Henkilö- ja pakettiautojen ensirekisteröinnit kääntyivät laskuun, kuorma- ja linja-autojen ensirekisteröinnit sen sijaan kasvoivat edellisvuoteen nähden
Henkilöautojen rekisteröinnit palasivat 2010-luvun keskitasolle
Vuonna 2019 ensirekisteröitiin 114 199 henkilöautoa, joka on 5,2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Joulukuussa ensirekisteröitiin 8 213 henkilöautoa, mikä on 33,2 prosenttia enemmän kuin vuoden 2018 joulukuussa.
2010-luvulla henkilöautoja ensirekisteröitiin keskimäärin 114 000 vuodessa, kun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä keskimääräinen ensirekisteröintimäärä oli noin 130 000. Ensirekisteröintien määrää on laskenut ensisijaisesti hidastunut talouskehitys, joka kääntyi vuosikymmenen alkupuolella talouden taantumaksi. Kehitys on kääntänyt Suomen autokannan iän kasvuun ja hidastanut merkittävästi autokannan kiertoa. Päästöjen vähentämistavoitteiden saavuttamisen ja liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta kehitys on huolestuttava, sillä uusien autojen päästöt ovat huomattavasti pienemmät ja turvallisuusominaisuudet kehittyneemmät kuin vanhoilla autoilla.
Vuonna 2019 uusien autojen kysyntä jäi edellisen vuoden lukemista, sillä vuonna 2018 tammi-elokuun aikana toteutetun romutuspalkkion turvin hankittiin lähes 7 000 uutta vähäpäästöistä autoa. Myös käytettynä maahantuotujen autojen määrän kasvun jatkuminen vuonna 2019 heijastui osaltaan uusien autojen kysyntään. Vuonna 2019 käytettyjä henkilöautoja on tuotu maahan arviolta 46 000, kun keskimäärin lukema on ollut tällä vuosikymmenellä noin 30 000.
Lisäksi automarkkinaa ovat muokanneet vaiheittain voimaan astuneet uudet pakokaasusäädökset ja pakokaasujen mittausmenetelmän muutokset. Pelkästään vuonna 2019 voimaan astui viisi päästömittauksia tarkentavaa säädöstä, muun muassa liikenteessä tehtävää RDE-mittausta koskeva säädös. Lainsäädäntömuutokset ovat johtaneet merkittäviin mallistomuutoksiin, jotka ovat heijastuneet autojen saatavuusongelmina ja aiempaa pidempinä toimitusaikoina.
Henkilöautojen kysynnän on ennakoitu kuluvana vuonna tasaantuvan ja kääntyvän lievään kasvuun. Uusia henkilöautoja on vuonna 2020 arvioitu rekisteröitävän noin 116 000.
Pakettiautojen kysyntä kääntyi kahden ennätysvuoden jälkeen maltilliseen laskuun
Pakettiautoja ensirekisteröitiin vuonna 2019 noin 800 vähemmän kuin edellisinä vuosina. Vuonna 2019 rekisteröitiin 14 702 uutta pakettiautoa, kun vastaava määrä vuonna 2018 oli 15 515 ja vuonna 2017 15 525. Pakettiautoja ensirekisteröitiin 5,2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Joulukuussa ensirekisteröitiin 1 118 pakettiautoa, mikä on noin 1,3 prosenttia vuoden 2018 joulukuuta enemmän. Vuoden 2019 yli 14 000 pakettiauton ensirekisteröintimäärä on sekin verrattain korkea, sillä tällä vuosikymmenellä 15 000 pakettiauton raja on ylitetty vain vuosina 2017 ja 2018. Kuluvana vuonna kysynnän on ennakoitu jatkuvan samansuuntaisena kuin vuonna 2019.
Kuorma-autojen ensirekisteröinneissä vuosi 2019 oli vuosikymmenen vilkkain vuosi
Kuorma-autoja ensirekisteröitiin vuonna 2019 yhteensä 3,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Uusia kuorma-autoja rekisteröintiin yhteensä 4 020. Määrä ylitti tällä vuosikymmenellä ensimmäisen kerran 4 000 kuorma-auton rajan. Joulukuussa ensirekisteröitiin 229 kuorma-autoa, joka on 28,4 prosenttia vuoden 2018 joulukuuta vähemmän.
Kuorma-autojen kysynnän kasvu johtuu erityisesti pienten alle 6 tonnin kuorma-autojen kysynnän kasvusta. Pienten kuorma-autojen kysyntä kasvoi viime vuoden 724 autosta 836 autoon eli 15,5 prosentilla. Yli 16 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin 2 911, joka on 0,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Keskikokoisten 6–16 tonnin kuorma-autojen ensirekisteröintien määrä oli lähes sama kuin vuonna 2018.
Suurten ja keskikokoisten kuorma-autojen ensirekisteröintien kysynnän on arvioitu vuonna 2020 laskevan maltillisesti, sillä talouskasvun hidastuminen heijastuu teollisuuden ja kaupan kuljetustarpeisiin ja sitä kautta myös kuljetusliikkeiden mahdollisuuksiin ja tarpeisiin investoida uuteen kalustoon. Myös pienten kuorma-autojen kysynnän on vuonna 2020 ennakoitu vähenevän maltillisesti.
Uusia linja-autoja rekisteröitiin keskivertoa enemmän
Uusia linja-autoja rekisteröitiin viime vuonna 593, joka on 24,8 prosenttia vuotta 2018 enemmän. Joulukuussa linja-autoja ensirekisteröitiin 79.
Uusista linja-autoista noin kaksi kolmasosaa on suurikokoisia kaupunkiliikenteeseen tai pitkämatkaiseen linjaliikenteeseen hankittavia busseja. Pienikokoisten linja-autojen ensirekisteröintien määrä on vähentynyt viime vuosina selvästi, kun vuonna 2018 voimaan astunut lakimuutos vapautti takseina käytettävät esteettömät autot autoverosta.
Vuonna 2019 toteutettiin useita kaupunkiliikenteen kilpailutuksia, jotka nostivat ensirekisteröintien määrän vuosikymmenen keskiarvoa suuremmaksi. Ensirekisteröintien määrän on vuonna 2020 ennakoitu jäävän hieman alle 500 linja-autoon, sillä vuodelle 2020 ei ole odotettavissa yhtä paljon kaupunkiliikenteen kilpailutuksia kuin vuodelle 2019.
Lisätietoja:Joulukuun ja koko vuoden 2019 ensirekisteröintitilastot2000-luvun ensirekisteröintitilastot
toimitusjohtaja Pekka Rissa, Autoalan Keskusliitto ry, p. 0500 417 300, pekka.rissa@akl.fitoimitusjohtaja Tero Kallio, Autotuojat ja -teollisuus ry, p. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi
Autoalan Tiedotuskeskus on autoalan suurimpien toimialajärjestöjen palvelu- ja informaatiokeskus, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa tieliikenteestä sekä autokaupan, autoteollisuuden, korjaamojen, katsastuksen ja autokierrätyksen toimialoilta. Tiedotuskeskuksen omistavat Autoalan Keskusliitto ja Autotuojat ja -teollisuus ry.