SKAL:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Jani Ylälehto

Vasemmalta Jani Ylälehto, Jari Välikangas ja Jani Salmela.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtajaksi kaudelle 2020–2022 valittiin järjestön hallituksen jäsen, SKAL:n ensimmäisenä varapuheenjohtajana toiminut kuljetusyrittäjä Jani Ylälehto, 46, Pihtiputaalta.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jari Välikangas, 61, Kauhavalta, ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Jani Salmela, 44, Kurikasta. Pitkäaikainen varapuheenjohtaja Pekka Valtonen Tammelasta ei ollut enää käytettävissä tehtävään.

Vuodesta 1999 SKAL:n jäsenenä ollut kuljetusyrittäjä Jani Ylälehto valittiin SKAL:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vuonna 2018. Hän on toiminut pitkään eri luottamustehtävissä, muun muassa Kuljetuskeskusten Liiton puheenjohtajana ja SKAL:n hallituksen asiantuntijajäsenenä vuodesta 2013 vuoteen 2018 sekä Pihtiputaan kunnanhallituksen puheenjohtajana 2012–2017. Ylälehto on koulutukseltaan tietotekniikan insinööri. Hänen yrityksensä Jani Ylälehto Oy liikennöi puutavara-, rahti- ja sorakuljetuksia viidellä kuorma-autolla sekä ruoka- ja pyykkikuljetuksia kolmella pakettiautolla. Yritys työllistää kymmenen henkilöä.

Puheenjohtajavaalit käytiin SKAL:n liittokokouksessa Turussa 26.9.2020. Puheenjohtajavaali ratkesi toisella äänestyskierroksella. Uuden puheenjohtajiston toimikausi käynnistyy välittömästi.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 500 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi @SKALry

Lisätietoja:

Iiro Lehtonen, toimitusjohtaja, SKAL, puhelin 040 502 8181Heini Polamo, viestintäpäällikkö, SKAL, puhelin 040 506 0131