Raskaan liikenteen tehovalvonnassa paljastui ajo- ja lepoaikarikkomuksia

Poliisi järjesti koko viime viikon 23.7 – 29.7 kattaneen raskaan liikenteen tehovalvonnan, josta ei etukäteen ilmoitettu julkisuuteen.

Viikon aikana tarkastuksiin käytettiin noin 1 400 työtuntia ja tarkastettiin 1 070 ajoneuvoa, joista 1 060 oli raskaita ajoneuvoja. Tarkastetuista ajoneuvoista 883 oli kotimaisia ja 177 ulkomaalaisia. Mukana oli 10 linja-autoa.

Tehovalvontajakson aikana todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 112 kappaletta sekä ajopiirturirikkomuksia 33. Lisäksi piirtureiden manipulointitapauksia paljastui 5.

Epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan seitsemässä tapauksessa ja seuraamuksia näistä rikkeistä kirjattiin 50 kappaletta. Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa kuorman varmistamiseen (33), kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin liittyen (21). Etsintäkuulutettuja tavattiin kaksi.

Rattijuoppoja tavattiin kaksi, toinen oli alkoholin ja toinen huumeiden vaikutuksen alainen.

– Vuonna 2017 ei järjestetty vastaavaa tehovalvontaa. Selvästi poliisivalvonnalle on tarvetta, kun liikenteen ammattilaiset eivät itse halua hoitaa asioita ammattimaisesti, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta toteaa. Lähtökohtaisesti ei valvonnassa pitäisi löytää rikkomuksia lainkaan.

Valvonnassa tuli esille myös 36 tapausta, joissa kuljettaja käytti kännykkää tai muuta viestintälaitetta.

Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen ja ajoneuvojen kuntoon.

Lisätietoja:poliisitarkastaja Heikki Ihalainen, p. 0295 481 756