimallia.
– Yritysten auttaminen pahimman yli on meidän kaikkien etu.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen @ yrittajat.fipääekonomisti Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät, p. 0503560705, mika.kuismanen @ yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 58 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.